maanantai 24. kesäkuuta 2024

Juhannuksen jälkeen

Juhannus tuli vietettyä hyvin rauhallisesti kahden kesken ensimmäisen vaimoni kanssa.

Ei valvottu myöhään, ei lotrattu alkoholijuomien kanssa – olemme tainneet tulla vanhoiksi.

Tein pari pitkähköä pyörälenkkiä, yhteensä yli 70 kilometriä.

Sain myös kevyen soutuveneeni vesille ja soudin Lammassaaren ja Kassisaaren ympäri.
Kassisaari ei ole tämän pienen luodon virallinen nimi. Se sai nimensä, kun Ullan veljen vaimo Ato unohti sinne kassinsa noin puoli vuosisataa sitten.

Kun sitä lähes päivittäin tekee jotain kevyensorttista liikuntaa, niin voimia ja haluja ei sitten jää paljon muuhun aktiviteetteihin.

Joten mökki ja sen ympäristö on rempallaan – ja pysyy!

Olenkin tässä alkanut emännälle ehdotella, että myytäisiin tämä pois ja jatkossa panostettaisiin elämän laatuun kotona Turussa.
Toistaiseksi en ole saanut mitenkään positiivista palautetta ehdotukselleni.

Lipputangosta hajosi nuppi, tanko piti kaataa ja samalla maalata.
Kun olin skrapannut tangon yläosan ja siirryin alemmas,
niin skrapa upposi tyven lahoon puuhun.
Tästä pitäisi ottaa metri pois tai ostaa kokonaan uusi lipputanko.
Aika näyttää, onko tilanne vuoden päästä edelleen kuvan mukainen! 😢


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti