Uusi ura urkeni - olen hillomestari

Meillä on Nauvossa kaksi ikivanhaa omenapuuta, joita emme ole mitenkään hoitaneet.

Tänä vuonna ne tekivät valtavan sadon – kuten ilmeisesti kaikkialla muuallakin.
Niinpä poimin niitä koriin, kun lähdimme kotia kohti eilen.
Tänään luin sitten netistä yksinkertaiset ohjeet hillon tekemiseksi. Ohje oli sellainen, että omenoita ei kuorittu, vaan keittämisen jälkeen käytettiin tehosekoitinta.

Kävin hakemassa kaupasta hillosokeria ja sitruunan – mitään muuta sen hillon tekemiseen ei omenien lisäksi tarvittu.
Ohje oli yksinkertainen, mutta kyllä tällainen ensikertalainen joutui hiukan miettimään, mitä ohjeen tekijän sanavalinnat oikein tarkoittivat.

Vaikka omenoita ei kuorittu, niin kyllä siinä aikaa suttaantui, kun ne pesi, halkaisi, poisti kodat ja lopuksi paloitteli siivuiksi.
Keittovaiheessa omenien kuoret eivät mitenkään sulaneet ja mieleen tuli kerettiläinen ajatus, että olisiko ne sittenkin pitänyt kuoria!

Kun sose oli valmis ja laittoi tehosekoittimen laulamaan, niin kyllä siitä hillosta ihan tasaväristä tuli.

Omenat olivat kaneliomenoita, joten väri oli hieman punaisempi kuin tavallisesti.
Seuraavan soseen teen talviomenista, ne ovat ihan valkoisia!

Omenasose on valmis purkitettavaksi.

Keiton loppuvaiheessa Ullakin tuli paikalle.
Hän esitti lievän epäilyksen, että ei tästä syötävää tule.
Vaan hän joutui tällä kertaa perumaan lausuntonsa ja totesi hilloa maistettuaan, että aika hyvä!
Ullahan ei omenoita syö missään muodossa, joten tämän hilloerän saan syödä ihan itse!