Kuulo kuntoon!

Viisi vuotta sitten sain korviini kuulolaitteet. Hyvin ovat palvelleet – silloin kun ovat olleet korvissa. Kun vietämme pääasiassa rauhallista elämää kotona, niin aina ei niitä muista laittaa paikoilleen.

Mutta kyllä vaimo huolehtii, että ne muuttavat oikeisiin paikkoihin.

Laitteet ovat viidessä vuodessa kehittyneet ja Varha tarjosi minulle mahdollisuutta uusia ne.
Tänä aamuna sitten kahdeksalta suunnistin Majakkasairaalaan.
Lauantaista huolimatta siellä oli paikalla runsaasti henkilökuntaa.

Ensin kuuloni mitattiin. Hieman se oli vuosien saatossa heikentynyt, mutta mitään dramaattista muutosta ei ole tapahtunut.
Sitten tutkittiin korvien rakenne – se tunneli ulkoilmasta kuuloluulle oli kuulemma kiero kuin korkkiruuvi.
Myös lääkäri tutki minut vahvistaen esiin tulleen kierouden. Muuten sain suhteellisen terveen paperit.

Lopuksi korvakäytävästäni tehtiin muotit uuden korvasovitteen valmistamiseksi.
Parin viikon päästä laitteet valmistuvat ja pääsen nauttimaan maailman melusta entistä paremmin.

Silloin sitten korvani ovat kunnossa.
Vielä kun saisi korvien välin kuntoon!

Tällaiset vehkeet mulla on korvissa.

Pyrähdys Ruotsiin

Tässä kun on ollut vanhuksille aika paljon ohjelmaa, niin päätimme lähteä rentoutumaan Ruotsin laivalle.

Lähdimme iltalaivalla Turusta. Sen lähtö oli kahdeksan jälkeen ja lisäksi se myöhästyi jonkin verran.
Eipä siinä sitten oikein muuta ehtinyt kuin jättää alkoholiostokset taxfree-myymälään. Ne luvattiin toimittaa auton luokse – jätimme nimittäin auton parkkiin laivalle. Otimme tietysti pari neuvoa antavaa ja söimme ultrakevyen illallisen (yksi täytetty patonki puoliksi), olimme nimittäin syöneet hyvän lounaan.
Ja lopuksi nautimme yömyssyn katsellen karaoke-esityksiä, ne olivat keskitason alapuolella.
Minä nukuin tietysti kuin tukki – Ullalla oli vähän hankalampaa.
Joten aamun ohjelma oli minulle vapaa, mutta eihän siellä laivalla aamupäivällä oikein mitään tekemistä ollut, varsinkin kun ilma oli sateinen eikä maisematkaan oikein kiinnostaneet.
Matkan kohokohta oli ennakkoonkin pitkä lounas. Siinä epäonnistuimme pahoin, valintamme eivät onnistuneet, mutta ei se keittiökään kymmentä pistettä ansainnut.
Loppumatkan kulutimme maisemia katsellen ja loppumatkasta hyvin tuttujakin maisemia.
Auto oli parkissa niin, että pääsimme neljäntenä autona ulos laivasta, joten ihan kohtuullinen matkan loppu sentään oli!

Paluumatkalla ilma oli jo kirkkaampi.
Pari tuntia ennen rantautumista ohitimme Nauvon.
Kuvassa Lövskärin majakka, taustalla Vandrockin saari.
Tästä on matkaa mökillemme pari kilometriä.

Tunnin turha

 Aloitin taas uuden viikon juosten.

Ja tällä kertaa nimenomaan juoksuaskelin.

Päätin lähtiessä tehdä kevyen tunnin lenkin, mutta koko ajan juosten.

Siitä lienee aikaa useampi vuosi, kun viimeksi olen tehnyt ajallisesti näin pitkän lenkin ilman pysähdyksiä tai kävelyaskelia.

Silloin kun jalkojen ongelmat alkoivat, oli pakko kävellä aina välillä.
Ja ihmislapsella on taipumus päästä niin vähällä kuin mahdollista näissä treeneissä, joissa vaaditaan fyysistä kuntoa ja kestävyyttä.

Nyt kun minulla ovat jalat olleet kunnossa jo kaksi vuotta, niin olisi pitänyt tehdä tämä ihmiskoe jo aikaisemmin.
Mutta olen mennyt mukaan tähän RWR-hullutukseen, jossa haetaan kuntoa juoksu-kävely-juoksu metodilla.

Jalat olisivat pystyneet tähän jo vuosi sitten mutta pää=laiskuus=mukavuuden halu ovat estäneet.

Uusi aika alkakoon!!!

Lähtösuunta vastatuuleen eli itään.
Sitten kiersin Lausteen ja Huhkolan.
Lopuksi pientä piruettia, että sain tunnin täyteen.

Juoksijat kutsuvat tällaista tunnin hidasta lenkkiä tunnin turhaksi.
Meikäläiselle tämä on sitä parasta harjoittelua! 👌
Viime aikoina vastaavilla lenkeillä kävelyaikaa on ollut sellainen 10-15 prosenttia!

Haamumaili

 Koira haettiin eilen illalla pois. Yllättäen se riehaantui, kun omistajat saapuivat paikalle eikä pahemmin taakseen vilkuillut lähtiessään.

Minä huokaisin helpotuksesta – ei sitä tällä iällä jaksa päivittäin tehdä kolmea tunnin mittaista kävelylenkkiä paahtavassa helteessä.
Koira oli meillä vajaat 80 tuntia ja kävelimme sen kanssa yli kolmekymmentä kilometriä.

Mutta Oura kiitteli rauhallisista lenkeistä ja väitti niiden vaikuttaneen siihen, että nukuin kuin pieni porsas.

Valmentajani Jeff esitti, että tänään pitäisi juosta maili hieman reippaammin kuin koiran kanssa käveltiin.
Kuukausi sitten juoksin mailin aikaan 10.27 ja tänään päätin hieman parantaa aikaa.

Se onnistui helposti – aikani oli 10.03 ja kaiken lisäksi pulssi oli kuusi lyöntiä alhaisempi kuin viimeksi.

Eli kunto on parantunut loistavasti – ehkei kuitenkaan loistavaksi.
Tai sitten maasto edellisessä oli raskaampi. Se kun juostiin Nauvossa – siellä korkeuseroja on enemmän kuin tämän päivän juoksussa.

Ensi kerralla on sitten juostava haamumaili eli aika alle kymmenen minuutin.
Ehkä juoksuani ei kuitenkaan tulla vertaamaan Roger Bannisterin vuonna 1954 juoksemaan ensimmäiseen haamumailiin.

Kuvassa ensimmäisen haamumailin juossut Roger Bannister.
Niille jotka ovat vähemmän seuranneet urheilua kerrottakoon, että maili pitää kipaista alle neljän minuutin ennen kuin sitä voi kutsua haamumailiksi.
Joten minusta ei tässä elämässä tule haamumaileria.

Tolleri tuli taloon!

Saimme taas eilen hoitokoiran vieraaksemme.

Tällä kertaa kyseessä on Koda, kaksivuotias urostolleri.
Se on lähes täydellinen koira. Nätti, fiksu, rauhallinen ja kohtaa aina niin ihmiset kuin toiset koirat rauhallisesti.

Nukkuu täydellisesti – me nukuimme Kodan kanssa viime yönä kahdeksan tuntia. Minulla se on poikkeuksellista, Kodasta en tiedä.

Se on myös hyvää lenkkiseuraa. Tosin ensimmäiset sadat metrit menevät siinä, että koira merkkaa jokaisen puskan ja ruohonkorren. En oikein ymmärrä mistä sitä merkkausnestettä riittää. Voi siis olla, että riittää pysähdy ja jalan nosto ottaa alue haltuunsa.

Ja koiran kanssa tapaa uusia ihmisiä ja on helppo aloittaa keskustelu niiden kanssa. Jos olisi poikamies, niin uusia naisystäviä tulisi pilvin pimein, vaikka suurin osa niistä onkin liikkeellä koiran kanssa.

Ja tutut toteavat, että taas sinulla on hoitokoira kuljetettavana.

Kyllä Koda välillä pysähtyykin.
Ja katselee kulmiensa alta, että koska taas lähdetään!

Satarastit, Parmaharju

 Kävin eilen Satarasteilla Liedon hyppyrimäen maastossa.

Lähtöpaikka oli hyppyrimäen lähtötasanteen vieressä. Kävelin sinne jyrkkiä kapeita portaita pitkin – pumppu hakkasi toista sataa jyrkän mäen ja huojuvien portaiden takia. putoamatta selvisin ylös.

Muistikuvieni mukaan tämä Parmaharjun maasto oli joskus 40 vuotta sitten varsin vauhdikas maasto.
Vaan ei ollut enää, taapertamiseksi suunnistus meni taas.

Pyrin kiertämään kartan keltavihreät alueet, niissä kun sai välillä kontata hakkuujätteiden yli - siellä ei vauhti hurmannut.

Kolmoselle iso kierto, uskon, että se oli oikea ratkaisu näillä voimilla. Ja kun rastiväliaikoja katsoin, niin tällä välillä sijoitukseni oli minulle paras. Joten kierto kannatti.

Rastit löytyivät tänään hyvin, mutta kyllä tuolla taapertaessa monta kertaa tuli mieleen, että voisi pari vuotta harjoitella voimaa ja nopeutta ja aloittaa sen jälkeen suunnistus uudelleen...

Sijoitus oli kohtuullisen hyvä 16/44, joten taitaa tämä suunnistuslakko taas unohtua!

Olen kuuro!

Kuten on yleisesti tunnettua niin ihminen on vajavainen.

Myös minä olen ihminen ja erityisesti myös vajavainen.

Eniten minua harmittaa se, etten pysty juoksemaan enää kymppiä edes alle tunnin. Sen kanssa tulen kyllä toimeen ja nukun yöni hyvin. Ja läheiseni Ouran mielestä jopa erinomaisesti.
Toinen läheiseni eli Garmin ei ole tästä ihan niin vakuuttunut.

Elämäni rakkaus on tietenkin toista mieltä.
Eniten vaimoani harmittaa se, että kuuloni on pahasti alentunut. Siihen minulla on apuväline eli kuulolaite molempiin korviin.
Se auttaa kyllä hyvin, mutta sen käyttö aiheuttaa kutinaa ja ärtymystä korvakäytävässä. 

Siksi en aina ”muista” laittaa sitä korvaani aamulla herättyäni. Ja kun me ollaan muijan kanssa kahdestaan, niin joskus ne jäävät pöytälaatikkoon koko päiväksi – se sitten harmittaa vaimoa potentiaalisti.

Eilen olin päiväkävelyllä ja erittäin rankka sadekuuro yllätti minut kuulokojeet korvassa.
Toinen koje sai ilmeisesti vettä herkkään koneistoonsa ja lakkasi toimimasta. Joudun siis tyytymään yhteen kojeeseen, kunnes saan laitteen korjattua.

Toisaalta minulle on luvattu uudet laitteet, jotka ovat tehokkaampia, mutta Varhan talousongelmien takia kutsua ei ole kuulunut.

Mutta ei hätää – kirjoittamaan ja lukemaan pystyn ilman kuuloa.
Ja kun ikää on tullut lisää, niin aina joskus tuntuu siltä, etten niin kauheasti halua enää kuullakaan!
Paitsi linnunlaulua keväisin…

Olin tämän näköinen kun tulin sisään sateen jälkeen.
Kuulokojeet olin jo ottanut pois korvasta, en ainakaan näe johtoa kuvassa.

Viiniköynnös

Kävimme pikaisesti Nauvossa nukkumassa pari yötä. Siis minä nukun kyllä kotona Turussakin oikein hyvin, mutta Ullalla on vaikeuksia nukkua kaupungin ilmastossa. Syytä emme tiedä, minä epäilen, että kyse on ajatusmaailmasta.

Hieman sade häiritsi maalla elämistä, mutta saimme sentään viinirypäleet poimittua.
Tämän kesän sää suosi rypäleiden kasvatusta, mutta ihan en pääse kilpailemaan Nauvon Paratiisin tuotannolle – ainakaan määrän suhteen.

Itse en ala viiniä valmistamaan, mutta vein ne hyvään sijoituskotiin. Tuskin ne sielläkään viiniksi muuttuvat.

Tässä tämän vuoden sato.
Kyllä sinne jäikin varmaan saman verran, mutta hoitamattomassa köynnöksessä kaikkiin on mahdotonta ylettää.

Viinin lisäksi pihlaja on tykännyt tämän vuoden kesästä.
Vanha kansa sanoo, että ensi talvi on erittäin luminen.
Vielä vanhempi kansanosa sanoo, että lunta ei sada laisinkaan.
Minä sanon sitten huhtikuussa varman tiedon asiasta!😉