lauantai 1. kesäkuuta 2024

Tampereella juhlimassa

Tänään päättyivät koulut ja lapset pääsivät kesälaitumille.

Me menimme Ullan kanssa Tampereelle tervehtimään Janin porukkaa, siellä Joona kirjoitti yo-kokeet tänä keväänä ja Amalia siirtyy syksyllä lukioon.

Amalia esitteli todistustaan, siellä oli pitkä rivi ysejä ja muutama kymppi lisänä. Keskiarvo oli 9,23 ja pääsy haluamaansa lukioon on selvä.

Joona kirjoitti myös yo-kirjoitukset erinomaisilla tuloksilla.
Mutta hän saa lakkinsa ja todistuksen vasta kesällä, yksi ruotsin kielen tentti on vielä suorittamatta. Todistuksella ei nyt ole isoa kiirettä – mies kun astuu armeijan harmaisiin heinäkuussa.

Sanoinkin Joonalle, että meidän Juha olisi ollut samassa tilanteessa, jollei hänen tyttöystävänsä olisi hakenut häntä joka aamu kouluun viimeisenä lukiovuotena.

Sää suosi tätä juhlaa, aurinko paistoi ja lämpötila lähenteli kolmeakymmentä astetta.
Mutta paluu katkalla näimme myös runsaita salamointeja ja rankkasadetta.
Lämpötila laski sateen alla hellelukemista kuuteentoista asteeseen.

Juhlijoista kuvaan pääsi ainoastaan perheen koira Lili.
Koirasta ensi viikolla saatte nähdä lisää kuvia.
Se nimittäin tulee meille viikoksi hoitoon - isäntäväki kun lähtee lomamatkalle etelään.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti