sunnuntai 26. joulukuuta 2021

Joulu jäi jo taa!

Alkaa olla tämä joulu takana päin.

Mitään jouluhypetystä ei tarvinnut tuntea tänäkään jouluna.
Lahjoja en juurikaan hankkinut ja muutenkin tämä Jeesus-lapsen syntymäpäivä ei enää tässä iässä aiheuta suuria tuntemuksia.

Joulukinkku on kyllä erinomaista syötävää – pari päivää.

Kävimme sekä aattona että joulupäivänä Maijan luona jouluaterialla.
Tämän vuoden kinkku oli erityisen hyvää. Se oli muhinut uunissa yön yli ja oli todella sellaista ylikypsää versiota. Suolaa oli sopivasti ja se lämmin kinkkurasva kruunasi aterian.

Ilmankos Joulupäivän aamuna lahjomaton vaaka näytti, että paino oli noussut 900 grammaa.

Mutta kuten monta kertaa on todettu, ei se ole tärkeää mitä syö Joulun ja Uudenvuoden välissä. Vaan se mitä popsii Uudenvuoden ja seuraavan Joulun väliaikana.

Pyhien aikana maahan tuli runsas kaksikymmentä senttiä pakkaslunta.
Pian pääsee kinkkua sulattamaan hiihtoladuille – ei vielä tänään, kun pakkasta on parikymmentä astetta.

Lumen syvyyden mittaus Joulupäivänä.
Lukema 21,4 cm.
Artukaisten hieman virallisempi mittari näytti samaan aikaan 25 cm.



keskiviikko 22. joulukuuta 2021

Joulun odotus

Meillä lapsilla tämä joulun odotus on kauheaa aikaa.

Jännittää niin pahuksesti, että tuleeko pukki!
Tai sitten jännittää se, että saako lahjoja.

Kun tämä vatsaa kouriva odotus ei ole vähentynyt tippaakaan, niin pitää keksiä jotain tekemistä.
Aloitin siis perjantaina yhden huoneen maalausurakan.

Eihän se maalaus ole mitään, vanhojen tapettien poisto ja seinän paklaus se työtä on.
Pintatapetti lähti kohtuullisella työllä pois, mutta sen alla oli pikkuisen vahvemmalla Erikeeperillä kiinnitetty tapetti.

Sitä ei näillä taidoilla kokonaan saanut pois. Tai olisi varmaan saanut, mutta kun eliniän odote on aika lyhyt, niin päätin hieman fuskata.
Ehkä noin viisi miestyövuotta.

Joten lopputulos ei ole tarkkaa silmää hivelevä. Mutta minulle kelpaa.

Ja jos vaimo ei sitä kestä ja lähtee, niin eiköhän sitä uutta saa – jos sellaista kaipaisi.

Ajatus oli tehdä samaa myös muihin huoneisiin.
Taitaa jäädä ajatuksen asteelle!

Jollei sitten Tipattomalla Tammikuulla saa uutta virtaa koneeseen.

Melkein valmis, viimeinen maalikerros puuttuu.
Ja todellinen väri ei tästä kyllä erotu, se on hieman sinertävä.
Nyt pääsee kiinnittämään lämmityspatteria, aamulla oli pakkasta 18 astetta, 
joten työmaa oli erittäin raikas.
Sehän ei haitannut, vuonna -68 Wärtsilän ammattiyhdistysmiehet opettivat,
että ennen vilusta sininen kuin työstä hikinen! 😋



maanantai 20. joulukuuta 2021

Hullun hommaa

Kun en ole pitkään aikaan saanut tehdä maalaushommia, niin päätin maalata yhden huoneen seinät kotosalla.

Vaimo kertoi, että maalaaminen on vaativaa ja aikaa vievää työtä – olisiko parempi ulkoistaa se?

Sanoin, että ei se maalaaminen ole ongelma. Ongelma on poistaa vanhat tapetit ja pohjustaa seinä maalausta varten.

Kun koko viikonloppu meni tapettien poistoon ja pohjan viimeistelyyn, niin olisi pitänyt ymmärtää ulkoistaa nämä esityöt ja tehdä maalaus itse. Ensimmäinen tapetti oli liimattu seinään jollakin ärhäkällä liimalla ja sen poistamiseen oli mennä ikä ja terveys.

Sen verran erilaista kuntoilua on tämä seinällä kiikkuminen, että eilen aamulla oli vaikeuksia nousta ylös sängystä. Tänään se sujui jo paremmin lihakset tottuvat. 

Mutta mitä ei tapa, se kehittää!
Tänään pääsen helpompiin hommiin ja usko elää, että työ valmistuu jouluksi.

Tai ensi jouluksi...

Tässä vaiheessa maalipurkki on vielä avaamatta!


lauantai 18. joulukuuta 2021

Talvirastit

Talvirastit Uittamon maastoissa.

Tätä nyt ei voinut oikein suunnistukseksi kutsua. Eikä edes maastojuoksuksi. Mutta ihan kiva vauhdikas lenkki tuli tehtyä.

Osa rasteista (2 ,3, 8) oli viety niljakkaaseen ja risukkoiseen rinteeseen ja rastinottoon meni aikaa ja alakerran isännän nimen turhaan lausuminen.

Kun rokotuksesta oli alle 2 vrk, niin tarkoitus oli mennä rauhallisesti alhaisella pulssilla. Se taisi aina välillä unohtua...




perjantai 17. joulukuuta 2021

Kolmas piikki

Kävimme eilen rokotuksessa.

Kyse oli jo kolmannesta koronapiikistä. Edellisestä tuli kuluneeksi tasan kuusi kuukautta.

Tästäkään piikistä ei tullut mitään kipuja tai isompia seuraamuksia. Ainoa viite jostakin erilaisesta oli se, että yöllä alin syke oli normaalia korkeampi eli 53. Muutoin se vaihtelee välillä 48–50 riippuen edeltävän päivän urheilun raskaudesta.

Kun ei lenkille saanut mennä niin kävin illalla kuvaamassa kuuta.
Keli oli siihen otollinen. Pilviä ei ollut ja kosteuskin oli ilmakehästä poistunut.

Kamera ja kuvaaja olisivat voineet olla parempia.
Mutta kun vaimo oli sitä mieltä, etten ole ansainnut kuuden tonnin kameraa, niin jäi ostamatta. Vaikka on joulu tulossa… 😠






keskiviikko 15. joulukuuta 2021

Street Orienteering, Koivula, Turku

Pitkästä aikaa Street-O suunnistus.

Kilpailukeskus oli noin kolmen kilometrin päässä kotoa, joten ihan tutuissa maisemissa pääsin juoksemaan.
Vesisateet olivat sulattaneet jäät, joten pääsin juoksemaan ihan kesäkengällä.
Lähtö rastien 24-13-33-52 jne.

Vihreät rastiympyrät niitä, joista sain pisteet, nuo kaksi punaista ovat sellaisia, joihin laitoin väärän vastauksen. Sinipunaiset sellaisia, joilla en käynyt lainkaan.

Kun tuli rastille 54, olin kadottanut itseni kartalta. Pysähdyin ja katsoin alusta alkaen missä olen liikkunut ennen kuin löysin rastin kartalta. Ja pystyin tekemään vastauksen. Siinä taisi kulua ainakin minuutti syvän hiljaisuuden vallitessa.

Kokonaisuudessaan reitinvalintani oli huono, enkä oikein viitsinyt punnertaa vauhtiakaan matkalla. Ja kahdeksan minuuttia jäi aikaakin käyttämättä.

Tuli kuitenkin tehtyä jonkinlainen lenkki kahden lusmuilupäivän jälkeen. Tosin keskisyke jäi niin alas kuin 119, joten ei tätä urheiluksi voine kutsua.

Kyllä tämä pimeässä suunnistaminen on hankalaa tällä iällä. Vaikka on siellä minua vanhempiakin mukana ja tänään ainakin yhdeltä tuli paha selkäsauna.

Vaalensin hieman karttaa, se on selkeämmin luettavissa, mutta jotkin polut eivät tässä näy.



Miniristeily

Koronasta huolimatta lähdimme eilen yhden tuttavapariskunnan kanssa tutustumaan Turun saaristoon.

Liikuimme Viking Linen laivoilla. Turvallisesti, tuulikin oli noin 4 m/s, joten hieman pienemmälläkin veneellä olisi pärjännyt.

Sää oli hieman sumpurainen ja sateinen, joten maisemien ihailu jäi seuraavaan kertaan.
Hätä ei ollut tämän näköinen, kaivoimme esiin pelikortit ja viihdytimme itseämme pelaamalla.
Hieman nautimme nestemäisiä virvokkeita.

Menomatka sujui Amorellan kyydissä. Maarianhaminassa vaihdoimme laivaa ja paluu tapahtui Grace-laivan uumenissa.

Siellä nautimme myös aterian. Se vahvisti käsitystämme, että Amorellan ravintola on monin verroin parempi kuin Gracen. Alkupalat olivat ihan hyviä, mutta ainakin oma kevyesti savustettu häränfilee oli vaatimaton esitys. Maku oli kohtuullinen, mutta lihan sitkeys oli merkki, että keittiö oli epäonnistunut pahemman kerran.

Mutta kotiin päästiin turvallisesti. Olin autoillen liikenteessä, joten jouduin pidättäytymään laajemmasta laivan juomatarjontaan tutustumisesta.

Urheilijan elämä on pelkkää nautinnoista kieltäytymistä!

Tällainen päiväristeily on siitä hyvä, että ei ehdi pitkästyä. Eikä tule nukutuksi huonoa yöunta, kun pääsee takaisin omaan sänkyyn yöksi. Sen se aikuiseksi varttuminen tekee! 😌

Voi tarjoiltiin tällä tavalla katettuna.
Hieman asettelu herätti hilpeyttä.

Moni on kakku päältä kaunis...

Marinoidut katkaravut oli päällystetty seitinohuilla perunalastuilla.

Matkailu avartaa.
Tässä uusi liikennemerkki!