Käpytikka

Eilen illalla tuulen hieman tyynnyttyä lähdin kävelemään kameran kanssa – Ullasta kun ei saa seuraa retkille.

Meidän saunamme vieressä kulkee sähkölinja. Sen yhdessä pylväässä naputti vaimeasti käpytikka rumpuaan. Tällä kertaa ei hakannut pylvään päässä olevaa peltirumpua, vaan jotain pehmeämpää.
Aikansa naputettuaan se lennähti naapurin mäntyyn, toi sieltä nokassaan kävyn, asetti sen pylvään uraan ja aloitti uudelleen työnsä.

Aamulla herättyäni pakkasaamuun lähdin taas ulkoilemaan. Kellaripellolla laidunsi kaksi valkohäntäpeuraa. Lähestyin niitä varovasti vasta-aurinkoon. Jotain liikettä ne näkivät, vaikka välissämme oli puustoa näköesteenä. Nostivat päänsä ja tähyilivät suuntaani. Kun lähestyin avoimempaa paikkaa, jossa voisi kuvan ottaa, niin silloin ne lähtivät täyttä vauhtia metsään.

Niinpä lähdin toiseen suuntaan jättäen auringon taakseni. Eilinen käpytikka oli jo seitsemän aikoihin aloittanut työpäivänsä. Se ei meikäläisestä välittänyt, vaan antoi kuvata itseään vapaasti. Helppoa se ei ollut, lintu nakutti korkealla ja suoraan ylöspäin kuvattaessa heikko tasapainoni teki kuvaamisen hankalaksi.

Mutta kaatumatta selvisin rantaan asti. Siellä ei ollut mitään järisyttävää. Alueemme suurimman maanomistajan Thoras-kartanon laituri paistatteli vastarannalla aamuauringossa. Nykyään se on veneilijöiden käytössä, siihen voi kiinnittäytyä ja yöpyä pientä maksua vastaan.

Käpytikan iltavuoro

Työ jatkuu aamuauringossa

Onkohan nämä tehty eilen päivävuorossa?

Kartanon rantavaja. Minä ilmestyin näihin maisemiin 50 vuotta sitten, tämä oli jo silloin samoissa kuosissa.

Testamentti

Näin koronan kruunun aikaan on hyvä muistaa, että emme ole kuolemattomia. 

Lukuunottamatta ehkä Putinia ja Trumpia, jotka tekevät kaikkensa saadakseen jatkoaikaa varaosilla. Putin alkaakin jo näyttää siltä, että paljon on kauneusleikkauksia tehty ja saattaa sillä olla jo muutama elektroninen osa kehossaan. Trumpilla ei vielä ole - ei ainakaan sellaisia, jotka parantavat älyllisiä toimintoja.

Mutta minulla ei ole moiseen varaa enkä usko olevani korvaamaton maailmankaikkeuden tulevaisuuden kannalta.
Testamenttia en ole tehnyt, mutta pikku hiljaa alan siirtää omaisuuttani seuraavalle sukupolvelle.

Jani tuli venetrailerin kanssa Tampereelta Juhan luokse Airistolle. Ensin laskimme Juhan kanssa moottoriveneen veteen. Siinä vaiheessa kurvasi Jani paikalle. Minä ajoin trailerini ylös ja Jani peruutti omansa alas. 

Vaihto sujui sukkelasti. Illalla Ullan kanssa vitsaimme mökillä, kun alkoi tulla lunta taivaalta, että siinä se kesä meni. Laskettiin vene veteen ja nostettiin samana päivänä ylös. Suomen kesä on lyhyt, mutta vähäluminen.

Jani hurautti veneen Tampereelle Näsinneulan juureen ja me jatkoimme Ullan kanssa Nauvoon. Kymmenvuotinen yhteinen taipaleemme veneen kanssa päättyi. Kyyneliä en huomannut vuodattaa!

Täysin veneettömiksi emme sentään jääneet. Meillä on täällä soutuvene ja siinä akkukäyttöinen perämoottori. Yhdellä latauksella ajelee hieman yli kymmenen kilometriä. Jos matka on pidempi, pitää ottaa airot esiin ja jatkaa kauramoottorilla.

Paatti on perillä Mustalahden satamassa Näsijärven rannassa.
Vasemmalla HD-partainen Janin appiukko ja vasemmalla miniä sekä nuorin lastenlapsemme.

Eläkkeelle!

Facebook ilmoitti pari päivää sitten, että juhlimme työkavereitten ja italialaisten päämiestemme kanssa eläkkeelle jäämistäni.

Varmaan siitä syystä olen parina viime yönä nähnyt unia, jotka löyhästi liittyvät työelämääni.
Edellisyön unta en enää muista, mutta viime yönä olin lähdössä jollekin maratonille.
Jostain syystä soitin asian tiimoilta Vammalaan Niemen Matille, Niemen tehtaiden omistajalle. Hän kysyi, mistä olin saanut hänen puhelinnumeronsa – se kun oli salainen ja juuri vaihdettu.

Matti lähti pois, mutta hänen autonsa vieressä oli vanha Mersu. Siinä oli avaimet paikoillaan ja niinpä otin sen ja lähdin maratonin lähtöpaikalle.
Matkalla tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin ja palautin auton paikallensa.
Joten maraton nro 54 jäi siten juoksematta.

Unet ovat unia, mutta tämä eläkkeelle jäämisen juhla oli totta.
Siitä todisteena muutama kuva!

Juhlat alkoivat rauhallisesti täytekakulla.

Sen jälkeen siirryttiin spumanteen...

Naisille oli kait tarjottu jotain väkevämpääkin?

Ilta jatkui kosteissa merkeissä. Takana nuo nuorimmat alkavat jo vakavoitua! Kyllä me tuonne hyllyille jätimme jotain seuraavillekin asiakkaille.

Yasso 800

Eilen lähdin kahden vuoden tauon jälkeen juoksemaan YASSO 800 treeniä.
Siinä juostaan 800 metrin vetoja 200 metrin kävelypalautuksella.

Olen aina pitänyt tästä harjoitteesta, mutta onhan se pahuksen raskas, jos sen vettä ihan hampaat irvessä.
Nyt kun vasta rakentelen tulevaa huippukuntoani vuoden 2022 SM-kisoihin, niin oli varaa tehdä tämä rauhallisesti.

Tavoite oli juosta kahdeksan vetoa hieman alle seitsemän minuutin km-vauhtia.
Pari ensimmäistä vetoa olivat raskaita, mutta kun sai kropanhereille, niin alkoivat vedot maistua.

Tässä statistiikkaa:

Nro	Aika	Matka, km	Vauhti	Syke	Max, max	Askeltiheys
1	05:22,80	0,8	06:43:00	122	134	167
2	05:37,30	0,8	07:02:00	127	137	168
3	05:23,20	0,8	06:44:00	129	138	170
4	05:33,80	0,8	06:57:00	134	140	170
5	05:24,90	0,8	06:46:00	135	141	171
6	05:18,80	0,8	06:39:00	133	143	170
7	05:26,20	0,8	06:48:00	137	144	171
8	05:01,80	0,8	06:17:00	138	149	173
Ka.	05:23,60		06:44:30	132

Kaksi vuotta sitten juoksi tämän harjoituksen hiukan korkeammilla sykkeillä 50 sekuntia nopeammalla keskiajalla. 

Joten paljon on työtä tehtävänä ennen kuin kehtaan mennä kisoihin juoksemaan maratonia.

Turku investoi

Rakas kaupunkimme on loistava päätöksen tekijä ja urakkasopimusten laatija.

Ohessa kolme viime vuosien hankintaa, joissa on ihan pikkuisen ylitetty alkuperäistä hankintahintaa.
Turun kaupungintetterin peruskorjaus: budjetti 20 m€ - toteutunut 45 m€.
Turun rinnehissi eli funikulaari: budjetti 2,5 m€ - toteutunut 5,6 m€.
Logomon ylikulkusilta: budjetti 5 m€, urakkasopimus 8,5 m€. Silta ei ole vielä valmis, mutta nyt hinta on jo 16 m€ ja rakentaja vielä tänään kiristää lisää rahaa, koska suunnitelmat olivat kehnot ja urakkasopimus syvältä – ainakin meidän veronmaksajien kannalta.

Kun kymmeniä miljoonia euroja valuu Kankkulan kaivoon, niin herää väkisinkin kysymys siitä, kuinka paljon tästä summasta siirtyy tavalla toisella hankintoja tehneiden taskuihin.
En millään usko, että virkamiehemme ja luottamushenkilömme ovat niin tyhmiä, että katastrofaalisia budjettiylityksiä voisi syntyä joidenkin henkilöiden saamatta siitä huomattavaa taloudellista hyötyä.

Tai sitten poliittisesti nimitetyt virkamiehet ja luottamushenkilöt ovat todella kyvyttömiä ja osaamattomia. Kaikki fiksu porukka hakeutuu yksityisiin firmoihin!

Tällä havainnekuvalla rinnehissiä markkinoitiin veronmaksajille.

Ja tämä saatiin kun sopimushinta kaksinkertaistui!

Tukholmassa

Vajaat neljä viikkoa sitten tulimme takaisin Espanjasta. 

Saavuimme silloin illan suussa Viking Linen satamaan Tukholmassa. Näin (ja tiesin), että ylitämme ruuhkamaksun tarkastuspisteen, jossa auton rekisterikilpi kuvataan.
Ja lasku lähetetään ruuhkan aiheuttajalle jälkikäteen.

Hurrit kiikuttivat kameran filmin kehitykseen, kirjoittivat rekkarin ylös ja kysyivät Suomesta kuka auton omistaa. Suomalaiset kertoivat ystävällisesti henkilötietoni, osoitteeni ja siviilisäätyni. Sen jälkeen arvon ruotsalaiset totesivat, että olen ollut paikalla, ainakin heidän kuvansa perusteella.

Joten hyräyttivät tietokoneet käyntiin ja tulostivat laskun meikäpojalle.

Posti kulkee ja Kusti polkee, tänään kirje ehti perille turkulaiseen postilaatikkoon. Ikkunallinen kirje sisälsi yhden A4-kokoisen arkin. Siihen oli printattu ihan selkeällä suomenkielellä, että allekirjoittanut oli harrastanut ruuhkauttamista maaliskuussa armon vuonna 2020 Tukholman kaupungissa. Liikennehäirintä oli tapahtunut henkilöautolla, jonka rekisterinumero on EPN-802.

Ja sitten kehoitettiin maksamaan kyseinen ruuhkamaksu eräpäivänä, muussa tapauksessa he perivät sakon ruuruudeltaan 500 kruunua – oikeassa rahassa jotain alle 50 euroa.

Kilttinä poikana maksoin laskun.

Se oli suuruudeltaan yksi euro kahdeksankymmentäkolme senttiä (€ 1,83).

Maalaisjärjellä ajatellen tuntuu, että nyt on ammuttu tykillä kärpästä.

Suunnistamassa

Yöllä näin runsaasti unia suunnistuksesta. Ongelmia oli kartan kanssa, sain kartan leikattuna palasiksi. Kartta piti siis ensin koota ja teipata. 

Aamulla ajoin Parmaharjulle, otin mukaan eilen tulostamani kartan, se oli yhtenä kappaleena.

Ratamestari oli ollut armollinen.
Lähtö mäen päällä ja neloselle saakka pääsi hölkkäämään hyvää maastopohjaa ja polkuja pitkin.

Sitten alkoi pahat rinnerastit ja kivikkoinen maastopohja sekä suuret korkeuserot.
Jaloista katosi voima kokonaan ja loppu meni kävelyksi.

Ei ole tämä laji suunniteltu vanhoille ja lihaville pojille!
Taidan alkaa uimariksi – ehkä se sopisi minulle. Eikä siinä tule edes hiki!