Tänään pääsin taas harrastamaan suunnistusta.
Olimme saaneet
Turkuun 5 cm lunta ja sitä pöpperöä oli alla joka paikassa.
Luonto oli kaunis
ja puhtaan valkoinen.
Jäisten väylien päällä oli kerros tätä valkoista huntua.
Etenin varovaisesti ja hissukseen.
Ensimmäiset kolme kilsaa sujuivat hienosti enkä ollut lähelläkään menettää tasapainoani.
Kunnes sitten
alamäessä jalka lähti alta. Tulin alas persuuksilleni - valitettavasti oikea
jalkani jäi takapuoleni alle.
Reisi ja pohje iskeytyivät toisiinsa lähes sadan kilon voimalla ja parahdin
äänekkäästi - turhaan kukaan ei ollut kuulemassa, jollei Ukko Yli-Jumala ollut
kääntänyt kuulevaa korvaansa puoleeni.
Nousin ylös ja
varovasti laitoin painoa vammaiselle jalalleni. Epäilin, että nivelsiteet
polvesta olivat entisiä.
Vaikutti
kuitenkin siltä, että mitään ei ollut totaalisesti rikki.
Pystyin etenemään lyhyin köpöttelevin askelin.
Haeskelin ensin
lyhintä tietä maaliin. Parin minuutin kävelyn jälkeen tutkin jo miten saisin
käytyä parilla rastilla.
Parin rastin jälkeen otin jo muutaman kevyen juoksuaskeleen.
Pari tuntia
lenkin jälkeen polvessa oli pientä jomotusta, mutta vaikutti siltä, että mitään
peruuttamatonta ei tapahtunut.
Laitetaan nyt karttakin retkestäni. Positiivisena asiana se, että keskipulssi oli varmasti alhaisin suunnistusurallani. 😂
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti