lauantai 3. tammikuuta 2026

Ennätykset paukkuvat!

Otsikolla en tarkoita Trumppia, joka viime yönä hyökkäämällä Venezuelaan ja kaappaamalla maan presidentin ennätysmäisen typerässä invaasiossa teki oman järjettömyyksiensä ennätyksen.
Ja valitettavasti äijällä on vielä kolme vuotta aikaa tehdä uusia typeryyksiä.

Mahtaneeko tämä olla lähtölaukaus kolmanteen maailmansotaan?

Vaan hieman iloisemmasta asiasta!

Kun tämä ikääntyminen tarkoittaa sitä, että juoksuvauhti hidastuu, niin se on kompensoitava jollakin tavalla.

Olen viime vuosina nollannut kaikki ennätykseni Garmin-kellostani.
Joten vuoden alkaessa saan tehtyä monta kertaa uusia ennätyksiä.
Uudenvuodenpäivänä juoksi pitkän lenkin ja siellä tuli luonnollisesti ennätysjuhla.

Tänään oli tarkoitus juosta lyhyempi lenkki reipasta vauhtia.
Kahdeksan astetta pakkasta, reipas tuuli ja hieman luminen alusta ei helpottanut vauhdinpitoa.

Mutta pikkuhiljaa vauhti parani ja tulosta alkoi syntyä.
Alla taulukko ennätyksistä.

Ja kun olosuhteet paranevat, niin kevään edistyessä saa nauttia vielä monta kertaa huumasta kun ennätykset murskaantuvat.

Garmin on amerikkalainen tuote, niin joukossa on mukana mailin matkakin.
Kun tämä yksi yllämainittu kusipää on amerikkalainen, niin pitäisikö laittaa
Garmin naftaliiniin ja hankkia taas kotimainen Polar ranteeseen??


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti