tiistai 24. syyskuuta 2024

Nauvon mökki kylmäksi

Kävimme Juhan kanssa pikaisesti Nauvossa laittamassa mökin talviteloille.

Ensin käänsimme soutuveneen ympäri ja skraappasimme veneen pohjan kotiloista.

Vesipumppu piti myös tyhjentää ja kaikki venttiilit tarkistaa niin, ettei sinne jää vettä jäätymään. Niitten uusiminen kun maksaa ja teettää ylimääräistä työtä.
Osa pihakalusteista laitoin myös sisään ja jäteastiat Juha vei suuliin.
Otin myös lämmöt pois ja pakkasin vuodevaatteet pestäväksi.

Yhden asian unohdin – se kaappi jossa on jotain keksejä, näkkileipää, jauhoja ja muuta sellaista jäi tyhjentämättä.

Meillä oli Gaia mukanamme ja ehkä koiran läsnäolo hieman häiritsi tarkkaavaisuuttani.

Parin tunnin ahkeroinnin jälkeen palasimme takaisin. Vein Juhan Airistolle mutta koiran otin mukaani viihdyttämään Ullaa.

Omenapuissa on vielä omenoita vaikka olen niistä hilloa tehnyt ahkerasti.
Mutta jätin niitä myös peuroille, puun alla on niiden makauksia.
Joten elukat voivat maata puun alla ja odottaa herkkupalaa suu auki!

Gaia oli seuranamme ja tuli mukaani Turkuun.
Tämä kuva on jo tämän päivän aamulenkiltä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti