Ylikunnossa???

Viime viikonloppuna kävin kahdessa suunnistustapahtumassa – Talvirastit ja StreetOrienteering.

Ne ovat sellaisia tapahtumia joissa syke nousee. Ja kun on kartta kädessä ja kello käy niin se nousee ihan eri tavalla kuin normilenkeilläni.

Mutta kroppa kaipaa myös rauhallista pidempää juoksua ja tiistaina ohjelmassa oli puolentoista tunnin juoksu eli minun mittapuuni mukaan pitkis.
Ilma oli hieno ja ensimmäiset kilometrit rallattelin myötätuuleen. Se sujui hyvin.
Sitten käännyin vastatuuleen ja löysin sieltä vähän ylämäkiäkin. Jalka alkoi painaa ja vauhti hidastui mutta sitkeästi hölkkäsin aikatavoitteen täyteen.

En tästä lannistunut, vaan tänä aamuna päätin juosta toisen samanpituisen lenkin.
Juoksin ensimmäiset viisi kilometriä todella hitaasti. Hitaus toteutui hyvin, mutta kun vitosen jälkeen nostin vauhtia, niin kilometrin jälkeen palasin rauhalliseen vauhtiin.

Sen verran kunto on keskeneräinen, että kahta pitkistä lyhyellä palautusajalla ei kannata tehdä.
Mutta mikä ei tapa, se vahvistaa.

Pienen levon jälkeen taas kovia lenkkejä, mutta vähän lyhyempänä!

Kiertosuunta myötäpäivään eli ensin suunta pohjoiseen.

Se oli sitä surutonta nuoruusaikaa ja Kekkonen ministeri vain…

Tämän Irwin Goodmanin rallatuksen kuulin tänään radiosta herättyäni.

Siinä Irwin kertoi käyneensä omenavarkaissa pienenä naperona.
Minä jouduin tyytymään hernevarkauteen, kun lähistöllämme ei ollut omenapuita.

Ja Kekkosen toki tiesin jo alakouluikäisenä. Häntä ei pidetty meidän taloudessamme kovin suuressa arvossa. Ja tämän Kekkos-kritiikin omaksuin siis hyvin nuorena ja pidin sen hamaan loppuun asti – siis Kekkosen loppuun.

Suruttomat nuoruusajan muistelot loppuivat, kun sain viestin, että siskoni Leenan aviomies Hannu oli kuollut viime yönä. Tätä uutista tiesimme odottaa, mutta aina se läheisen ihmisen kuolema pysäyttää. Hannun voimat vei vakava sairaus ja hänen tilanteensa oli sellainen, että kuolema oli helpotus hänelle.

Ja kun jatkoin netin selaamista, niin sieltä löytyi tasan kymmenen vuoden takaa Turun Sanomien muistokirjoitus Ullan veljestä Erkistä. Hän oli kuollessaan 73-vuotias – siis varsin nuori mies nykyisen mittapuun mukaan.

Tässä iässä ihminen kohtaa sen ikävän tosiasian, että oman ikäluokan rivit alkavat harveta.
Kuten Kekkonen totesi, kun elää liian vanhaksi, niin kaikki kaverit ovat jo kuolleet.

Ja kun katselee nykyisten valtionjohtajien edesottamuksia, niin ei tämä eläminenkään pahemmin hymyilytä.

Pitänee neuvotella Ukko Yli-Jumalan kanssa, millaista taivaspaikkaa hänellä olisi tarjota tällaiselle vannoutuneelle pakanalle…

Kuvakaappaus Iltalehden jutusta, kun Kekkosen syntymästä oli kulunut 110 vuotta.
Kuvassa hän kiipeää palmuun 65-vuotiaana.
Siihen aikaan sitä pidettiin ihan teräsmiessuorituksena.
Itse olin Käsivarressa hiihtovaelluksella 70-luvulla.
Siellä Kekkonen oli tulossa meidän jälkeemme tunturiin ja hänelle tehtiin latua loivaan rinteeseen, jota Urkki nousi kilometrin ja laski alas datšalleen kerran tai kaksi.
Ja lehdet kirjoittivat kymmenien kilometrien lenkistä!

Aivopesua Turun tapaan

Turun kaupungin johtaja Arve ja hänen klikkinsä vihreät ja muut raitiovaunu-uskovaiset suoltavat taivaallista informaatiota raitiovaunujen tarpeellisuudesta.

Tänään saimme lukea Turun Sanomista, kuinka hyvä, halpa, kaunis ja edullinen ratkaisu se on Suomen vanhimmalle kaupungille. Tätä aivopesua asian suhteen on tehty jo vuosia.

Sieltä Arven ja vihreiden suunnalta ei tule pienintäkään epäilystä siitä, että budjetoitu kustannus Turun tapaan tulee kolminkertaistumaan.

Ei myöskään epäillä, että tämä ratkaisu vajoaisi kolmekymmenmetriseen savivelliin. Tämän kokoinen kiituri kun tarvitsee hieman paremman perustuksen kuin ne pienet ja hitaat ratikat, joilla minä siirryin kouluun talvipakkasilla 60-luvulla.

Netissä järjestettiin äänestys ratikan tarpeellisuudesta Turkuun.
85 prosenttia meistä veronmaksajista vastusti hankintaa.
Tulevan kaupunginvaltuuston olisi syytä kysyä äänestäjien mielipide raitiotiestä!

Tällaisessa hajarakennetussa pikkukaupungissa kun tultaisiin mainiosti toimeen sähköbusseilla. Se olisi edullinen ja toimiva ratkaisu. Joka kaiken lisäksi olisi mahdollista tarpeen mukaan muuttaa helposti, nopeasti ja edullisesti.
Ja katujen lievä painuminen saveen ei aiheuta järin suuria ongelmia, niihin olemme jo tottuneet.

Meidän pitäisi löytää tapa saada seuraavaan kaupunginvaltuustoon riittävästi fiksuja valtuutettuja, joilla on riittävästi selkärankaa äänestää tämä jo nyt kymmeniä miljoonia vaatinut harharetki lopetettavaksi!

Kuvakaappaus Wikimedia Commons-sivuston uutisesta.
Kyse on Turun torille näytölle tuodusta Transtech Artic-vaunusta,
jonka kokoluokka on Turkuun suunnitellun vaunun kokoinen.

Talvirastit, Ruissalo

Sai suunnistaa hyvin keväisessä säässä, ei tämä oikein Talselta suunnistukselta vaikuttanut.

Lunta ei missään ja jäätäkin vain vähän. Ei kai Ruissalossa tänä talvena kovin liukkaita kelejä ole ollutkaan.

Alku ihan OK, kolmoselle tuli kierrettyä liikaa vasemmalle ja samalla noustua turhaan yksi käyräväli ylös.

Neloselle toinen puolen minuutin pummi, kun en lukenut karttaa oikein.

Viitoselta valitsin nousun mäen päälle, sitä kautta rasti löytyi helposti vaikkakin hitaasti.

Seuraavilla rasteilla ei isompia töppejä tullut, mutta jalat alkoivat painaa ja reidet täristä väsymyksestä.
Niille tarttis tehrä jotain...

10-11 väli meni taas huonosti, kiertelin turhaan osaamattomuutani.

Lopussa ei ongelmia ja alamäkeen ja tasaisella pystyin hiukan juoksemaankin.

Aamukävely

 Kävin aamukävelyllä nolla-asteisessa säässä ja kovassa tuulessa

Suuntasin ensin ulkoilutietä Lausteen koululle. Normaalisti olisi palannut kävelyteitä pitkin takaisin, mutta tuulen takia päätin tulla Lausteen kuntorataa pitkin kotiin.

Kuntoradalla oli auton renkaiden jälkiä pitkin matkaa ja välillä oli käyty hieman ojan pohjan kautta hakemassa uutta vauhtia.
Ajattelin, että nuoriso oli ollut mopoautolla hakemassa rajojaan.

Kuntoradan parkin kohdalla sitten selkisi totuus.
Siellä oli taksi suistunut ojaan eikä enää noussut ylös omin voimin. Hiukan oli kyljet saaneet lommoa ja etuikkuna oli rikki.

Poliisikin oli käynyt tarkistamassa tilanteen.

Meno oli jäljistä päätellen sellaista, että ei sitä kukaan selvin päin tekisi – ei ainakaan taksikuski edes kännissä.

Veikkaisiin, että auto on varastettu ja huumehörhelöt ovat olleet asialla.
Ehkä asia selviää myöhemmin…

Tässä olen enkä muuta voi.
Pitkäkyntiset ovat jo käyneet hiukan hajoittamassa paikkoja.

Oikeanpuoleinen etupyörä kävi ojan pohjalla jo edellisessä ylämäessä.
Se kun on savinen, takapyörä on ihan puhdas.
Eli kyseessä on etuvetoinen auto.

Paluu harrastusten pariin

Runsaan viikon tauon jälkeen suunnistuksen pariin.

Viime viikon kävelyjen jälkeen ensimmäinen ylämäki rasteille 25 ja 51 alkoi pahasti väsyttämään. Puheet siitä, että kevyt viikko välissä parantaa kuntoa, ovat täyttä pötyä. Siis tästä eteenpäin vain lisää pitkiä ja kovia lenkkejä...

Jatko 34:lle meni vielä hyvin, mutta heti rastin jälkeen en huomannut kääntyä etelään. Syy oli kait siitä, että paikalla oli kaunis nainen kahden ison koiran kanssa ja jäin siinä ihastelemaan - koiria!

Pummi johti siihen, että matkasta 52:lle tuli via dolo rosa. Tulin hiukan vihreää sivuten etelä-pohjoissuuntaiselle tielle ja sinne noustessa ojan pohjalta liukastuin ja kaaduin kolhien hieman polveani.

Kävin rastilla vääntäen itkua jatkaen rasteille 46-55-24-44-32 ja 36.

Olin suunnitellut käyväni vielä rastilla 33, mutta aika ei riittänyt ja juoksin maaliin ehtien sinne minuutin etuajassa.

Lähtö kartan yläreunassa koulun pihalla.
Siellä oli hyvää tilaa parkkeerata auto, kiitos hiihtolomien.

Koirahoitolan arkea

 Maanantaina sain ulkoiluseurakseni Kodan – kaksivuotiaan tolleriuroksen.
Tuttu veijari, joka on meillä ollut seurakoirana jo monet kerrat.

Olen asettanut itselleni tavoitteen, että kymmenen kilometriä pitäisi liikkua koiran kanssa päivittäin, ei tarvitse harrastaa juoksua, joka rasittaa vanhan ja lihavan miehen niveliä – erityisesti polviniveliä.
Päivärutiiniksi on muodostunut neljä lenkkiä.

Ensimmäinen siinä seitsemän haminoissa, vien piskin aamutoimille ja palatessamme noukin Turun sanomat postilaatikosta. Kuulumme vielä tähän pieneen vähemmistöön, joka tahraa aamiaispöytänsä painomusteella. Minä olisin jo siirtynyt nettilehteen, mutta iso päällikkö haluaa paperisen.
Sen jälkeen keitän aamupuuron, laitan kahvin päälle ja syön siis ravitsevan aamupalan. Kun olen valmis, saa myös koira oman aamiaisensa.
Sitten tutustun netin uutistulvaan (joka ei viime aikoina ole kovinkaan miellyttävää luettavaa), pelaan nettipelejä ja ratkon muutaman Sudokun.

Kymmenen jälkeen lähden pidemmälle lenkille Kodan kanssa – yleensä siinä tunti vierähtää. Joskus hiukan enemmän, riippuen kuinka monta koiraneitiä Koda tapaa ja joskus minäkin jään suustani kiinni.
Kotiin tullessa kolauttelen ovia sen verran äänekkäästi, että HPJ herää ja saan passata hänelle aamukahvit – puuroa ei hän hyväksy…
Tarvittaessa käyn iltapäivällä kaupassa ja muilla asioilla.

Kolmen jälkeen teen toisen pidemmän lenkin koiran kanssa, sen jälkeen teen meille päivän pääaterian – joskus saan siihen apua päälliköltä – jonka jälkeen myös koira syö toisen kerran.
Pidän aina huolen siitä, että me ihmiset syömme ensi ja sitten on koiran vuoro.

Illalla on vuorossa kolmas pidempi lenkki Kodan kanssa. Kun on kolme tuntia ulkoillut koiran kanssa, niin minulle se riittää liiankin hyvin. Mutta jos sen jälkeen lähestyn ulko-ovea, sinne ryntää myös Koda. Se ei minun voimillani väsy koskaan.

Mutta kyllä päivän jälkeen uni maistuu sekä koiralle että minulle!

Kun istun alas "työpöytäni" ääreen, niin koira liittyy seuraan ja tarkkailee tekemisiäni.
Jos nousen ylös, niin myös koira nousee.
Jos liian kauan istun aloillani, niin se alkaa katselemaan minua kulmiensa alta hyvin moittivasti.
Eroaa vaimosta siitä, ettei käytä moitteisiin puhetta.
Eikä hauku... 😂

Poikkeuksellinen

Älysormun Oura antoi minulle arvosanan kymppi käytöksestä.

Eli relienssini oli sormuksen mielestä poikkeuksellinen.

Resilienssi taas tarkoittaa Mieli ry:n mukaan psyykkistä selviytymiskykyä, joustavuutta ja uudelleen orientoitumista, ja se vaihtelee eri elämäntilanteissa. Se ilmenee arjessa kohtuullisena pärjäävyytenä, haasteista, stressistä tai muutoksista huolimatta. Resilienssi syntyy vuorovaikutuksessa yksilön ja ympäristön kanssa ja on osa mielenterveyttä.

Wikipedia selittää näin: Resilienssi (kriisinkestävyys) tarkoittaa psykologiassa hyvinvointia ylläpitävää kapasiteettia, jonka avulla pystyy murtumatta selviytymään ja palautumaan vastoinkäymisistä ja kuormittavista tilanteista.
Resilienssiin vaikuttavat: kasvatus, yksilön biologiset ominaisuudet, yksilön omat kokemukset, lähipiiristä ja ympäristöstä kumpuavat myönteiset ja haitalliset tekijät.

Aika hyvä se tuppaa meikäläisellä olemaan yleisestikin, mutta nyt se on noussut parhaalle mahdolliselle tasolle.
Se saattaa johtua siitä, että olen lenkkeilyt hoitokoiran kanssa päivittäin pari kolme tuntia ja jättänyt juoksut väliin.
Ensimmäisen vaimoni mielestä se johtuu pelkästään siitä, että olen erittäin itsekäs olento enkä piittaa tippakaan ympäristöni tilasta.
Niin tai näin, edellisen kerran, kun se nousi näin ylös niin meillä oli hoidossa viikon tämä sama koira.

Ouran ilmoitus.

Tässä eiliset kävelyt Koda-koiran kanssa.
Eli syy ja seuraus!

Pitkä matka

Matkustin Helsinkiin asioitani hoitamaan.

Kun olin valmis palaamaan kotiin, hesalaiset kertoivat, että voisin kokeilla uutta tapaa matkustaa nopeasti.
Nousin hissillä ylös tasolle, jossa ei ollut rakennuksia, ei teitä, ei autoja, ei mitään.
Minulle kerrottiin, että tason pinnalla on merkkejä, mitä alapuolella on. Siis paikannimiä jne. Sain vielä kompassin, jolla voin suunnistaa haluttuun suuntaan.

Kun kävelin tiettyyn suuntaan, niin pikkuhiljaa vauhti kiihtyi ja matka taittui nopeasti. Ohitin Lohjan, Salon ja Paimion. Aloin hidastaa vauhtia eikä aikaakaan, kun saavuin Turkuun.
En tiedä miten pääsin tasolta alas turvallisesti, mutta avattuani silmäni, seisoin sänkyni vieressä.

Maanantai iltana meille ilmestyi koira. Sen kanssa olen tehnyt kävelyretkiä. Eilen olin hieman flunssassa, ilmeisesti Hesan matkan rasituksista ja lenkit olivat lyhyitä ja hitaita.
Tänään kunto on parempi ja koira on saanut riittävästi liikuntaa. Eilen ei tullut yhteensä edes kymmentä kilometriä kävelyä.

Tällainen kaveri.
Nuori koira ja viiden kilometrin aamulenkin jälkeen se oli tässä kunnossa.
Eiköhän se illaksi palaudu?

Suunnistusta kotimaastossa.

Eilispäivä meni siis harakoille, kun epäilin kuntoani ja kuntoiluani.

Tänään oli taas vuorossa suunnistusta ja vielä kotimaastossa.
Yksi rasti olisi ollut 50 m päässä kotiovelta, mutta siellä en käynyt, ei sopinut reittisuunnitelmaan.

Lähtö oli parin kilometrin päässä, joten autoillen menin lähtöön.
Rastit löytyivät hyvin, tosin kahteen annoin väärän vastauksen ja niistä jäi pisteet saamatta.

Vauhti oli hyvää koko matkan, vaikka välillä joutui kävelemään, kun oli jäätä alla ja jalassa maastojuoksukengät. Keskivauhti oli alle 8 min/km, en muista milloin viimeksi olisin street-suunnistuksessa päässyt samaan.

Tietysti tutut polut ja tiet sekä kohtuulliset nousumetrit auttoivat!

Sen verran kevyttä oli kulku loppuun asti, että usko pidemmänkin matkan selvittämiseen kasvoi kuin ruoho sateella.

Vielä en sentään ilmoittautumista lähettänyt. 😀

Lähtö kartan yläreunassa.
Ja alku rastien 32-23-26-55-22-42-33 kautta.

Pitkä lenkki

Juoksin eilen pitkän lenkin. Yli kaksi tuntia ja 15 kilometriä.

Tein sen hyvin alhaisilla sykkeillä ja lenkki meni helposti loppuun asti.
Siinä loppuvaiheessa aloin miettimään, että pitäisikö sitä vielä kerran koittaa juosta maraton tai viidenkympin ultra.

Uni maistui yöllä ja se vahvisti ajatusta.
Tänään olo oli aika vetämätön ja nyt tuntuu, että ei ole mitään asiaa juosta niin pitkää matkaa.

Mutta tässä on talvi aikaa tehdä näitä pitkiä lenkkejä ja tutkailla miten jalat ja fysiikka alkaa kestää pidempiä rääkkejä ja vähän vauhtiakin pitäisi saada lisättyä.

Kesäkuussa on Kaarinan Rata Ultra ja sinne sitä voisi mennä taistelemaan.
Katsotaan ja harjoitellaan.

Kuten eräs pari sataa maratonia juossut lääkäri minulle totesi – harjoittelu maratonia varten on äärimmäisen terveellistä.
Maratonin juokseminen äärirajoilla ei sitä välttämättä ole.

Reittikuva.
Matkaa kertyi 15,1 km.

Maailmanloppu

 Olen viikon verran lukenut illalla sängyssä ennen nukahtamista Terry Prachettin kirjaa Noitasiskokset.

Olen kait lukenut kaikki Pratchettin suomennetut teokset ja yrittänyt tehdä sitä myös englanniksi, mutta kielitaitoni on vajavainen ymmärtämään kirjailijan satiiria, huumoria ja Kiekkomaailmaa, joka on pääosassa useimmissa hänen kirjoistaan.
Teksti on hervottoman hauskaa ja tapahtumarikasta. Se on sellainen joko/tai juttu – joko näistä pitää todella paljon tai sitten ihmettelee, että voiko kukaan täysijärkinen aikuinen lukea tällaista roskaa.

Joka tapauksessa olen jokaisena yönä lukuhetken jälkeen nukkunut hyvin ja nähnyt hyvin voimakkaita unia – siis sellaisia, että olen osan niistä muistanut aamulla herättyäni.

Eilen illalla vaihdoin iltalukemisekseni Tiede-lehden, joka oli päivällä tullut postilaatikkooni.
Lehdestä luin jutun Näin loppuu maailma.
Siinä kerrottiin seitsemän tapaa lopettaa maailma. Kaikki olivat tuttuja, kun luen tällaista kirjallisuutta. Ne eivät käsitelleet kuitenkaan maailmankaikkeuden loppumista vaan elämän loppumista maapallolta.

Näiden lukeminen ei häirinnyt nukkumistani. Heräsin kerran ja kävin toteamassa, että maailma ei loppunut eikä edes veden tulo posliiniastiaan.

Unen laatu oli erinomainen ja REM-untakin lähes kaksi tuntia, joten varmasti uniakin olen nähnyt. Mutta yhtäkään niistä en muistanut.

Tästä voisin tehdä päätelmän, että minulle sopii iltalukemiseksi reaalimaailman tapahtumat?
Sodat, murhat ja maailmanloput!
Tänään kyllä siirryn takaisin satiirin maailmaan…

Pratchettin maailmassa kaikki hallitsijat ovat hulluja.
Siis aivan kuten meidän omassa reaalimaailmassamme... 😖

Autokaupoilla

 Kävin aamulenkillä kipaisemassa kuuden kilometrin lenkin rauhallisesti. Huomenna olisi tarkoitus harrastaa StreetOrienteeringiä, joten piti säästellä vanhaa, rujoa ruhoa.

Kun ollaan menossa kohti kevättä ja aurinko alkaa porottaa, niin jokaisella nuorella miehellä rupeaa kohoamaan kuume – nimittäin se kallein kuume eli auton vaihto.

Olen tutustunut netin kautta Skodan uutuuteen mallia Kodiaq. Se on ladattava hybridi ja akulla pääsee hyvissä olosuhteissa yli sata kilometriä.
Tilat olisivat parempia kuin nykyisessä ja Ullalla on noita apuvälineitä aina matkassa, kun liikkeelle lähdetään.

Olin sopinut koeajon kello kahdelta ja silloin ilmestyimme Ullan kanssa paikalle. Automyyjä oli vastassa ja jo ennen myyntipuheiden aloittamista sanoin, että kun tuossa vieressä onkin kyseinen auto, niin lienee parasta, että Ulla koittaa ensin nousta kyytiin ja kertoa mielipiteensä.

Auto on aika korkea nousta ja vain vaivoin Ulla sinne pääsi. Istuttuaan autoon hän ilmoitti, ettei hän toista kertaa nouse tällaiseen autoon.
Eli se koeajo päättyi niin, etten minä noussut lainkaan auton penkille.

Olin laittanut ostohousut jalkaan ja ihan vakavissani olin reissussa.

Kerroin ennen tapaamista myyjälle, että minua pelottaa valtavasti koeajolle lähtö. Myyjä kysyi tietenkin, että miksi ihmeessä.
Sanoin, että viimeisten kahdeksan vuoden aikana olen koeajanut auton kolme kertaa ja joka kerta olen sen myös ostanut. Joten kalliiksi ovat nämä koeajot tulleet.

Vaan eipä tullut tällä kertaa!

Nätti auto, vaikka en päässytkään edes ajamaan!
Kuvakaappaus Skodan sivuilta.

Turku Winter Rogaining Sprint

Tänään oli vuorossa yksi kauden pääkilpailuistani, Turku Winter Rogaing Sprint.

Pojat 75-sarjassamme oli kolme osanottajaa ja seurakaverini Pekka oli niistä yksi.
Hänen kanssaan olemme varsin tasaväkisiä. Kunto molemmilla heikko ja taidot heikentyneet yhdessä kunnon kanssa.

Toisistamme tietämättä suunnittelimme alun reitin samaksi. Rasteilla olimme lähekkäin, vaikka menimme eri reitinvalintoja. Alussa länteen 117-175-76-168-34-94-170-87.

Täältä minä lähdin kaakkoon rastille 169, se oli korkean mäen päällä ja reidet huusivat hoosiannaa.

Vauhti hiipui ja katselin sopivan reitin maaliin rastien 35-77-96-70 ja 91 kautta. Aikaa jäi käyttämättä - voimia ei!

Rastinumeron viimeinen numero näyttää kuinka monta pistettä rastilta saa, nollaan päättyvästä sai kymmenen pistettä.

Hävisin Pekalle kymmenkunta pistettä, hän oli tänään selkeästi parempi. Sijoitukseni oli toinen.

Toukukuussa on seuraava koitos - silloin on kalavelkojen maksuaika! Toivottavasti…

Lähtö ja maali aika vasemmalla keskikohdan yläpuolella, vahva punainen ympyrä.
Reittiviivani lähtee hieman sen pohjoispuolelta, mutta kyllä lähdin ihan oikeasta paikasta.

Nauvossa

 Päivästä tuli aurinkoinen ja lämpötilakin pysytteli plussan puolella. Päätimme lähteä ajelemaan kohti Nauvoa.

Alkumatkasta oli ruuhkia ja Paraisten kohdalla totesin, että emme ehdi lautalle ja saamme odottaa puoli tuntia seuraavaa.
Paraisten jälkeen tie tyhjeni ja pääsin hieman kutittelemaan Kian moottoria ja putsaamaan sitä pahimmista karstoista.

Ennen Sattmarkia näin edessämme pakettiauton ja totesin Ullalle, että emme ehtineet.
Mutta en saanut sitä autoa kiinni, vaikka nopeus nousi jo reilusti yli satasen. Kovempaa en olisi uskaltanutkaan ajaa, tie oli hieman kostea mutta ei sentään liukas.
Siellä oli ammattimies ratin takana ja saavuimme peräkkäin ajoissa lautalle, se lähti heti kun pääsimme laivan kannelle.
Kävin kiittämässä pakettiauton kuskia vetoavusta. Kun pääsimme Nauvon puolelle meidän molempien kiireet loppuivat.

Mökillä oli kaikki OK, lunta ei ollut missään ja merellä jäätä vain rannalla. Thorasviken oli siis vapaa jäistä.
Kävin hakemassa riistakameran metsästä, sen akut olivat tyhjät, eikä se ollut kuvia lähettänyt yli kuukauteen.
Palasimme pian takaisin, lauttarannassa näimme kyhmyjoutsenia, jotka siis vielä talvehtivat täällä.

Eilen totesin, että tänään alkaa helmikuu ja voi taas ottaa oluen käteensä.
Otinkin jo aamulla ja laitoin sen jäähtymään jääkaappiin.
Mutta tässä alkaa olla nukkumaanmenoaika käsillä ja vielä se on korkkaamatta. Ehkä huomenna sitten…

Näkymä saunan edestä lahdelle.
Ei se oikein helmikuiselta näytä!

Sisällä oli tulleessa sentään selvästi lämpimämpää kuin ulkona!