Koirahoitolan arkea

 Maanantaina sain ulkoiluseurakseni Kodan – kaksivuotiaan tolleriuroksen.
Tuttu veijari, joka on meillä ollut seurakoirana jo monet kerrat.

Olen asettanut itselleni tavoitteen, että kymmenen kilometriä pitäisi liikkua koiran kanssa päivittäin, ei tarvitse harrastaa juoksua, joka rasittaa vanhan ja lihavan miehen niveliä – erityisesti polviniveliä.
Päivärutiiniksi on muodostunut neljä lenkkiä.

Ensimmäinen siinä seitsemän haminoissa, vien piskin aamutoimille ja palatessamme noukin Turun sanomat postilaatikosta. Kuulumme vielä tähän pieneen vähemmistöön, joka tahraa aamiaispöytänsä painomusteella. Minä olisin jo siirtynyt nettilehteen, mutta iso päällikkö haluaa paperisen.
Sen jälkeen keitän aamupuuron, laitan kahvin päälle ja syön siis ravitsevan aamupalan. Kun olen valmis, saa myös koira oman aamiaisensa.
Sitten tutustun netin uutistulvaan (joka ei viime aikoina ole kovinkaan miellyttävää luettavaa), pelaan nettipelejä ja ratkon muutaman Sudokun.

Kymmenen jälkeen lähden pidemmälle lenkille Kodan kanssa – yleensä siinä tunti vierähtää. Joskus hiukan enemmän, riippuen kuinka monta koiraneitiä Koda tapaa ja joskus minäkin jään suustani kiinni.
Kotiin tullessa kolauttelen ovia sen verran äänekkäästi, että HPJ herää ja saan passata hänelle aamukahvit – puuroa ei hän hyväksy…
Tarvittaessa käyn iltapäivällä kaupassa ja muilla asioilla.

Kolmen jälkeen teen toisen pidemmän lenkin koiran kanssa, sen jälkeen teen meille päivän pääaterian – joskus saan siihen apua päälliköltä – jonka jälkeen myös koira syö toisen kerran.
Pidän aina huolen siitä, että me ihmiset syömme ensi ja sitten on koiran vuoro.

Illalla on vuorossa kolmas pidempi lenkki Kodan kanssa. Kun on kolme tuntia ulkoillut koiran kanssa, niin minulle se riittää liiankin hyvin. Mutta jos sen jälkeen lähestyn ulko-ovea, sinne ryntää myös Koda. Se ei minun voimillani väsy koskaan.

Mutta kyllä päivän jälkeen uni maistuu sekä koiralle että minulle!

Kun istun alas "työpöytäni" ääreen, niin koira liittyy seuraan ja tarkkailee tekemisiäni.
Jos nousen ylös, niin myös koira nousee.
Jos liian kauan istun aloillani, niin se alkaa katselemaan minua kulmiensa alta hyvin moittivasti.
Eroaa vaimosta siitä, ettei käytä moitteisiin puhetta.
Eikä hauku... 😂