tiistai 12. elokuuta 2025

Satarastit, Rymättylä

Nämä iltarastit olivat hienolla avokallioalueella ja sinne oli päästävä.
Tosin matka meinasi tyssätä jo Turussa kun Ratapihankadulla liikenne ei vetänyt ollenkaan - varmaan seisoin ruuhkassa vartin verran.

K-1: Polkua ei ollut, joten kallioita pitkin rastille
1-2: Edelleen soita vältellen, ne olivat hitaita edetä
2-3: Pieni koukkaus ennen rastia, reittiviivassa liian iso

3-4: Rastilippu näkyi kalliolle, helppo nakki
4-5: Mietin mennä reittiviivan pohjoispuolelta kiertäen keltaiset ja vihreät alueet. Polku houkutteli etelän puolelle - se oli karmea virhe, aikaa kului risukoissa ja vihreässä rämpien!
5-6: Ei ongelmia

6-7: Varmasti kartalla koko matkan eikä rastinotossakaan ongelmia.
7-8: Menin rastin ohi väärältä puolelta ja oli nöyrästi palattava leimaamaan

8-9: Nössöt olisivat menneet alas aidalle ja sieltä vihreää pitkin rastille. Suunnistajana etenin ylhäällä kalliolla tarkoituksena tulla alas valkealle kaistalle kahden vihreän välistä ja napauttaa leima korttiin.
Rinteeltä en mitään selkeää parempaa aluetta nähnyt ja menin vihreän alueen läpi tielle asti. Siellä Metsänpoika näki epätoivoisen ilmeeni ja näytti suunnan rastilipulle. Jo löytyi! Ja maali myös.

Maalissa kiitin henkilökuntaa hienosta radasta ja ilmoitin, että ratamestarille viimeisestä puskarastista kaksi vuotta kuritushuonetta ilman vettä ja ilman leipää.
Koska ratamestarilla on aika paljon kaluunoita kauluksessa epäilen, että terveiset eivät mene perille... 😈



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti