SE ON LOPPU!

Tasan kaksikymmentä vuotta sitten Helenan päivänä 31.7.2004 poltin elämäni viimeisen tupakan.

Olin muutaman kerran yrittänyt lopettaa neljäkymmentä vuotta kestäneen röökäämisen, mutta epäonnistunut joka kerta, vaikka harrastin kaikenlaista kuntourheilua.

Olin juossut ensimmäisen maratonini puoli vuotta aikaisemmin Vammalassa viiteen tuntiin.
Seuraava oli vuorossa kesäkuun alussa Tukholmassa, aikaa kului puoli tuntia vähemmän.
Kerroin tätä tarinaa halukkaasti kaikelle kansalle oluttuopin ääressä savuke kädessäni. Ja lisäsin, että jos kehitys jatkuu samaa tahtia, niin maailmanennätys siirtyy minulle kolmessa vuodessa.

Kuulijat yleensä kysyivät, että miten se maraton oikein luontuu kovalle tupakkamiehelle.
Kerroin, että ei ongelmaa: Poltin tupakan, juoksin maratonin ja vasta maalissa seuraavan savukkeen.

Joku sisäinen ääni kertoi minulle sanomaa; lopeta, lopeta, lopeta…

Olimme mökillä Nauvossa ja iltatupakan jälkeen päätin, että tähän se loppui.

En kertonut päätöksestä kenellekään.
Kotona kävimme siihen aikaan tupakalla alakerrassa ja töissä konehallissa. Usein yksin, monesti jonkun kanssa.

Neljän päivän päästä vaimo ensimmäisen kerran ihmetteli, kun emme olleet viettäneet yhteistä tupakkahetkeä.

Kerroin lopettaneeni.

Ja henkinen painostus oli sen verran vahvaa, että Ullakin runsaan puolen vuoden päästä teki saman päätöksen!

Oli vaikea löytää kuvia, joissa poltin tupakkaa.
Ehkä johtui siitä, että olin yleensä se, joka näitä kuvia otti.
Ja viime vuosituhannella ei vielä harrastettu selfieitä.
Tässäkin kuvassa savuke ei ole pääosassa - vaan sotamies Svejk.
Joten kuva on otettu Prahassa 90-luvun lopussa.




Tässä purjehditaan iso Swan Turusta Kokkolaan syyskuun lopulla vuosituhannen vaihteessa.
Takanani on Kapteeni Korda, joka suhteillaan hankki meille tämän tehtävän.
Ikimuistoinen matka!

Tässä ollaan Kustavin mökillä rakennustöissä.
Raskas työ vaatii raskaat huvit. Olutta ja Marlboroa kului!

Tupakalla Pyhätunturin mökillä.
Se piti polttaa takan ääressä, ettei tupakan haju jää leijumaan ilmaan.
Lapin vuokramökeissä oli ehdoton kielto tupakan polton suhteen -
se koski myös mökin omistajaa!

Mynärastit

 Mynämäen Paijula on todella loistavaa avokalliomaastoa. Korkeuserot ovat pienet, ja maasto vaatii suunnistajalta koko ajan tarkkuutta. Jos tuolla putoaa kartalta, niin kiinni saaminen on todella vaikeaa.

Ykkösellä ei vaikeuksia, kakkoselle mennessä jäin kiinni katajapusikkoon. Siinä meni minuutti ja kellokin pysähtyi. Siinä meni ehkä 300 metriä ennen kuin huomasin asian. Siksi reittiviiva on väriltään punainen. Aika on otettu viralliselta taholta, ei minun kellostani.

Kolmoselle mennessä pieni mutka kielletyn alueen reunalla, matka jatkui seiskan kautta ja ennen rastia tarkistusmutka.

4-5-6-7 hitaasti ja varmasti.

Seiskalta olisi pitänyt mennä suoraan etelään tielle, mutta jalat olivat sen verran hyytelönä, että risukkoisen suon ylitys ei kiehtonut ja menin länteen ja polkua pitkin tielle. Rastin länsipuolella oli hämäysrastilippu ja minä kävin sen tyhmyyttäni tarkistamassa.
Viimeiseltä rastilta maaliin persliukua jyrkännettä alas!

Kisassa oli mukana myös kymmenittäin kansainvälistä porukkaa Kiinasta ja Japanista. Olivat treenaamassa ensi viikon MM-kisoja varten!

Kävin eilen Mynärasteilla Lounais-Suomen parhaassa suunnistusmaastossa Paijulassa.

Paikalla oli runsaasti suunnistajia aina Kiinasta ja Japanista asti.

Sekä luonnollisesti Mynärastien hovikuvaaja Jarmo Jokila, joka ehti napata minustakin kuvan maalisuoralla.

Ja tässä tärkein eli reitti.

Ihana Annabell

 Asumme paritalossa Ullan kanssa.

Talon toisessa päässä asuu nelihenkinen perhe. Perheen pää on englantilainen - hänen suomen kielen taitonsa on heikompaa kuin minun englantini, joten hänen kanssaan keskustelen englanniksi. Joten keskustelumme ovat jääneet aika vähiin.

Vaimo on suomalainen ja alle kouluikäiset tyttäret puhuvat kahta kieltä, suomi on kuitenkin heidän vahvin kielensä.
Tänään kun tulimme mökiltä kotiin, niin vanhempi tytöistä Annabell oli pihalla englantilaisten isovanhempiensa kanssa. He ovat käyneet täällä ennenkin. 

Mutta hyvinkasvatettu tyttö esitteli minut isovanhemmilleen. "This is Ilkka, he is our neighbour!

Hymy levisi meidän vanhempien ihmisten kasvoimme - ääneen emme nauraneet.

Nousu katuojasta jalkakäytävälle

Nöyrästi menin mäkitupalaismökkiin yötäni viettämään eilen illalla.

Lämmintä oli jälleen liikaa ja runsaan tunnin pyörimisen jälkeen otin vuodevaatteet kainalooni ja kävelin kartanolle, siellä Ulla lueskeli vielä kirjaa, joten en herättänyt kartanon rouvaa.

Hän ihmetteli paluutani – ilman hänen lupaansa -  ja kysyi, että mikset ottanut nukahtamislääkettä.
Kerroin, että mökillä ihmisen pitäisi rentoutua eikä silloin oteta kemikaaleja tainnuttamaan ruumista ja mieltä.

Rouva antoi luvan yöpyä sillä ehdolla, että teen aamujumppani jossakin Hornan tuutissa parivuoteemme asemasta.

Joten kellahdin sänkyyni vanhan hirsitalon miellyttävässä ilmassa ja nukuin sen jälkeen pitkään, sikeästi ja hyvin.
Ouran mukaan kahdeksan tuntia ja Garmin antoi jopa puoli tuntia enemmän.
Normaali uneni on noin seitsemän tuntia.

Ei se uni täydellinen ollut laadultaan,
mutta REM-unta oli kiitettävästi.

Maanpakoon

Olemme ensimmäisen vaimoni kanssa yöpyneet yli kymmenen vuotta omissa huoneissamme.

Poikkeuksen ovat muodostaneet matkat ja yöpyminen hotelleissa.

Sekä kesämökillä Nauvossa, jossa nukumme yhä vanhassa parisängyssämme.
Tai siis yövyimme täällä mökillä viime yöhön saakka. Vaimo heitti minut pihalle eilen, kun olin tehnyt normaalin aamujumpan sängyssä ennen ylösnousua. Se on sellaista rauhallista venyttelyä ja vatsalihasten vahvistamista – kesto noin viisi minuuttia. 

Yleensä Ullan uni on sikeimmillään silloin kuuden jälkeen, joten se ei ole aiheuttanut protestia.
Rouva oli hereillä, kun aloitin ja vastalause tuli nopeasti ja vahvalla artikuloinnilla, joten minäkin, puolikuuro, ymmärsin sanoman.

Illalla talon valtias antoi minulle vierasmajan avaimen ja kehotti siirtymään sinne yöunille.
Nöyränä poikana tottelin.

Ensimmäinen tunti meni harakoille, kun yritin häätää liikalämpöä harakoille.
Sitten nukahdin, kunnes kolmen tunnin jälkeen tuli kylmä. Onneksi majassa on useita peittoja, hain yhden ja jatkoin keskeytyksen jälkeen untani.
Mökissä ei ole kunnon pimennysverhoja ja aamuaurinko herätti minut viideltä. Laitoin silmien suojaksi yömaskin, mutta en enää unta saanut.

Ourakin ihmetteli mitä on tapahtunut – normaalien loistavien yöunieni sijaan uneni oli heikko ja lyhyt.

Tulis nyt vaan äkkiä syksy ja pimeä aika ja loppuisi tämä ahdistava elämä täällä ruutukaava-alueen ulkopuolella ilman vesiklosettia ja lämmintä suihkua!

Tähän kopperoon vaimo minut ajoi!
On mökissä ikkunoitakin, mutta tällä itäsivulla ei ole edes ampuma-aukkoja.
Vielä!

Suunnistus jatkuu

Hiukan on ollut hiljaista kirjoituspuolella.

Kirjoittamisesta tuntuu olevan pidempi palautumisaika kuin juoksemisesta.

Käytiin välillä keräämässä voimia Turussa ja palattiin mökille takaisin eilen.

Tänään pääsin taas näyttämään taitojani suunnistusmetsässä.
Ja itse asiassa se sujuikin ihan kelvollisesti.

Kisa käytiin kahden kilometrin päässä mökiltämme, joten olen ennenkin suunnistanut maastossa.
Huippusuunnistaja, nykyään perunanviljelijä Mats Dahlen oli kyllä vienyt rastit sellaiselle alueelle, josta en tuttua paikkaa löytänyt.

Rastit löytyivät hyvin, kuutosrastilla meinasi tulla pummi, kun en osannut pitää suuntaa viettävässä rinteessä.

Puolessa välissä voimat olivat jo tiessään ja loppumatka meni kävellen - valitettavasti paljon hitaampaa vauhtia kuin eräs Metsänpoika kävelee.

Via Dolorosa

Tänään vuorossa keskimatka Tour de Archipelago -rastiviikolla.

Koska olin menettänyt mahdollisuudet kultaan ja kunniaan, esitin Maijalle, että hän lähtisi ensin maastoon ja minä ottaisin hänet kiinni ja suunnistaisimme yhdessä pari rastiväliä.
Tämä siitä syystä, että hänen pitkä oli ollut tiistaina 2 km ja aikaa kului yli tunti helpommassa maastossa. Tänään sekä hänellä että minulla oli matka 2,7 km ja tämän päivän maasto oli hieno - siis hidas ja vaikea.

Minuutin lähtövälillä sain malan kiinni ennen rastivälin puolta matkaa. Onnistuin tekemään pienen koukkauksen ennen rastia, ei siis hyvin alkanut.

Vaelsimme peräkanaa ykköseltä tielle ja siellä katsoimme rastivälin lopun reitinvalinnan. Lähdin hiukan hölkkäämään ja kun erkanin tieltä lounaaseen, suunta vei minut liiaksi etelään ja pysähdyin vasta kun näin kesämökin katon.
Kirosin, käännyin ja siinä Maija sai minut kiinni.
Nousu kakkoselle vaati vuoristokiipeilijän taitoja, selvitimme nousun hienosti ja hitaasti!

Kolmoselle oli tarkoitus mennä suoraan ja sivuuttaa iso mäki tien ylityksen jälkeen oikealta puolelta.
Kadotin taas suuntani ja ajauduin pienemmän mäen oikealle reunalle. Kartasta ja korkeuskäyristä en ymmärtänyt mitään, joten seuraus oli että oikealla näkyvä tie pysäytti miettimään missä ollaan. Lähdin ihan oikeaan suuntaan mutta kun en ymmärtänyt korkeuskäyristä mitään, niin taas tuli tehtyä älytön mutka maastossa.

Lähdettyämme kohti nelosta sanoin Maijalle, että tämän rastivälin päätän suunnistaa hyvin. Onnistuinkin siinä - yllätys!!!

Viitoselle päätimme mennä tien kautta - se on ainoa järkevä reitinvalinta tällaiselle noviisille! Kun lähestyimme rastia, päätin jättää Maijan oman onnensa nojaan. 

Kuutoselle oli maaliviitoitus yli liukkaan ja jyrkänteitä sisältävän kallion yli. Kun olin käynyt rastilla, niin näin Maijan tulevan vastaan.

 

Maaliin oikein juoksin rinta rottingilla. Olin niin ylpeä, kun olin pystynyt selvittämään tämän reitin sateessa minimaalisin (10 min?) töppäyksin kävelyvauhdilla...  ;)

 

Kyllä mun suunnistusurani on pakko pian lopettaa. Ei ole kaukana se hetki, kun eksyn Ruotsiin. Tai vielä pahempaa: Venäjälle...

Sprinttisuunnistus Nauvossa

Suuri rakkauteni sprinttisuunnistus tuotiin tänään Nauvon kirkonkylään.

Pääsin melkein kotimaastossa ryntäilemään.

Kaksi ekaa rastia ihan OK, sieltä lähdin ensin oikeaan suuntaan, mutta kartta oli väärin päin ja korjasin suuntaa ja kiersin kolmoselle pidempää reittiä.

Neloselle ihan hyvin, sitten menin seiskalle ja leimasin. Jatkoin matkaa ja tulin vitoselle, kirosin ja leimasin. Jatkoin kuutoselle ja mietin kumpaa kautta seiskalle, päätin palata jalanjälkiäni.

Sitten vintti pimeni. Löysin taas 5-rastin, leimasin ja lähdin seuraavaksi rastille 8.

Loppu meni ihan kivasti, mutta pitkällä välillä rastille 14, mieleeni tuli, että meniköhän rastirypäs idässä ihan niinku Strömsössä!

Maalissa näyttöön tuli kehotus mennä itkumuurille - se hylkäys siis ei tullut enää yllätyksenä. Kun kerrottiin mikä rasti puuttuu, niin totesin, että seiskalla kyllä leimasin kerran, mutta se oikea-aikainen leimaus puuttuu.

Arvaa, että vähän vilutti.

Mutta harmistus unohtui, kun kun vanhan naapurini mies (siis hänen kyröläinen vaimonsa oli myös suunnistamassa) kertoi, että nyt pitää tulla kuvaan Malan kanssa. Hän lupasi lähettää sen kuvan toiselle kyröläiselle naapurin tytölle, joka nykyään asuu Hollolassa.
Hiukan vaikeaselkoinen kertomus, mutta tämän tytön, joka ei suunnista, olen nähnyt viimeksi noin 65 vuotta sitten! Mala voi sitten korjata tekstini ymmärrettävään kuosiin.

Kesämökiltämme matkaa on tälle kartalle maantietä pitkin 8 km.
Joten todella tutuksi tämä kylä on tullut viimeisten 55 vuoden aikana!

Vieraita mökille

 Maija ja Leena tulivat eilen vieraaksemme mökillemme Palmstrandiin Nauvoon.

Kun tonttimme erotettiin runsaat kaksikymmentä vuotta sitten, niin tilalle piti antaa nimi. Maanmittausinsinööri kysyi, mikä laitetaan nimeksi.
Vastasin: Palmstrand.

Inssi totesi, että eihän se oikein käy, ei täällä kasva edes palmuja. Kerroin hänelle, että ei mitään taatelipalmuja, mutta tämä paikka on ollut maatilan päärakennus ja saaristokauppa. Tilaa piti Palmin pariskunta ja heidän perillisiltään me ostimme tämän tilan.

Inssi totesi, että nimi onkin hieno tapa kunnioittaa edellisiä sukupolvia ja tilan historiaa. Nimi siis kelpasi.

Sisarteni kanssa suoritimme hieman ostoksia kirkonkylässä ja matkalla mökille Bodenissa, josta sai itsepalveluna ostaa perunoita, tomaatteja ja kurkkua.
Joimme kahvit ja kuohuviinit. Ne vasta sen jälkeen, kun lipputanko oli nostettu jalustalleen odottamaan varsinaista pystyyn nostamista.

Maija vasemmalla ja Leena pöydän ääressä.
Ulla nojatuolissa, kuten päällikön kuuluukin.
Pöydällä paperi, joka paljastaa vierailun yhden syyn.

Lipputanko valmiina nostettavaksi.
Tänä aamuna kiinnitin nupin ja narun.
Torstaina tapahtuu lipun nosto - toivottavasti.

Puuhommia mökillä

 Tultiin jo eilen tänne mökille.

Matkalla poikkesimme syömään Minttus ravintolaan Nauvon kirkonkylässä.
Olemme käyneet siellä usein, kun tykkää heidän maksa-annoksestaan.
Minä tilasin itselleni naudan ulkofileetä. Molemmat tilasin mediumina.

Kun ne tulivat pöytään, niin minun ruokani oli vaihtunut hampurilaiseksi, se lähti takaisin keittiöön. Tarkistin laskun ja olin maksanut hampurilaisen, joten ilmoitin tarjoilijalle syöväni sen – minä kun olen kaikkiruokainen ja syön elääkseni.
Ullan medium maksapihvi oli poltettu karrelle mutta Ulla oli armollinen eikä lähettänyt sitä takaisin keittiöön. Rouva kyllä ilmoitti, että Minttus tarjoili hänelle viimeisen ateriansa.

Kävin aamulla tiukalla juoksulenkillä ja palattuani naapurille oli tullut pihaan valtavia kivenjärkäleitä. Lähetin Marille kuvan ja hän kertoi, että ne oli tarkoitettu saunan perustuksien parantamiseen.

Pian Ben tulikin niitä siirtelemään ja saunan alusta tuli aamupäivän aikana todella hyvän näköiseksi.

Olin sen perustuksen tehnyt 45 vuotta sitten Ekin ja Lassen kanssa. Hirsisaunan rakentaminen jäi sitten minun vastuulleni.

Kun Benin työ valmistui, kerroin hänelle, että meillä on kaksi ongelmapuuta, jotka pitäisi vihdoin kaataa. Hän sanoi, että sehän käy.
Hän soitti Trygvelle, joka pian ilmestyi paikalle sahan kanssa. Bobcat oli jo paikalla ja kahdelta tehokkaalta mieheltä ei kauaa kulunut, kun puut oli nurin ja viety ojan varteen niitylle. Pois ne haetaan ensi maanantaina.

Ensimmäinen puu oli koivu, joka kasvoi kiinni vanhan saunan takaseinässä.

Toinen puu oli valtava hopeapaju.
Tässä kanto, halkaisija 70 senttiä.

Tässä filminpätkä, jossa puu menee kauniisti nurin.

Satarastit

Lähdettiin Maijan kanssa Satarasteille treenaamaan veteraanien MM-kisoja varten maastoon, joka on ollut kisojen treenausmaastona.

Ykköselle oli pitkä matka, mutta suunnalla ja tarkalla kartanluvulla telkkänä rastille.

Samalla taktiikalla matka jatkui, mutta kartta ei oikein vastannut maastoa ja kunto oli niin raaka, että meni pahasti pitkäksi. Kun näin peltoaukean niin jopa tällä järjellä ymmärsin kääntyä takaisin. Nyt näin jopa ojan ja polun, joiden yli olin mennyt hetkeä (?) aikaisemmin.

Kolmoselle ei mitään ongelmia, mutta ensin neloselle mennessä tumman vihreä alue oli poistunut ja se aiheutti ongelmia paikantamiseen. Rinteen muotoja ei tiheän kasvuston takia nähnyt ja taas tuli töppäys. 

 

Lopussa ei ongelmia - paitsi se, että jalka ei noussut ja aikaa kului. Mutta samaa monet muutkin valittivat!

Maasto oli siis raskasta ja siellä ei meikäläinen pystynyt kuin kävelemään. Sen takia pulssi jäi kovin alhaiseksi.

Kun tallensin suorituksen, Garmin ilmoitti, että uusi max sykkeeni on nyt 176.
Mistähän se velho sen keksi - tällä reissulla max syke oli 141!

Paimenkoira väsyy!

Saimme eilen Gaian hoitoon pariksi päiväksi. 

Omistajat olivat ulkoiluttaneet koiraa osin toisen koiran kanssa yli kolme tuntia ja ilmeisesti suurimman osan aikaa vapaana. Siinä on tanner tömissyt ja maitohapot jyllänneet lihaksissa.

Minä kävin vielä illalla tunnin kävelylenkin tekemässä.
Sen jälkeen koira oli varsin rauhallinen.

Tänään aamulenkillä Gaia poikkeuksellisesti yritti kääntyä joka risteyksestä kotiin päin – sehän tuntee tämän alueen ja tietää jokaisen polun ja tien täällä.

Yleensä jos minä yritän oikaista lyhyimmälle tielle, lenkkikaverini jatkaa suoraan.
Tämä oli siis aivan ennenkuulumatonta. 

Uskon, että iltalenkillä taas osat vaihtuvat…

Kuva otettu aamulenkin jälkeen.
Silmä on kirkas ja katse suunnattu tulevaisuuteen.

77

Pääsi käymään niin, että taas tuli vuosi lisää ikää. Nyt sitä on sitten 77.

Nagu IF juhlisti 77 v synttäriäni järjestämällä kisat 7,7 km päässä mökistämme. Joten tein sekä alku- että loppuverryttelyn pyöräilemällä 77 desikilometriä.

 

Itse suunnistuksesta ei jäänyt paljon kerrottavaa jälkipolville. Tai sitten se on niin, että kerrottavaa olisi - ja paljon!

Ykkösen löysin ihan hyvin, mutta kakkosella tuli pieni virhe - siinä meni pummiaikaa 11 minuuttia. En pysty jälkeenpäinkään selittämään, mitä tein ja miksi! En ollut humalassa - mutta pian olen!

 

Kolmosella sohelsin vielä pari minuuttia. Sitten meni ihan OK, paitsi että ysin rinnerastilla hukkui myös se kaksi minuuttia.

 

Ainoa järkeenkäypä selitys töppäyksille on se, että dementoiduin yhdessä yössä. Ja se yö oli viime yö...
Vielä en sentään ole niin huonossa hapessa kuin yksi Biden rapakon takana!

Ei se aina ole niin helppoa!

Menomatka pyöräillen.
Otin varman päälle ja ajoin kymmenen metriä extraa!

Paluumatkalla sama juttu.

Lammas suunnisti Lammasvuorella

Suuntasin tänään pitkästä aikaa Mynärasteille Maijan kanssa.

Muistelin jo käyneeni Lammasvuorella suunnistamassa ja luulin, että sielktä löytyy hyvää avokalliomaastoa – ei löytynyt!

K-1: Ensin polkua pitkin, käännös vasemmalle polku-uralle, joka päättyi pian, mutta ylös mäkeen, polulle ja rastille.
1-2: Polkua takaisin ja polkujen risteyksestä oikealla. Siinä oli ylimääräinen polku ja jouduin jatkamaan rastin suuntaan. Siinä Tuli Mala vastaan ja kysyin oliko hän jo löytänyt rastinsa.
2-3: Polkujuoksu jatkui mutta loppui pian. Sitten olikin jalkojen alla melkein loppuun saakka vasta kaadettua vesakkoa. Siinä ei näillä voimilla pystynyt edes kävelemään - konttaamiseksi meni. Löysin välillä hiukan avokalliota ja vauhti nousi huimasti kävelyksi.
3-4-5: Ongelmitta rasteille. Viitosella käytyäni yksi tuttu, hyvä suunnistaja kysyi, että oletko varma, että kävit oikealla rastilla. Vastasin olevani varma, mutta kävin tarkistamassa koodin.
5-6-7-8-9: Ongelmitta, mutta juoksemaan pystyi vain poluilla, muuten se kävely-konttaaminen jatkui.
9-10: Polkua pitkin rastin kaakkoispuolelle. Siinä oli tuttu mies joka kysyi missä ollaan. Näytin kartastani ja hän kirosi raskaasti, kertoi olevansa matkalla 2-rastille ja tivasi, että oletko varma. Minä sanoin olevani.
Sitten lähdin risusavottaa jatkamaan ja jouduin hiukan rastia hakemaan. Lähdin ilman suuntaa seuraavalle rastille ja saavuttuani polulle huomasin lähteneeni 90 astetta väärään suuntaan.
Selvisin sieltä ongelmitta rastin 11 kautta maaliin.

Olipa siinä taas yksi koettelemus takana. Mutta noihin risukkoihin en enää tässä elämässä mene.

Ei tämä kartalta katsellen pahalta näytä.
Siellä oli paljon mustikoita, jos haluaa kuntoilla, niin sinne poimimaan!