Päin Prinkkalaa

Tämä viikonloppu meni ns. munille tai niin kuin Turun puolessa tavataan sanoa päin Prinkkalaa.

Turun keskustassa on Brinkkala-niminen talo ja siihen törmäsi kerran hevosvankkurit ja siitä tämä sanonta.

Lauantaina ja sunnuntaina järjestettiin Turussa veteraanien MM-suunnistusten sprinttikisat. Ei ihan Prinkkalan talolla, mutta lähellä!

Lauantain karsinnassa tein pari minuuttia virheitä, mutta pääsin siitä huolimatta sunnuntain B-finaaliin. En siis taistellut maailmanmestaruudesta, mutta eivät taitoni ja kuntoni edellyttäneet edes A-finaaliin pääsyä.

Tänään finaalissa tein kakkosella vajaan minuutin pummin ja ennen viitosta sai minuutin jälkeeni lähtenyt minut kiinni.

Tapoihini ei kuulu peesata ja hän kun valitsi oikeanpuoleisen reitinvalinnan, niin minä menin vastoin tapojani vasemmalta.
Se johti umpikujaan ja sakkolenkin jälkeen päätin, että vauhti korjaa virheet.
Ei korjannut, sen sijaan vintti pimeni ja eksyin Yliopistonmäellä. 

Kun en siellä ole opiskellut, niin en saanut mistään kiinni ja tein noin yhdeksän minuutin pummin.
Sprintissä se on ikuisuus ja hölkkäsin maaliin itkua pidätellen.

Ihan en jäänyt viimeiseksi, mutta lähellä se oli.

Tiistaina mennään sitten metsään – toivottavasti siellä suunnistuskin alkaa sujua. Tai sitten menen vielä pahemmin metsään.

Karsinta juostiin Urheilupuiston alueella.
Reitti oli melkoista siksakkia ja tarkkana sai olla.
Pieniä virheitä reitinvalinnoissa tuli monta ja kun ei juoksukuntokaan
ole paras mahdollinen, niin tässä on tulos!

Tässä finaalin rata.
Kuutosrastilla tapahtui tämä Grande Katastrof.
Toivottavasti ei yöunet mene lopullisesti! 😅