Tänään oli Turun Sanomissa kertomus yksinäisen ihmisen hautaamisesta. Kuvassa oli pappi ja kanttori läsnä tilaisuudessa, muita ei ollut jos lehtihenkilöt jätetään laskuista.
Minä olin 15-vuotiaana kesätöissä setäni Eskon luona Kontiolahdella.
Olin siellä pari kuukautta Eskon apulaisena. Hänellä oli kauppapuutarha, hautaustoimisto ja hän hoiti myös seurakunnan ulkoalueiden nurmikot ja istutukset.
Hänellä oli yksi palkattu apulainen, mutta hänellä oli kesäloma ja minä hoidin apulaisen tehtävät.
Eskolla oli kaksi tytärtä. Kun poikaa ei ollut, niin hän opetti minulle monia asioita. Esimerkiksi autolla ajoa. Kerran ajoin Eskon pakettiauton Joensuusta Kontiolahdelle - rattiin pääsin vasta kaupungista poistuttuamme.
Hänen talonsa vintillä oli arkkuja odottamassa käyttöä. Kerran Esko lupasi minulle kympin, jos nukun yöni yhdessä arkussa. Totta kai tartuin syöttiin, mutta puolilta öin hän tuli vapauttamaan minut.
Toisen kerran hän kertoi illan hämärtyessä vieneensä keskelle hautausmaata jonkin esineen, lupasi jälleen kympin jos käyn sen hakemassa. Hain, mutta paluumatkalla tuli vastaani valkeaan lakanaan pukeutunut haamu. Lensin takaisin Eskon talolle, joka oli siis hautausmaan vieressä. Hetken päästä sinne palasi myös Esko käsivarrellaan lakana!
Siihen työhöni siellä kuului mm. nurmikoiden ajo ja hautojen kaivaus. Yhden haudan kaivoin, onneksi se piti kaivaa hiekkamaahan enkä joutunut fuskaamaan haudan syvyydestä. Silloin vuonna 1962 se tapahtui käsivoimin lapiolla.
Ja osallistuin yhden yksinäisen ihmisen hautaukseen.
Meitä oli paikalla neljä henkilöä: pappi, kanttori, Esko ja minä.
Tilaisuus oli koruton, papin puheet lyhyen kaavan mukaan. Ja lopuksi me neljä laskimme arkun hautaan.
Kukkia ei laskettu. Kun muut olivat poistuneet, minä loin haudan umpeen.
Amen.
 |
| Kuvakaappaus TS:n jutusta. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti