Kun ihminen hankkii näitä vuosirenkaita muuallekin kuin vatsan ympärille, niin tuppaa kaikki toiminnot hidastuvan.
Läheiseni ovat huomanneet, että unohtelen mielelläni muitakin kuin hankalia asioita.
Enkä ole niin sinisilmäinen, ettenkö itsekin - ja ensimmäisenä - ole huomannut tämän asian.
Otin yhteyttä viime vuonna Varhan muistikeskukseen ja sain ajan testaukseen tälle päivälle.
Siellä vietin rattoisasti puolitoista tuntia viehättävän naishenkilön seurassa.
Olimme vaimon kanssa täyttäneet kaavakkeen, johon me molemmat erikseen vastasimme samoihin uteluihin.
Nämä annoin testaajalle sinne mennessäni. Hän omaksui tiedot salamannopeasti - oli ilmeisesti lukenut vastaavia satoja kertoja.
Sitten hän alkoi tehdä testejään.
Suurin osa niistä oli helppoja insinöörin koulutuksella ja shakkia ja muita tehtäväpelejä harrastavalle.
Mutta ne, joissa piti painaa mieleen sanoja ja muistaa ne sitten muutaman minuutin jälkeen, varsinkin kun välillä oli tehty jotain ihan muuta, niin enää ei tullut täysiä pisteitä.
Niissä en todellakaan ollut mikään kympin poika. Mutta se oli tuttua kouluajoilta, ainoa missä pärjäsin koulussa hyvin oli matematiikka.
Käyn vielä verikokeissa ja sen jälkeen tiedot viedään lääkärille, joka sitten päättää jatkotoimenpiteistä.
Välitöntä kuolemantuomiota ei minun testaajan mielestä tarvitse pelätä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti