Pasi Ikonen im Memoriam

Tänään alkoivat toiset talviset rastit eli Turku Night Challence, joka on pimeän kauden sprinttikisa.

Kisan tuotto menee Pasi Ikosen muistoksi perustettuun rahastoon. Pasi oli kaikin puolin hieno ihminen ja loistava suunnistaja - hän menehtyi kesällä aivokasvaimen aiheuttamaan syöpään.
Mutta loppuun saakka hän piti kunnostaan huolta. Kerrotaan, että hän vielä saattohoidossa karkasi hoitajiltaan ja kävi lenkillä!

Pimeällä suunnistus on vielä vaikeampaa kuin päivän valossa ja sprintissä pyritään rata tekemään sellaiseksi, että ne vaikeudet muuntuvat virheiksi.

Ensimmäinen virhe tuli kakkoselle mennessä, en uskaltanut mennä Kakolan sisäpihan läpi, kun en ollut aivan varma, että rastille pääsee käytävää pitkin. Kolmoselle osasin jo mennä siitä, kun näin porukan tulevan sieltä.

Neloselle osasin hyvin, mutta lähdin rastilta väärään suuntaan ja 50 metrin jälkeen käännyin takaisin haukkuen äänekkäästi itseäni.
Viitosen löysin hyvin mutta kuutoselle meno tuotti taas ajanhukkaa, kun en malttanut lukea karttaa.

Matka seiskalle ja kasille ei tuottanut suunnistuksen suhteen ongelmia, mutta tuhoton määrä portaita niitä tuotti tällaiselle kampurajalalle ja tasapainottomalle olennolle - tarkoitan tässä fyysistä tasapainottomuutta.

Ysille menin hitaasti ja jyrkän rinteen kiipeäminen tuotti taas ajanhukkaa.

Sitten tapahtui ihme, seuraavalla rastivälillä olin koko porukan nopein. Joku voisi väittää, että mulla oli kotikenttäetu, sillä 50 vuotta sitten asuin pari ajastaikaa kymppirastin vieressä sijaitsevassa talossa. Mutta se ei kyllä auttanut reitinvalinnassa, en ymmärrä mihin ne muut kuluttivat aikaa.

Seuraavalla välillä kului kanssa aikaa kun kävin katutasolla, näin ainakin yhden menevän suoraan rastille 11, vaikka kartan mukaan siinä oli ylipääsemätön aita!

Ja aivan kuten eilen, tulosluettelossa edessäni oli taas sama metsien mies kuin eilen. Mutta tänään tämän ohuthiuksisen päänahan saaminen ei ollut kyllä lähelläkään!

Kisan lähtöpaikka oli Funikulaarin vieressä.
Ja ykkösrasti yläaseman vieressä, mutta en päässyt hissillä suorittamaan tätä väliä - hissi kun oli tapansa mukaan huoltovapaalla.

Street Orienteering

Syksyn Street-suunnistus alkoi tänään. 
Se on suunnistusta, jossa kerätään pisteitä. Kaikilla rasteilla joissa on antanut oikean vastauksen kysymykseen saa pisteitä rastinumeron mukaisesti.
Aikaa on tunti, jos menee yli alkaa sakko, joka vähentää pistesaalista

Tänään oli tuttuja seutuja.
Rastivälillä 44-43 juoksin 60-luvun asuntomme ohi, siellä asustin kymmenen vuotta.
Rasti 13 oli silloisen 60-luvun tyttöystäväni asunnon edessä - siellä tuli käytyä niin usein, että olen sen aikaisen morsiamen kanssa jonkinasteisissa väleissä edelleen.

Rastilla 43 huomasin, että 46 oli jäänyt käymättä, vasta sieltä rautatien yli parille rastille.

Jollen olisi tällainen vetelä nahjus, niin olisin vielä ehtinyt käydä rastilla 36. Mutta kun olen, en käynyt.

Mutta jumalattoman hauskaa oli taas päästä streettaamaan - tätä täytyy saada lisää...

Lähtöpaikka melkein keskeltä karttaa järjestävän seuran Turun Metsäkävijöiden kolon edustalta.
Lähdin ensin kiipeämään Puolalan mäelle, ensimmäinen rasti oli Taidemuseon vieressä.
Aika hyvin pärjäsin liikennevalojen kanssa - vain kaksissa valoissa jouduin odottelemaan.
Ja pari kertaa menin hiukan vanhoilla vihreillä yli!
No, aikaa jäi käyttämättä runsaasti ja lopun juoksin hieman hiljemmin palautuakseni huomiselle yösuunnistukselle!

Päiväretki Nauvoon

 Kun ilma oli kuin morsian, aurinko paistoi ja tuulikin lähes tyyni päätimme lähteä vielä käymään Nauvossa.

Oli siellä hiukan tehtävääkin tekemättä, mutta lähinnä lähdimme ajelemaan ja ylittämään ensimmäisen kerran uuden sillan juuri ennen Paraisten keskustaa. Menomatkalla totesimme, että silta oli hyvä ja asvaltti tasainen. Paluumatkalla kävimme jotain keskustelua sillan ylityksen aikana ja pari kilometriä sen jälkeen totesin Ullalle, että se silta meni jo! Taisimme siinä vaiheessa ihastella laskevan auringon värjäämää taivaanrantaa ja pilviä.

Mökillä vein riistakameran metsään, mittasin kiukaan hormien halkaisijaa ja muuta tietoa uuden kiukaan hankkimista varten ja käynnistin ruohonleikkurin.
Sen tankki oli lähes täynnä ja se kävi toista tuntia ennen kuin bensa oli palanut loppuun.
Myös Ullan polttava vessa vaati tyhjentämistä.

Paluumatka venähti niin pitkälle, että ostimme Mäkkäriltä kaksi hampurilaista päivälliseksi. Arvokkaaksi se ulkona syöminen tuli – niiden yhteishinta tarjouksessa oli peräti kuusi euroa.

Jääkaapissa olisi ollut eilen tekemääni Burgundin pataa – se nauttiminen siirtyi siten huomiselle.

Tässä eilinen Burgundinpata juuri uunista otettuna.
Joten kuva ei pahemmin liity tähän päivään, kun sen syöminenkin siirtyi!

Tämä oli ainoa kuva, jonka otin Nauvon reissulla.
Ja tämä on naapurin mökki, paljon paremmin hoidettu ja edustavampi kuin omamme.
Mökin omistajat asuvat Ruotsissa ja talvisaikaan Nauvossa käydessäni aina raportoin heille onko kaikki okei mökin suhteen.

Aika aikaansa kutakin

 Viime yönä kelloja siirrettiin kohti kesää eli taaksepäin.

Se tarkoitti sitä, että kun menin hakemaan lehteä postilaatikosta, niin oli jo sen verran valoisaa, että ulkovaloa ei enää tarvinnut sytyttää.
Periaatteessa olen sitä mieltä, että meillä saisi olla kesäaika nyt, aina ja ikuisesti.

Mutta tällaiselle aamuvirkulle juuri tänään se kellojen siirto toi mielihyvää.
Huono juttu on siinä, että iltarastit loppuvat, kun valoisa aika ei riitä tapahtuman järjestämiseen.
Eikä se kellojen siirto nykyään tuota kovin paljon vaikeuksia. Tietokoneet, kännykät ja älykellot osaavat itse siirtää itsensä oikeaan aikaan.
On meillä pari kelloa, jotka täytyy manuaalisesti siirtää.

Aamun lehti kertoi, että kaupunginjohtajamme Minna Arve täyttää tänään 50 vuotta.
Arve kertoo, että Turku on hänelle intohimo ja elämäntapa.

Siksi minä ihmettelen, että hän ajaa rakkaaseen kotikaupunkiinsa raitiotietä, jonka rakentaminen vaatii valtavasti rahaa ja tuhoaa kaupungin liikenteen ja toiminnan vuosiksi. Ja olisi valmistuessaan valmiiksi äärettömän vanhaa teknologiaa.

Mutta tämän hän on velkaa cityvihreille, jotka varmistivat hänen valintansa pormestariksi aikoinaan.
Vihreiltä ei koskaan mitään hyvää ole tullut ja valtaa tavoittelevat ihmiset käyttävät häikäilemättömästi hyväkseen kaikkia keinoja omien etujen ja tavoitteiden saavuttamiseksi.

Kuvakaappaus Wikipediasta.
Otsikosta huolimatta Arve saattaa jatkaa pormestarina.
Mutta se riippuu kunnallisvaalien lopputuloksesta.
Ja kellojen siirtäminen saa jatkoa ainakin ensi vuonna.

Sprinttaamassa

Sprinttisuunnistusta Kaarinassa, lähtö ja maali kartan oikeassa alanurkassa.

Alku eli L-1-2-3-4-5-6 meni ilmeisesti ihan parasta reittiä.

Seiskalle myös ehkä parasta reittiä, mutta lopussa oli siksakkia, kun siellä oli aitoja, joissa piti osata mennä oikeista porteista - toinen vaihtoehto olisi ollut kiertää idän puolelta ison tien vierestä.

7-8 -välillä tuli sitten iso pummi, kun luin kartasta, että tämän ison rakennuksen pääsisi kiertämään pohjoisen puolelta - ei päässyt ja siinä tuli raskaasti turpiin. Olisi pitänyt mennä aluksi suoraan itään!

Loppu oli taas yksinkertaista korttelirallia ja tällainen yksinkertainen suunnistaja osasi maaliin.

Jututin parkkipaikalla toista tällaista vanhaa ja huonokuntoista suunnistajaa. Totesimme että tämä sprintti on ehdottomasti parasta suunnistusta, kun mekin pystymme juoksemaan reitin alusta loppuun.

Metsäsuunnistuksessa voimat ehtyvät ja kisailu muuttuu aikaisin kävelyksi!

Matkaa oli ihannereittiä 3,1 km. Minulle matkaa tuli 300 metriä enemmän, joten aika paljon on tullut tehtyä heikkoja reitin valintoja!

Rokotukset

 Kävin ottamassa influenssa- ja koronarokotteet maanantaina. Olen ne vuosittain ottanut, koronalta olen säästynyt, eikä influenssaakaan ole vuosikymmeniin ollut.

Yöllä kun vaihdoin kylkeä olkavarret olivat hiukan kipeät ja nukkuminen oli pätkittäistä – en siitä ollut huolissani – näitä viidensiätoista öitä tulee minullekin pari kertaa vuodessa, vaikka Oura sanoo, että olen mestarinukkuja.

Saimme koiran aamulla ja tein sen kanssa pari lenkkiä päivän aikana. Olo ei ollut kovin hyvä, mutta en itseäni varsinaisesti sairaaksikaan tuntenut.

Iltalenkille kun lähdin, niin vatsa oli jo hieman kipeä, mutta oli koira vietävä ulos tarpeilleen.
Muutaman sadan metrin jälkeen totesin, että minun on palattava tarpeilleni kotiin. Ettei tulisi pyykkipäivää!

Ehdin takaisin ja vietin seuraavan tunnin pytyllä. Hiki lensi otsalta ja vain hieman kiinteämpää alapäästä. Paksusuoli varmasti tyhjeni sataprosenttisesti ja varmaan aika tyhjäksi tuli se ohuempikin makkarankuori.
Pari kertaa kävin ottamassa Imodiumin.

Selvittyäni tästä istunnosta lähdin uudestaan koiran kanssa liikenteeseen. Alussa kulku oli varovaista mutta aika pian homma alkoi sujua.

Kun palasin takaisin, aloimme Ullan kanssa miettimään mistä minun tilani mahtoi johtua – hänellä ei ollut mitään ongelmia ja samoja ruokia olimme päivän mittaan nauttineet.
Hän esitti, että minun ripulini varmaan aiheutui rokotuksista.
Ehkä niin, tänään oloni alkaa olla jo normaali.

Tämä ei ole mikään rokotusneula - se oli paljon ohuempi!

Maratonennätys

 Viisitoista vuotta sitten juoksin maratonennätykseni.

Se tapahtui Italiassa Po-joen laaksossa, alue on minulle tuttu kun monet työaikaiset päämiehet sijaitsivat siellä.

Maali oli Carpissa noin sata kilometriä Milanosta lounaaseen. Carpissa olin yöpynyt usein, kun muutama edustamamme tehdas sijaitsi tässä kaupungissa.

Lähtöpaikka sen sijaan oli tuttu autourheilun ystäville, se sijaitsi Maranellossa, Ferrarin kotikaupungissa. Lähtö oli tehtaan yhden rakennuksen edustalta.
Juoksussa oli mukana noin kaksi tuhatta juoksijaa, Ferrari houkutteli ja se, että ensimmäisellä kympillä oli alamäkeä noin 60 korkeusmetriä.

Ilman lämpötila oli yli kaksikymmentä astetta, joten aivan ihanteellinen juoksusää se ei ollut.

Suomalaisia oli mukana aika runsaasti ja yhytin alkumatkalla neljä tamperelaista, joiden kanssa juoksimme pitkään. Ennen puolta matkaa enää yksi oli mukana. Hän kertoi juoksevansa ensimmäistä maratoniaan, mutta oli treenillään mennyt 30 km vauhtia, jota nyt juoksimme.

Puolimatka taittui aikaan 2.19, joten se ei lupaillut vielä ennätyksen parantumista.

Vauhti hiukan nousi ja kolmenkympin kohdalla tein laskelman, että 6 min/km vauhdilla aika menisi alle neljän ja puolen tunnin. Kerroin tämän kaverille – hän toivotti hyvää loppumatkaa. Sanoin, että kaveria ei jätetä – sinä tulet mukaan. Hän lupasi yrittää ainakin kilometrin.

Hyvin yritti, pysyi hyvin mukana ja loppusuoralla meni vielä ohi.
Teimme molemmat ennätyksemme. Toinen puolimaraton meni aikaan 2.10 ja ennätykseni parani kahdella minuutilla.

Enää en pysty edes juoksemaan maratonia, niin on pakko muistella näitä menneitä.

Maaliviivan ylitys, oikea loppuaika oli puoli minuuttia parempi, kun en lähtenyt ihan eturivistä.
15 vuotta sitten kelloissa ei ollut GPS-yhteyttä, se muodostettiin vasemmassa käsivarressa olevan mustan mötikän avulla.
Ja tiedon ennätyksestä lähetin Suomeen tekstiviestillä - siihen aikaan ei vielä Facebook välittänyt ainakaan minun viestejäni!

Kaarinan Syysmaraton

 Eilen osallistuin Kaarinan maratonille.

Tosin en juossut numerolappu rinnassa vaan olin toimitsijana.

Ensimmäisessä syysmaratonissa v. 2011 olin mukana juoksijana, painelin maratonin hieman alle viiden tunnin.
Sen jälkeen olen ollut mukana kaikissa juoksuissa - mutta toimitsijana liikenteen ohjaajana.

Töitä riitti kymmenestä neljään, periaatteessa koko ajan jalkojen varassa.
Ensin ohjattiin autot parkkiin ja sitten pääsin yhteen risteykseen pysäyttämään autot, etteivät aja juoksijoiden päälle.

Hyvin se meiltä sujui rutiinilla – ainoastaan kerran yksi Audi-kuski ei välittänyt stoppimerkistä ja vähältä piti, ettei osunut juoksijaan. Rekkaria en saanut ylös.
Kaikki muut autoilijat toimivat hyvin.

Ohjaajan tähtihetki tuli, kun kaksi autoa lähestyi suojatietä peräkkäin. Ensimmäisen auton päästin menemään, mutta toisen pysäytin, kun juoksija lähestyi ylityskohtaa.

Vasta sitten huomasin, että auto oli mustamaija ja kaksi virkapukuista konstaapelia etupenkiltä moikkasivat hymyillen minulle.

Ilma suosi kisaa, lämpötila oli yli kymmenen astetta eikä reipas etelätuulikaan pahemmin haitannut juoksijoita.
Osanottajia oli reilusti yli kuusisataa, taisi olla kisojen ennätys.

Kuva on viime vuodelta.
Tänä vuonna oli varustus vielä kevyempää. Kaikki nopeimmat juoksijat olivat T-paidassa.
Kuvan © Aki Sahlström

TurkuRastit

Niinhän se meni kuin Strömsjössä - kun muisti kayttää kompassia ja mennä hiljaa.

Metsähän on täynnä polkuja ja vain osa niistä on kartalla. Tänään pystyin aika hyvin niitä lukemaan (=arvaamaan).

Ja suunnistusta helpotti se, että olin ensimmäisiä lähtijöitä eikä metsässä nähnyt juuri muita suunnistajia sekoittamassa pientä päätäni.

Jalka ei ollut kovin herkässä kunnossa johtuen maanantain kovasta lenkistä. Mäkeä riitti ja siksi ne oli mentävä kävellen ylös ja alas.

Kartassa oli paljon luettavaa - maastossa vielä enemmän ja se vaikeutti tehtävää. Olen tässä maastossa suunnistanut monen monta kertaa ja aina on tullut pummeja.

Siinä suhteessa tämä taisi olla paras suunnistukseni.
Matka linnuntietä 3,2 km.

Lähtökolmio on aika keskellä karttaa.
Ja paikka on Hirvensalon laskettelukeskuksen maastossa.
Kartan keskellä oleva kielletty alue on Golf-kenttä.

5 km testilenkki, DNF

Kolmen kuukauden juoksuohjelmani päättyi tänään.

Kyse oli Garminin ohjelmasta, jonka tarkoituksena oli parantaa nopeuskestävyyttä – se kun on vuosien saatossa heikentynyt rajusti.

Ohjelma oli varsin kevyt tällaiselle ultrajuoksijalle, vain kolme suhteellisen kevyttä treeniä viikossa. Mutta kun näitä maustoi muutamalla suunnistuksella ja muulla kovemmalla juoksulla, niin kyllä se välillä alkoi tuntua kropassa.

Ohjelma päättyi siis tänään viiden kilometrin testijuoksuun tarkoituksena juosta se läpi 6.24 km-vauhdilla.

Valitsin lähtöpaikaksi loivan alamäen, joten eka kilsa meni helposti tavoitevauhtiin. Toinen oli jo vaativampi ja jäin hieman tavoitteesta.
Sitten lisäsin hieman sykettä ja pääsin takaisin tavoitevauhtiin.
Neljän kilsan kohdalla alkoi loiva ylämäki ja kun pulssi oli jo noussut 159:ään, niin totesin, että jääköön tämä tähän.

Päätökseen ei vaikuttanut se, että eilen veteraanien MM-maratonilla Bukarestissa yksi ikäiseni suomalainen juoksija joutui keskeyttämään saatuaan sairaskohtauksen ja oli kuollut siellä.

Vaimo totesi tästä kuultuaan, että taidan olla kateellinen – minä kun olen aina toivonut kuolevani suunnistuskilpailun maalissa virheettömän suorituksen jälkeen.

Pitää nyt tehdä muutama tällainen pidempi veto, niin eiköhän se tavoite tule sitten juostua!

Tässä Stravan kommentti repäisystäni!

Bussimatka

Harrastin torstaina bussilla ajelua.
Siis itse en ajanut mutta istuin kyydissä jopa kaksi kertaa - se ylittää vuotuisen normaalin annokseni. 

Ensin hyppäsin kyytiin Karhunaukiolla Huhkolassa iltapäivällä neljän aikoihin.
Löysin tilaa vasta takapenkiltä, olisihan sitä tilaa ollut toisen ihmisen vieressä, mutta suomalaisena pyrin sitä välttämään.
Takapenkki on viiden istuttava, molemmilla ikkunapaikoilla istui teini-ikäinen poika. Molemmat olivat etnisesti peräisin aika paljon etelämpää tummanruskeasta ihonväristä päätellen.

Pari pysäkkiä myöhemmin bussiin tuli kaksi samanikäistä ja samanväristä tyttöä. Ne puhuivat kovaäänisesti hyvää Turun murretta. Toisella näistä päässään huivi ja päättelin hänen olevan islaminuskoinen.
Nämä tytöt tunsivat vieressäni istuvan pojan ja tämä huivipäinen kysyi häneltä mihin aikaan pääset huomenna koulusta.

Poika ei vastannut heti mutta hetken kuluttua vastasi että yhdeltä.
Huivipäinen tyttö kajautti kovalla äänellä: VITTU, niin aikaisin.

Pidättelin naurua, sillä puhe, asu ja mahdollinen uskonto olivat räikeässä ristiriidassa keskenään.
Mutta muuten nämä nuoret pojat olivat kyllä hyvin kasvatettuja. Kun toinen pojista poistui aikaisemmin bussista hän kätteli tätä toista poika poislähtiessään.

Myöhemmin illalla minä palasin vielä bussin kanssa kotiin. Silloin tilaa oli huomattavasti enemmän.

Kuvakaappaus Föli tiedotteesta.
En tiedä mistä kuva on otettu - Turussa ei tietääkseni tuollaista rakennusta ole!

Kolme oli liikaa

Eilen vietimme perinteistä luokkakokousta 51. kerran – vaimo kutsuu sitä nimellä poikien kaljailta.

Kyllä sitä olutta tuli eilenkin juotua, peräti kolme tuoppia sisällöltään 0,4 litraa.
Silloin opiskeluaikoina se olisi ollut vain pientä huulten kostuttelua, tällä iällä valtava urakka.

Meitä oli paikalla 11 muistelemassa menneitä ja kertomassa sairauksistaan. Se on ymmärrettävää, kun keski-ikämme ylittää 75 vuotta. Alkuperäisestä määrästä 25 meitä on vielä hengissä kaksikymmentä, joten osallistumisprosentti oli korkea.
Joukkomme on aika hyvin säilynyt Turun lähistöllä – se selittää runsaan osallistumisen, mutta oli joukossamme eilen yksi Nokian insinöörikin.

Poistuin paikalta jo ennen yhdeksää. Lähdin kohti Tuomiokirkkoa etsiäkseni taksiasemaa. Mutta eteeni pysähtyi bussi, jossa luki suuntana Skanssi, joten pääsin bussilla paluumatkankin. Aina ennen olen joko kävellyt tai ottanut pirssin kotiin.

Kotona odotti illan kuluessa sinne tuotu hoitokoira Koda – pääsin siis tekemään vielä illan päätteeksi kunnon kävelylenkin.

Sen jälkeen nukahdin hyvin, mutta heräsin ennen kahta. Olin hiestä märkänä ja kesti puolisen tuntia ennen kuin sain unen päästä uudelleen kiinni.
Kun normaalisti juon yhden kevytoluen ruuan kanssa, niin tuollainen ankara ryyppääminen on ehdottomasti liikaa.

Raittiuslupausta en sentään tee, mutta ensi kerralla pitää jättää juominen maksimissaan kahteen oluttuoppiin!

Tässä treenattuja insinöörejä.
Vasemmalta Kari, Ilkka, Eero, Raimo, Matti ja Simo.

Tässä kolme 51 vuotta sitten valmistunutta insinööriä Jaska, Late ja Ekka.
Ekka kylläkin jatkoi opintojaan ja valmistui myös diplomi-insinööriksi!
Ilmeet ovat vakavia, he kuuntelevat Eeron kertomusta.
Mutta kyllä meillä hauskaakin osattiin pitää...
Otsikko ei siis viittaa näihin kolmeen vaan juomiisi oluisiin. 😀

Makaronilaatikko

Vein eilen Ullan hammaslääkärille ja tein ympäristössä pienen kävelylenkin. Kotiin palattuamme kävin juoksulenkillä.

Sen jälkeen keskustelimme päivän ruokailusta ja HPJ ehdotti, että hakisin kaupasta raaka-aineet makaronilaatikkoon.
Kun ne olivat haettu, esitin että voisin opetella uuden ruokalajin valmistusta.

En ole saanut mitään positiivista palautetta aikaisemmin valmistamista pataruuista. Ne ovat olleet liian mausteisia, liian nestepitoisia ja kyllä niistä on muutakin vikaa aina löytynyt. Kritiikin laajuudesta johtuen olen niiden valmistamisen lopettanut, joten aika usein tyydymme pitsaan, hampurilaisiin tai kiinalaisiin aterioihin.

Kaivoin ohjeen esille ja kysyin vaimolta keittääkö hän makaronit ennen uuniin laittoa. Vastaus oli, että pakkohan ne on keittää ennakkoon. Sanoin, että täällä on kyllä ohje, jossa ne laitetaan raakoina vuokaan, silloin joutuu laittamaan hiukan enemmän nestettä vuokaan.

Vastaukseni oli ilmeisesti annettu väärällä sävyllä – vaimo poistui pienestä, ahtaasta keittiöstä ja totesi: hoida homma.

Minähän hoidin, keitin makaronit ja runsaan tunnin päästä otin valmiin ruuan uunista. Maistoin sitä ja totesin, että tuli laitettua liian vähän mausteita ruokaan.

Valmista tuli seitsemän kahden hengen päiväannosta, joten viikon ruuat olivat valmiina eikä työ ollut todellakaan vaikeaa tai raskasta.

Ja kaiken lisäksi vaimo kehui, että olipa hyvää ruokaa. Niin minunkin mielestäni – kun lisäsin sopivasti suolaa ja ketsuppia!

Tässä kuva valmiista makaronilaatikosta.
Tosin ei minun tekemästä vaan Snellmanin ohjeesta.
Tosin sitä ohjetta en käyttänyt, mutta tämän ohjeen kuva oli parasta A-laatua.
Ja minun tekemäni laatikko oli maultaan parasta A-laatua!

Kuulokoje

Kävin eilen hakemassa uudet kuulokojeeni Tyksistä.

Viisi vuotta minua palvellut kuulo jäi varalle ja sain tilalle uudenaikaiset kehittyneemmät mallit.
Olin jo aiemmin käynyt siellä ja minulle tehtiin korvakäytävien valumallit uusien sovitteiden tekemiseksi.

Minulle kerrottiin, että nämä kourut pään sisään ovat varsin ohuet, mutta kuuloni huonous ei johdu suinkaan rännien kapeudesta. Syyt ovat syvemmällä, mutta neidot jotka minua palvelivat eivät sentään minua ohjanneet psykiatrin puheille.
Kuten ensimmäinen vaimoni, jolla on tohtoritason tietämys kaikista maailman asioista. Kuten kaikilla vaimoilla!

Uusissa kuulokojeissa on mahdollisuus yhdistää ne älypuhelimeen. Kerroin kyllä, että en minä puhelinta puhumiseen tarvitse – kyllä sillä nykyään tämän ikäinen ihminen tekee vallan muita asioita.

Käyttöönotto sujui hyvin ja laitteet toimivat erinomaisesti.
Varhan toiminta oli ihan hyvää eikä mitään viiveitä ollut. Olin siellä sulkemisajan jälkeen, pääsin vastaanotolle ennen aikaani, muita potilaita en edes nähnyt.

Ja tänä aamuna Varhalta tuli viesti kännykkään. Kaipasivat palautetta toiminnastaan. Siihen ei voinut vastata, että laittakaa toimintanne kokonaisuudessaan kuntoon ennen kuin uhraatte kallisarvoista aikaanne tyhjänpäiväisten kyselyjen tekemiseen.

Tämän näköinen laite on kyseessä.
Harmaa osa tulee korvalehden taakse, läpinäkyvä mötikkä menee korvakäytävään.
Alussa mötikkä aiheutti pientä kutinaa korvassa, mutta kyllä se tasaantui niin, ettei sen olemassa oloa edes huomaa.
Pari kertaa laite on jäänyt paikalleen, kun olen mennyt suihkuun.
Nopeasti kun ottaa pois ja kuivaa sen, niin laite jatkaa toimimistaan
Tämän uuden vedenkestävyys on parempi, mutta ei silti suositella käytettäväksi saunassa ja suihkussa.

Magic Mile

 Heinäkuun puolessa välissä alkanut juoksuohjelma alkaa lähestyä päätösjuoksua.

Garmin on laatinut minulle ohjelman ja tavoitteena on juosta ensi viikon jälkeen viisi kilometriä aikaan 32.00.
Ohjelmassa on ollut kolme treeniä viikossa, mutta minä olen kyllä juossut paljon useammin. Lähinnä suunnistukset ovat olleet näitä ylimääräisiä harjoituksia.

Valmentajani on ollut Jeff Galloway, amerikkalainen olympiaurheilija. Tosin epäilen vahvasti, että valmentajani on tietokoneohjelma, mutta mitä siitä!

Ohjelma on antanut aivan uusia ärsykkeitä juoksun suhteen. Uskon, että ne ovat kyllä parantaneet vauhtiani ja valmentajan (tietokoneohjelman) mukaan tulen kyllä alittamaan tavoiteaikani.

Tänään oli ohjelmassa Magic Mile. Ensin hyvä verryttely ja nopea askellustreeni, jonka jälkeen maili niin kovaa kuin kulkee.

Olin laittanut tavoitteeksi alittaa kymmenen minuuttia. Juoksi matkan Lausteen pyöräteillä. Matka oli hieman alamäkivoittoinen, mutta aika kova vastatuuli mitätöi alamäkiedun.

Aikani oli 9.47 – se tekee km-ajaksi 6.04/km. Keskisyke oli 152, max 161, joten ihan kaikki ei ollut ulkona.

Tässä kuva aamun lenkistä.
Mitä kovempi vauhti sen punaisempi on reittiviiva.
Joten aika helposti voi havaita, missä tämä maili on juostu.
Mailihan on 1,61 km. Koko lenkin pituus oli hiukan yli viisi kilometriä

Lokakuu on täällä

Jaahas, tässä on kuu vaihtunut enkä ole viikkoon raportoinut mitään blogiini.

Syy ei ole sairauden – ainakaan minun.
Eikä mitään kiireitäkään voi syyttää.
Laiskuuskin on väärä vastaus – olen jotain hyödyllistäkin saanut aikaiseksi viime päivinä.
Joten ainoa oikea vastaus on saamattomuus!

Tänään pääsin suunnistamaan TurkuRasteille ja pitäähän siitä tehdä raportti!

Mulla oli jalassa ensimmäistä kertaa Hokan Goatspeed polkujuoksulenkkarit ilman nastoja.
Mukavat jalassa mutta jyrkällä kalliorinteellä ne eivät oikein pitäneet.

Nelosen jälkeen tullessani vihreästä ylös, niin näillä ei päässyt - nastareilla olisin kyllä päässyt ylös, mutta nyt oli pakko kiertää. Siinä hukkui puolitoista minuuttia.
Muuten olivat hemmetin hyvät ja kuivalla ilmalla varmaan täydelliset suunnistusjalkineet.

Rastit löytyivät hyvin mutta ihan parhaita reitinvalintoja en tehnyt.

Tuloslaskenta kertoi, että virheitä tuli yhteensä 3.10.
Sijoitus selkeästi puolen välin paremmalla puolella.