tiistai 10. syyskuuta 2024

Pyrähdys Ruotsiin

Tässä kun on ollut vanhuksille aika paljon ohjelmaa, niin päätimme lähteä rentoutumaan Ruotsin laivalle.

Lähdimme iltalaivalla Turusta. Sen lähtö oli kahdeksan jälkeen ja lisäksi se myöhästyi jonkin verran.
Eipä siinä sitten oikein muuta ehtinyt kuin jättää alkoholiostokset taxfree-myymälään. Ne luvattiin toimittaa auton luokse – jätimme nimittäin auton parkkiin laivalle. Otimme tietysti pari neuvoa antavaa ja söimme ultrakevyen illallisen (yksi täytetty patonki puoliksi), olimme nimittäin syöneet hyvän lounaan.
Ja lopuksi nautimme yömyssyn katsellen karaoke-esityksiä, ne olivat keskitason alapuolella.
Minä nukuin tietysti kuin tukki – Ullalla oli vähän hankalampaa.
Joten aamun ohjelma oli minulle vapaa, mutta eihän siellä laivalla aamupäivällä oikein mitään tekemistä ollut, varsinkin kun ilma oli sateinen eikä maisematkaan oikein kiinnostaneet.
Matkan kohokohta oli ennakkoonkin pitkä lounas. Siinä epäonnistuimme pahoin, valintamme eivät onnistuneet, mutta ei se keittiökään kymmentä pistettä ansainnut.
Loppumatkan kulutimme maisemia katsellen ja loppumatkasta hyvin tuttujakin maisemia.
Auto oli parkissa niin, että pääsimme neljäntenä autona ulos laivasta, joten ihan kohtuullinen matkan loppu sentään oli!

Paluumatkalla ilma oli jo kirkkaampi.
Pari tuntia ennen rantautumista ohitimme Nauvon.
Kuvassa Lövskärin majakka, taustalla Vandrockin saari.
Tästä on matkaa mökillemme pari kilometriä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti