Viimeinen pitkis

Sunnuntaina kilpailin suunnistuksessa ja sen jälkeen sain hoitokoiran kolmeksi päiväksi.

Enkä mitä tahansa koiraa vaan Gaian, jonka kunto ei kesken lopu.
Yhteensä tein Gaian kanssa lenkkejä noin seitsemän tuntia, vauhti ei päätä huimaa mutta tehoa niihin tulee, kun metsässä on korkeuseroja ja epätasainen alusta.

Tänään lähdin aamulenkille juomarepun kanssa tarkoituksena juosta hieman pidempi lenkki.

Alkuviikko painoi rahkeissa sen verran, että tyydyin kahden tunnin lenkkiin. Jalat olivat sen jälkeen aika voimattomat – se lienee ymmärrettävää.

Mutta ei lenkki mitään vahvaa signaalia antanut siihen, että puolentoista viikon päästä maraton tulisi juostua hymy huulilla.

Mutta jos kolme tuntia menisi hymyillen, kaksi tuntia irvistellen ja sen päälle pari tuntia itkien, niin saattaisi se homma valmistua…

Tässä tämä viimeinen pitkis kuvana.
Elän toivossa, että se on viimeinen pitkis ennen maratonia.
En siis sitä, että elämäni päättyy seuraavaan maratoniin. 👍