Hyvää Vappua

Vappuaatto valkeni, vaikka taivas oli oli paksujen pilvien peitossa ja vettä tuli koko ajan.

Puolilta päivin sade muuttui räntäsateeksi.
Välillä se oli aika paksua ja maa peittyi valkoiseksi lumesta.

Yllätys oli melkoinen kun Ulla ilmoitti, että eikö olisi parasta kantaa kamat autoon ja palata mantereelle.

Sehän sopi meikäläiselle aivan mainiosti!

Vanhan saunan katto sai lumipeitteen.
Vaan ei se juhannukseen saakka kestä!

Saunaan ilman kiljua

Tulimme eilen Nauvoon viettämään kevään juhlaa, jota Vapuksi kutsutaan.

Meille se tietenkin tarkoittaa työteliästä juhlaa – mökki ja istutukset vaativat osansa talven jälkeen.
Mutta kaikki perustuu vapaaehtoisuuteen, tämähän on kesänVIETTOpaikka eikä mikään työleiri.

Siksipä lähdin aamulenkille kiertämään Kivis Träskiä. Aina ennen olen lenkin tehnyt vastapäivään. Tänään hain uutuutta ja kiersin sen myötäpäivään. Paluumatkalla piti olla tarkkana, että osasi juosta oikeaa tietä eksymättä ihmisten mökkien pihaan.

Menomatkalla yläpuolellani lensi matalalla kaksi mustaa lintua. Ne olivat korppia isompia ja rotevampia. Näin ne uudelleen kun lähdin käymään kaupassa. Ja Ulla näki yhden pihaltamme.

Totesimme, että ne eivät ole merikotkia eivätkä siis korppeja. Oli pakko kääntyä veljenpoikani puoleen, joka harrastaa ihan oikeasti lintuja.

Hän käski katsoa kiljukotkan kuvaa, se vastaa aika tarkkaan meidän kuvausta. Kaikki täsmäsi vanhaan kiljukotkaan – ne kun ovat täysin mustia kuten tämäkin!

Värikkään päivän illan vietin saunaa lämmittäessä ja saunoessa.
Ensimmäisen saunominen sitten viime lokakuun.
Olen kyllä pesulla käynyt tässä välissä useamman kerran...

Kiljukotka.
Kuvakaappaus nettisivuilta - omaa en ehtinyt ottaa...

Vuoden ensimmäinen saunominen. 
Saunaa lämmittäessä oli mukava katsella liekkien leikkiä
Itseltä kun nämä leikit ovat jääneet vähiin. 😂

Pitäähän tämä perinteinen kuva ottaa ja sponsoroida Aura-olutta.
Odotan panimolta palkkiota - pari korillista olisi todella mukava korvaus!

Koleista säistä huolimatta kevät edistyy ja kevätesikot pilkistävät ujosti ylös maasta.

Lemmenjoella

Kuuntelin tänään Kansanradiota toisella korvalla.

Siellä yksi lappalainen kertoi tarinaa Lapin Jounista, joka oli kiertänyt maailmaa ja nähnyt ja kokenut kaiken. Oli eksynyt Vatikaaniin ja paavi oli pyytänyt hänet kanssaan parvekkeelle siunaamaan katsomaan tullutta kansaa. 

Kertoja oli mukana katselemassa tapahtumaa ja hänen vieressään oli pari kiinalaista. Ne kysyivät häneltä, että tiedätkö kuka tuo pipopäinen on tuolla parvekkeella Jounin kanssa!

Minä kuulin tämän tarinan joskus 40 vuotta sitten Lapissa, mutta päähenkilö oli silloin Piera Jomppanen, yksi aikansa tunnetuimpia kullankaivajia.

Minä kohtasin Pieran syyskuussa 1972 Lemmenjoella, kun olimme Matin, Riston ja Eeron kanssa ruskavaelluksella.

Piera oli huuhtomassa kultaa ränninsä ääressä, kun tulimme paikalle.
Sain minäkin heittää yhden lapiollisen hiekkaa ränniin, mutta ei siitä mitään löytynyt.
Rahavarat olivat silloin sen verran heikot, että ostin Pieralta vain hopeisen hipun, josta teetin Ullalle kaulariipuksen.

Minulla oli mukana vaelluksella patterikäyttöinen transistoriradio.
Se toimi vain ylhäällä tunturissa ja jouduimme kiipeämään tunturiin, jotta voimme kuunnella selostuksen Munchenin 5000 metrin finaalijuoksusta.

Riemullamme ei ollut rajaa, kun Lasse pesi kovan porukan. Sitähän me odotimme – emme me turhaan olisi kiivenneet tunturin laelle.

Kuvassa minä takanani reppu, joka painoi noin 20 kiloa.
Taaempana Risto vastaava pakkaus selässä.
Viikon vaelluksella tarvitaan varusteita ja ruokaa.
Ei noita varusteita ilman energiaa jaksa kantaa. 

Tässä kullankaivaja Piera Jomppanen ja ränni.
Hänellä oli yhtä komea parta kuin minulla siihen aikaan.
Oman partani jouduin ajamaan seuraavana keväänä kun opiskelut päättyivät
ja jouduin hakemaan työpaikkaa.
Piera kun ei ottanut minua apumiehekseen...

Sysmäläistä sahtia

Kävimme eilen katsomassa kotimaisen elokuvan Sata litraa sahtia.

Se kunnioittaa itähämäläisen sahtipitäjä Sysmän mainetta ja kyseenalaista kunniaa Suomen parhaan sahdin valmistajana.

Minulle tämä on tällainen MUST-elokuva. Isoäitini suku on Sysmästä kotoisin, Isoäitini Siiri on Sysmässä syntynyt. Hän oli talollisen perheen tytär, syntynyt 1888, ja silloiseen tapaan maat (Rekolan tila, joka oli ollut suvun hallussa yli 200 vuotta – ja on edelleen) periytyivät pojille.

Siten Siiri lähti parikymppisenä maailmalle, hänellä oli työpaikka tiedossa Pohjankartanon tilalla Perniössä.

Siellä hän tapasi tulevan miehensä, joka opiskeli rakennusmestariksi. Isoisäni Elis omasi komean aatelisnenän ja kun hänet sittemmin palkattiin Fiskars-yhtiöön, heräsi epäilys, että joku oli kustantanut opiskelun ja palkkasi miehen tähän työhön, olisi ollut osallinen Eliksen geeneihin.

Tähän ei ole nykyinen DNA-tutkimus antanut mitään vastauksia – vielä…

Sahtipitäjän geenit eivät minussa ole jalostuneet sahdin ystäväksi, mutta olutta olen oppinut kyllä nauttimaan sopivasti ja riittävästi.

Ja tämä elokuva ei tuonut sahtia yhtään lähemmäksi, pikemminkin päinvastoin.
Elokuvan ajan kiemurtelin myötähäpeässä tuolissani. Sen piti olla komedia – pari kertaa uskalsin naurahtaa.

Mutta mitään hauskaa muistoa tästä ei jäänyt. Enkä mitenkään voi suositella elokuvaa kenellekään.

Kuva on kaapattu Ilta-Sanomien arvostelusta.
Se oli paljon parempi kuin minun kokemani tunne elokuvasta!

Melkein puolimaraton

Tasan vuosi sitten hölkkäsin maratonin Kaarinan RataUtrassa.

Osallistuin 12 tunnin kisaan ja keskeytin kun maraton tuli täyteen.
Hiukan on mielessä käynyt, että jospa vielä kerran osallistuisin, mutta pitkät lenkit on jäänyt tekemättä.

Siksi päätin tänään kokeilla kuntoani.
Otin juomarepun mukaan ja laitoin sinne litran urkkajuomaa.
Kellon jäniksen laitoin menemään 21 km km-ajalla 9.15.

En pysäyttänyt kelloa tauoilla, joten tämä oli oikea kisasimulaatio.

Tarkoitukseni oli testata kannattaisiko ilmoittautua kesäkuussa Kaarinaan juoksemaan maraton, siellä kun aikaa olisi 12 h tehdä töitä.

Juoksin ensi Kupittaalle, sieltä mutkitellen Kaarinan urheilukentälle juoksemassa kierroksen ennen kotiin saapumista.

Siellä totesin, että lonkkanivelet kaipaisivat kipeästi rasvanippaa, jota en ole etsimisestä huolimatta löytänyt. Ukko Yli-Jumala on unohtanut sellaiset turhakkeet, kun loi ihmisen.

Tästä pettyneenä päätin juosta kotiin ennen tavoitteen täyttymistä.

Jalat olisivat kyllä kestäneet mutta pää petti.
Niinhän sitä sanotaan, että pitkikset juostaan korvien välillä!
Pitänee juosta toinen pitkis ennen kuin ilmoittautuu kilpailuun.

Matkaksi jäi 16,88 kilometriä. Aikaa kului kaksi ja puoli tuntia, siitä kävellen 40 minuuttia. Pulssi oli maltillinen 120 eli juoksuksi etenemistäni ei oikein voinut kutsua...

Lähtö tapahtui tuon punaisen merkin kohdalta länteen Kupittaalle.
Siellä suunnassa kirsikat kukkivat runsaasti.
Oikeassa alakulmassa Vättilä-sanan vieressä juoksin kierroksen Kaarinen kentällä.
Sieltä suorinta tietä kotiin.
Heikot sortuu elon tiellä! 😭

Satarastit, Parmaharju

Runsas viikko sitten tapahtuneen katastrofin jälkeen rohkenin palata suunnistusurheilun pariin.

Parmaharju on tunnettu hyvästä suunnistusmaastosta, vaikka viime vuosina metsätyöt ovat heikentäneet alueen juoksukelpoisuutta ja tällaiset vanhat jäärät kärsivät sekä fyysisesti että henkisesti.

Viime vuonna oli Satarasteilla sama ykkönen, mutta lähtö oli 100 m tästä lähdöstä pohjoiseen polkujen risteyksessä. Joten valitsin reitinvalinnaksi polun länteen. Se oli virhe, sateen jälkeen se polku oli jokiuoma. Ja tein pienen mutkan rastille - ei siis täydellinen avaus.

Kakkoselle menin polkua pitkin josta lyhyt nousu rastille.

Rastit 3, 4, 5 ja 6 sujuivat rastinotolta hyvin.

Rastiväleillä alkoi askel painaa.

6-7 -välillä oli kaadettu vesakkoa ja puolessa välissä aloin ajatella, että paras reitinvalinta olisi ollut lähteä 180 astetta väärään suuntaan ja kiertää maapallon ympäri seiskalle. Ehkä se olisi ollut hieman hitaampi kuin minun reittini!

Kasilta maaliin tsemppasin ja ihan oikeasti juoksin koko matkaan vahvaa polkua pitkin. Tuli melkein lämmin – raskaassa maastossa varmaan kävelin tätä ennen puoli tuntia ja alkoi pikku hiljaa viluttamaan.

Syy normaalia heikompaan kuntoon oli kyllä tiedossa. Kolmena edellisenä päivänä tein kolme juoksulenkkiä yhteispituus yli 20 kilometriä. Neljäntenä päivänä suunnistus oli huono idea...

Kyllä ratamestari oli ajatellut meitä vanhuksia.
Lähtö oli viety korkean mäen päälle ja kaadettuja vesakkoja oli ainoastaan rastivälillä 6-7.
Runsaat sateet olivat tehneet maastosta raskaan - minulle!

USA konkurssiin?

Kävin ensimmäisen kerran USA:ssa vuonna 1988.

Se oli työmatka, vierailin Atlantassa puuntyöstökonemessuilla ja kävimme muutamassa puusepäntehtaassa.

Eniten minua yllätti se, että tehtaiden konekanta lienee ollut samaa tasoa kuin Suomessa ennen toista maailmansotaa.
Ja kun kävimme tutkimassa paikallisten kauppojen valikoimaa, niin Amerikassa tuotettuja tuotteita oli todella vaikeaa löytää.

Ainoastaan autoteollisuus vielä kilpaili Euroopan tuotannon kanssa. Hinnalla vaan ei laadulla!
Aasialaisia autoja ei hirveästi näkynyt – ainakaan verrattuna Suomen tilanteeseen.
Jo silloin USA oli velkaantunut järkyttävästi. Tämä tilanne on pahentunut vuosi vuodelta. Heillä ei ole kilpailukykyä kulutustavaroissa.

Ymmärrän Trumpin huolen tästä asiasta, mutta hänen neuvonantajansa ovat kehittäneet tähän varsin yksinkertaisen ratkaisun.
Tuontitullien rajun korottamisen, varsinkin niiden maiden kanssa, jotka tuottavat kulutustavaroita, joissa oma tuotanto ei ole kilpailukykyinen.

Yksinkertaisten miesten yksinkertainen ratkaisu vaan on suistamassa koko maailmantalouden romahdukseen.

Kauan eläköön Pyhä Yksinkertaisuus.
Maapallo kyllä jatkaa elämäänsä, mutta miten käy ihmiskunnalle?

Vaan onko sillä niin suurta väliä?
Ukko Yli-Jumala voisi valita ensi kerralla paremmin! 😏

Parempi olisi ollut luottaa jumaliin kuin Trumpiin!