Pasi Ikonen im Memoriam

Tänään alkoivat toiset talviset rastit eli Turku Night Challence, joka on pimeän kauden sprinttikisa.

Kisan tuotto menee Pasi Ikosen muistoksi perustettuun rahastoon. Pasi oli kaikin puolin hieno ihminen ja loistava suunnistaja - hän menehtyi kesällä aivokasvaimen aiheuttamaan syöpään.
Mutta loppuun saakka hän piti kunnostaan huolta. Kerrotaan, että hän vielä saattohoidossa karkasi hoitajiltaan ja kävi lenkillä!

Pimeällä suunnistus on vielä vaikeampaa kuin päivän valossa ja sprintissä pyritään rata tekemään sellaiseksi, että ne vaikeudet muuntuvat virheiksi.

Ensimmäinen virhe tuli kakkoselle mennessä, en uskaltanut mennä Kakolan sisäpihan läpi, kun en ollut aivan varma, että rastille pääsee käytävää pitkin. Kolmoselle osasin jo mennä siitä, kun näin porukan tulevan sieltä.

Neloselle osasin hyvin, mutta lähdin rastilta väärään suuntaan ja 50 metrin jälkeen käännyin takaisin haukkuen äänekkäästi itseäni.
Viitosen löysin hyvin mutta kuutoselle meno tuotti taas ajanhukkaa, kun en malttanut lukea karttaa.

Matka seiskalle ja kasille ei tuottanut suunnistuksen suhteen ongelmia, mutta tuhoton määrä portaita niitä tuotti tällaiselle kampurajalalle ja tasapainottomalle olennolle - tarkoitan tässä fyysistä tasapainottomuutta.

Ysille menin hitaasti ja jyrkän rinteen kiipeäminen tuotti taas ajanhukkaa.

Sitten tapahtui ihme, seuraavalla rastivälillä olin koko porukan nopein. Joku voisi väittää, että mulla oli kotikenttäetu, sillä 50 vuotta sitten asuin pari ajastaikaa kymppirastin vieressä sijaitsevassa talossa. Mutta se ei kyllä auttanut reitinvalinnassa, en ymmärrä mihin ne muut kuluttivat aikaa.

Seuraavalla välillä kului kanssa aikaa kun kävin katutasolla, näin ainakin yhden menevän suoraan rastille 11, vaikka kartan mukaan siinä oli ylipääsemätön aita!

Ja aivan kuten eilen, tulosluettelossa edessäni oli taas sama metsien mies kuin eilen. Mutta tänään tämän ohuthiuksisen päänahan saaminen ei ollut kyllä lähelläkään!

Kisan lähtöpaikka oli Funikulaarin vieressä.
Ja ykkösrasti yläaseman vieressä, mutta en päässyt hissillä suorittamaan tätä väliä - hissi kun oli tapansa mukaan huoltovapaalla.

Street Orienteering

Syksyn Street-suunnistus alkoi tänään. 
Se on suunnistusta, jossa kerätään pisteitä. Kaikilla rasteilla joissa on antanut oikean vastauksen kysymykseen saa pisteitä rastinumeron mukaisesti.
Aikaa on tunti, jos menee yli alkaa sakko, joka vähentää pistesaalista

Tänään oli tuttuja seutuja.
Rastivälillä 44-43 juoksin 60-luvun asuntomme ohi, siellä asustin kymmenen vuotta.
Rasti 13 oli silloisen 60-luvun tyttöystäväni asunnon edessä - siellä tuli käytyä niin usein, että olen sen aikaisen morsiamen kanssa jonkinasteisissa väleissä edelleen.

Rastilla 43 huomasin, että 46 oli jäänyt käymättä, vasta sieltä rautatien yli parille rastille.

Jollen olisi tällainen vetelä nahjus, niin olisin vielä ehtinyt käydä rastilla 36. Mutta kun olen, en käynyt.

Mutta jumalattoman hauskaa oli taas päästä streettaamaan - tätä täytyy saada lisää...

Lähtöpaikka melkein keskeltä karttaa järjestävän seuran Turun Metsäkävijöiden kolon edustalta.
Lähdin ensin kiipeämään Puolalan mäelle, ensimmäinen rasti oli Taidemuseon vieressä.
Aika hyvin pärjäsin liikennevalojen kanssa - vain kaksissa valoissa jouduin odottelemaan.
Ja pari kertaa menin hiukan vanhoilla vihreillä yli!
No, aikaa jäi käyttämättä runsaasti ja lopun juoksin hieman hiljemmin palautuakseni huomiselle yösuunnistukselle!

Päiväretki Nauvoon

 Kun ilma oli kuin morsian, aurinko paistoi ja tuulikin lähes tyyni päätimme lähteä vielä käymään Nauvossa.

Oli siellä hiukan tehtävääkin tekemättä, mutta lähinnä lähdimme ajelemaan ja ylittämään ensimmäisen kerran uuden sillan juuri ennen Paraisten keskustaa. Menomatkalla totesimme, että silta oli hyvä ja asvaltti tasainen. Paluumatkalla kävimme jotain keskustelua sillan ylityksen aikana ja pari kilometriä sen jälkeen totesin Ullalle, että se silta meni jo! Taisimme siinä vaiheessa ihastella laskevan auringon värjäämää taivaanrantaa ja pilviä.

Mökillä vein riistakameran metsään, mittasin kiukaan hormien halkaisijaa ja muuta tietoa uuden kiukaan hankkimista varten ja käynnistin ruohonleikkurin.
Sen tankki oli lähes täynnä ja se kävi toista tuntia ennen kuin bensa oli palanut loppuun.
Myös Ullan polttava vessa vaati tyhjentämistä.

Paluumatka venähti niin pitkälle, että ostimme Mäkkäriltä kaksi hampurilaista päivälliseksi. Arvokkaaksi se ulkona syöminen tuli – niiden yhteishinta tarjouksessa oli peräti kuusi euroa.

Jääkaapissa olisi ollut eilen tekemääni Burgundin pataa – se nauttiminen siirtyi siten huomiselle.

Tässä eilinen Burgundinpata juuri uunista otettuna.
Joten kuva ei pahemmin liity tähän päivään, kun sen syöminenkin siirtyi!

Tämä oli ainoa kuva, jonka otin Nauvon reissulla.
Ja tämä on naapurin mökki, paljon paremmin hoidettu ja edustavampi kuin omamme.
Mökin omistajat asuvat Ruotsissa ja talvisaikaan Nauvossa käydessäni aina raportoin heille onko kaikki okei mökin suhteen.

Aika aikaansa kutakin

 Viime yönä kelloja siirrettiin kohti kesää eli taaksepäin.

Se tarkoitti sitä, että kun menin hakemaan lehteä postilaatikosta, niin oli jo sen verran valoisaa, että ulkovaloa ei enää tarvinnut sytyttää.
Periaatteessa olen sitä mieltä, että meillä saisi olla kesäaika nyt, aina ja ikuisesti.

Mutta tällaiselle aamuvirkulle juuri tänään se kellojen siirto toi mielihyvää.
Huono juttu on siinä, että iltarastit loppuvat, kun valoisa aika ei riitä tapahtuman järjestämiseen.
Eikä se kellojen siirto nykyään tuota kovin paljon vaikeuksia. Tietokoneet, kännykät ja älykellot osaavat itse siirtää itsensä oikeaan aikaan.
On meillä pari kelloa, jotka täytyy manuaalisesti siirtää.

Aamun lehti kertoi, että kaupunginjohtajamme Minna Arve täyttää tänään 50 vuotta.
Arve kertoo, että Turku on hänelle intohimo ja elämäntapa.

Siksi minä ihmettelen, että hän ajaa rakkaaseen kotikaupunkiinsa raitiotietä, jonka rakentaminen vaatii valtavasti rahaa ja tuhoaa kaupungin liikenteen ja toiminnan vuosiksi. Ja olisi valmistuessaan valmiiksi äärettömän vanhaa teknologiaa.

Mutta tämän hän on velkaa cityvihreille, jotka varmistivat hänen valintansa pormestariksi aikoinaan.
Vihreiltä ei koskaan mitään hyvää ole tullut ja valtaa tavoittelevat ihmiset käyttävät häikäilemättömästi hyväkseen kaikkia keinoja omien etujen ja tavoitteiden saavuttamiseksi.

Kuvakaappaus Wikipediasta.
Otsikosta huolimatta Arve saattaa jatkaa pormestarina.
Mutta se riippuu kunnallisvaalien lopputuloksesta.
Ja kellojen siirtäminen saa jatkoa ainakin ensi vuonna.

Sprinttaamassa

Sprinttisuunnistusta Kaarinassa, lähtö ja maali kartan oikeassa alanurkassa.

Alku eli L-1-2-3-4-5-6 meni ilmeisesti ihan parasta reittiä.

Seiskalle myös ehkä parasta reittiä, mutta lopussa oli siksakkia, kun siellä oli aitoja, joissa piti osata mennä oikeista porteista - toinen vaihtoehto olisi ollut kiertää idän puolelta ison tien vierestä.

7-8 -välillä tuli sitten iso pummi, kun luin kartasta, että tämän ison rakennuksen pääsisi kiertämään pohjoisen puolelta - ei päässyt ja siinä tuli raskaasti turpiin. Olisi pitänyt mennä aluksi suoraan itään!

Loppu oli taas yksinkertaista korttelirallia ja tällainen yksinkertainen suunnistaja osasi maaliin.

Jututin parkkipaikalla toista tällaista vanhaa ja huonokuntoista suunnistajaa. Totesimme että tämä sprintti on ehdottomasti parasta suunnistusta, kun mekin pystymme juoksemaan reitin alusta loppuun.

Metsäsuunnistuksessa voimat ehtyvät ja kisailu muuttuu aikaisin kävelyksi!

Matkaa oli ihannereittiä 3,1 km. Minulle matkaa tuli 300 metriä enemmän, joten aika paljon on tullut tehtyä heikkoja reitin valintoja!

Rokotukset

 Kävin ottamassa influenssa- ja koronarokotteet maanantaina. Olen ne vuosittain ottanut, koronalta olen säästynyt, eikä influenssaakaan ole vuosikymmeniin ollut.

Yöllä kun vaihdoin kylkeä olkavarret olivat hiukan kipeät ja nukkuminen oli pätkittäistä – en siitä ollut huolissani – näitä viidensiätoista öitä tulee minullekin pari kertaa vuodessa, vaikka Oura sanoo, että olen mestarinukkuja.

Saimme koiran aamulla ja tein sen kanssa pari lenkkiä päivän aikana. Olo ei ollut kovin hyvä, mutta en itseäni varsinaisesti sairaaksikaan tuntenut.

Iltalenkille kun lähdin, niin vatsa oli jo hieman kipeä, mutta oli koira vietävä ulos tarpeilleen.
Muutaman sadan metrin jälkeen totesin, että minun on palattava tarpeilleni kotiin. Ettei tulisi pyykkipäivää!

Ehdin takaisin ja vietin seuraavan tunnin pytyllä. Hiki lensi otsalta ja vain hieman kiinteämpää alapäästä. Paksusuoli varmasti tyhjeni sataprosenttisesti ja varmaan aika tyhjäksi tuli se ohuempikin makkarankuori.
Pari kertaa kävin ottamassa Imodiumin.

Selvittyäni tästä istunnosta lähdin uudestaan koiran kanssa liikenteeseen. Alussa kulku oli varovaista mutta aika pian homma alkoi sujua.

Kun palasin takaisin, aloimme Ullan kanssa miettimään mistä minun tilani mahtoi johtua – hänellä ei ollut mitään ongelmia ja samoja ruokia olimme päivän mittaan nauttineet.
Hän esitti, että minun ripulini varmaan aiheutui rokotuksista.
Ehkä niin, tänään oloni alkaa olla jo normaali.

Tämä ei ole mikään rokotusneula - se oli paljon ohuempi!

Maratonennätys

 Viisitoista vuotta sitten juoksin maratonennätykseni.

Se tapahtui Italiassa Po-joen laaksossa, alue on minulle tuttu kun monet työaikaiset päämiehet sijaitsivat siellä.

Maali oli Carpissa noin sata kilometriä Milanosta lounaaseen. Carpissa olin yöpynyt usein, kun muutama edustamamme tehdas sijaitsi tässä kaupungissa.

Lähtöpaikka sen sijaan oli tuttu autourheilun ystäville, se sijaitsi Maranellossa, Ferrarin kotikaupungissa. Lähtö oli tehtaan yhden rakennuksen edustalta.
Juoksussa oli mukana noin kaksi tuhatta juoksijaa, Ferrari houkutteli ja se, että ensimmäisellä kympillä oli alamäkeä noin 60 korkeusmetriä.

Ilman lämpötila oli yli kaksikymmentä astetta, joten aivan ihanteellinen juoksusää se ei ollut.

Suomalaisia oli mukana aika runsaasti ja yhytin alkumatkalla neljä tamperelaista, joiden kanssa juoksimme pitkään. Ennen puolta matkaa enää yksi oli mukana. Hän kertoi juoksevansa ensimmäistä maratoniaan, mutta oli treenillään mennyt 30 km vauhtia, jota nyt juoksimme.

Puolimatka taittui aikaan 2.19, joten se ei lupaillut vielä ennätyksen parantumista.

Vauhti hiukan nousi ja kolmenkympin kohdalla tein laskelman, että 6 min/km vauhdilla aika menisi alle neljän ja puolen tunnin. Kerroin tämän kaverille – hän toivotti hyvää loppumatkaa. Sanoin, että kaveria ei jätetä – sinä tulet mukaan. Hän lupasi yrittää ainakin kilometrin.

Hyvin yritti, pysyi hyvin mukana ja loppusuoralla meni vielä ohi.
Teimme molemmat ennätyksemme. Toinen puolimaraton meni aikaan 2.10 ja ennätykseni parani kahdella minuutilla.

Enää en pysty edes juoksemaan maratonia, niin on pakko muistella näitä menneitä.

Maaliviivan ylitys, oikea loppuaika oli puoli minuuttia parempi, kun en lähtenyt ihan eturivistä.
15 vuotta sitten kelloissa ei ollut GPS-yhteyttä, se muodostettiin vasemmassa käsivarressa olevan mustan mötikän avulla.
Ja tiedon ennätyksestä lähetin Suomeen tekstiviestillä - siihen aikaan ei vielä Facebook välittänyt ainakaan minun viestejäni!