Viikko sitten harrastin Nauvossa maastopyöräilyä.
Sehän on hyvää treeniä niin jalkalihaksille kuin tasapainolle.
Tosin se päättyi kohdaltani kaatumiseen - suunnistajana olen kyllä tottunut kaatumaan ja useimmiten kaatuminen tapahtuu siististi, korkeintaan pari naarmua ilmestyy silkinsiloiseen ihooni.
Sääreeni tuli pieni ruhje ja kohtuullinen mustelma. Polvi otti myös tuntumaa nauvolaiseen maahan, mutta verta ei tullut eikä mitään kovin pahaa tuntemustakaan.
Viikonloppuna harrastin suunnistusta ja adrenaliinia oli kehossa sen verran, että mitään negatiivista ei tuntunut kehossa eikä jaloissa. Taisin kyllä napsaista yhden buranan aamulla!
Maanantaina tein rauhallisen kahden tunnin lenkin. Illalla polvessa alkoi hiukan kolottaa, mutta kun olimme Ullan kanssa sopineet menevämme mökille, niin annoin asian olla.
Tänä aamuna tein pienen kävelylenkin ja totesin, että pitänee pitää pieni tauko urheilun suhteen. Puolen päivän maissa lähdimme Nauvoon ja autossa oli runsaasti tavaraa, vaatteita, ruokaa ja muuta tarpeellista.
Kuskasin tavarat maitokärryillä parkkipaikasta mökille aika jyrkkään alamäkeen. Siitä polvi ei enää tykännyt ja sitä alkoi vihloa oikein kunnolla.
Ulla katseli klenkkaamistani hieman huolestuneena ja minä otin yhteyttä lääkäriasemalle kysyäkseni mitä tehdään.
Sieltä annettiin aika lääkärille torstaiksi. Vaimo pohti asiaa tunnin verran ja ilmoitti, että pakataan tavarat autoon ja ajellaan kotiin sairastamaan.
Sanoin, että sehän sopii - torstai on toivoa täynnä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti