torstai 30. toukokuuta 2024

Nauvossa

Tulimme taas viettämään muutamaa hellepäivää Nauvoon ikivanhaan hirsitaloon.

Sitä on lähes mahdoton pitää lämpimänä talvella, mutta näin kesällä se pitää lämmön kyllä ulkona. Varsinkin, jos tekee ruuan ulkona grillissä, ei pidä ovia auki ja hengittää ulospäin vain ollessaan ulkona.

Ja ulkotöitä täällä kyllä riittää.
Nurmikot ja käytävät piti ajaa, jotta punkit pysyisivät loitolla.
Ja kun Ulla katseli ympärilleen, hän löysi paljon tekemistä ulkona – minulle.

Vähiin ne työnteot jäivät, kun piti käydä aamulla juoksemassa tai pyöräilemässä. Nekin tuppasivat jäämään lyhyiksi, ei sitä tällä iällä jaksa helteellä muuta ulkotyötä tehdä kuin kitata olutta terassilla!

Tänään sentään ryhdistäydyin, kun tein aamulla 30 km pyörälenkin sähköisellä avustuksella.
Palkinnoksi sain tarjota rouvalle päivällisen Nauvon kirkonkylässä!

Juuri ennen maaliviivaa kuvaaja sai pyydystettyä minun kuvaan.
Kuvaus tapahtui kun olin helteessä suunnistanut kaksi tuntia.
Tai itse asiassa minuutin alle.
En siis nuku, vaikka molemmat silmät ovat kiinni! 😜

Torstaiaamuna kamera löysi valkohäntäpeuran naapurin metsästä.

Perjantaiaamun pyörälenkki.
Lähtö ja maali Sexnappan kylässä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti