maanantai 9. syyskuuta 2024

Tunnin turha

 Aloitin taas uuden viikon juosten.

Ja tällä kertaa nimenomaan juoksuaskelin.

Päätin lähtiessä tehdä kevyen tunnin lenkin, mutta koko ajan juosten.

Siitä lienee aikaa useampi vuosi, kun viimeksi olen tehnyt ajallisesti näin pitkän lenkin ilman pysähdyksiä tai kävelyaskelia.

Silloin kun jalkojen ongelmat alkoivat, oli pakko kävellä aina välillä.
Ja ihmislapsella on taipumus päästä niin vähällä kuin mahdollista näissä treeneissä, joissa vaaditaan fyysistä kuntoa ja kestävyyttä.

Nyt kun minulla ovat jalat olleet kunnossa jo kaksi vuotta, niin olisi pitänyt tehdä tämä ihmiskoe jo aikaisemmin.
Mutta olen mennyt mukaan tähän RWR-hullutukseen, jossa haetaan kuntoa juoksu-kävely-juoksu metodilla.

Jalat olisivat pystyneet tähän jo vuosi sitten mutta pää=laiskuus=mukavuuden halu ovat estäneet.

Uusi aika alkakoon!!!

Lähtösuunta vastatuuleen eli itään.
Sitten kiersin Lausteen ja Huhkolan.
Lopuksi pientä piruettia, että sain tunnin täyteen.


Juoksijat kutsuvat tällaista tunnin hidasta lenkkiä tunnin turhaksi.
Meikäläiselle tämä on sitä parasta harjoittelua! 👌
Viime aikoina vastaavilla lenkeillä kävelyaikaa on ollut sellainen 10-15 prosenttia!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti