Maanpakoon

Olemme ensimmäisen vaimoni kanssa yöpyneet yli kymmenen vuotta omissa huoneissamme.

Poikkeuksen ovat muodostaneet matkat ja yöpyminen hotelleissa.

Sekä kesämökillä Nauvossa, jossa nukumme yhä vanhassa parisängyssämme.
Tai siis yövyimme täällä mökillä viime yöhön saakka. Vaimo heitti minut pihalle eilen, kun olin tehnyt normaalin aamujumpan sängyssä ennen ylösnousua. Se on sellaista rauhallista venyttelyä ja vatsalihasten vahvistamista – kesto noin viisi minuuttia. 

Yleensä Ullan uni on sikeimmillään silloin kuuden jälkeen, joten se ei ole aiheuttanut protestia.
Rouva oli hereillä, kun aloitin ja vastalause tuli nopeasti ja vahvalla artikuloinnilla, joten minäkin, puolikuuro, ymmärsin sanoman.

Illalla talon valtias antoi minulle vierasmajan avaimen ja kehotti siirtymään sinne yöunille.
Nöyränä poikana tottelin.

Ensimmäinen tunti meni harakoille, kun yritin häätää liikalämpöä harakoille.
Sitten nukahdin, kunnes kolmen tunnin jälkeen tuli kylmä. Onneksi majassa on useita peittoja, hain yhden ja jatkoin keskeytyksen jälkeen untani.
Mökissä ei ole kunnon pimennysverhoja ja aamuaurinko herätti minut viideltä. Laitoin silmien suojaksi yömaskin, mutta en enää unta saanut.

Ourakin ihmetteli mitä on tapahtunut – normaalien loistavien yöunieni sijaan uneni oli heikko ja lyhyt.

Tulis nyt vaan äkkiä syksy ja pimeä aika ja loppuisi tämä ahdistava elämä täällä ruutukaava-alueen ulkopuolella ilman vesiklosettia ja lämmintä suihkua!

Tähän kopperoon vaimo minut ajoi!
On mökissä ikkunoitakin, mutta tällä itäsivulla ei ole edes ampuma-aukkoja.
Vielä!