Tuli käytyä viikonloppuna Nauvossa.
Oli kaksikin syytä. Juha oli siellä viettämässä viikonloppua koiransa kanssa ja hain hänet pois sieltä lauantaina. Oli joutunut pakosalle kun heidän talossaan vietettiin tyttöjen päivää.
Mutta suurin syy käyntiin oli se, että sain tiedon, että kaivon porari oli raskaalla autollaan yrittänyt mennä meidän mökkitietä työmaalleen.
Porarilla oli hiukan huonot tiedot kohteestaan - sinne kun ei meidän mökkitietä pitkin edes päässyt.
Tiemme johtaa kolmelle kesämökille, sitä pitkin ei pääse millekään muulle tontille ja mereen. Eli siinä kävi niin, että kuormuri joutui peruuttamaan takaisin ja samalla se teki melkoiset urat savipatjan päällä kelluvaan tiehemme. Kyllä se kuivana kesänä kestää raskaankin auton, mutta kun koko syksyn oli taivaalta valunut vettä niin ei se enää joulukuussa kestänyt.
Kun sain tiedon asiasta, niin lähetin porarille tulikivenkatkuisen palautteen ja kehotin laittamaan tien henkilöautolla ajettavaan kuntoon pikaisesti.
Parin kilometrin päässä mökistämme asuu Tryggve ja hän oli perjantaina ollut laittamassa tien kuntoon. Sorakuorma ja lanaus päälle, niin valmista tuli.
Sitten kun routa sulaa, niin nähdään tarvitaanko lisätöitä.
Saaristossa asuu myrskyjen kovettamat ihmiset ja heillä hommat hoituu.
![]() |
| Tässä tämän hetken tilanne. Kevättä odotellen! |


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti