Sähköoppia ikä kaikki.

Tänään jouduin opiskelemaan käytännön sähköoppia.

Ulla sai lahjaksi tänne mökille astianpesukoneen joskus 15 vuotta sitten. Se on pelannut tähän asti ihan kiitettävästi – en ole joutunut käsin tiskaamaan astioita lahjan jälkeen.

Mutta tänään tiskauksen alettua paloi proput. Ei siis minulta vaan sähkökeskuksesta. Meillä on automaattisulakkeet, mutta ne olivat kaikki oikeassa asennossa.

Mutta sieltä löytyi sellainen sininen sulake, se ei ole ennen lauennut.

Kaiken tietävä Google kertoi, että se on vikavirtakytkin. Googlesta sain myös tietää, että se on laukaistava pari kertaa vuodessa, jotta se toimisi moitteettomasti.
Siellä se on kaapissa saanut olla herran rauhassa jo noin 20 vuotta ja hyvin vielä pelasi.

Sen sijaan astianpesukone ei pelaa hyvin. Se on tullut tiensä päähän. Tai paremminkin se tulee tiensä päähän, kun sen luovutan Turussa Verkkokaupan tiskille ja haen sieltä tilalle uuden ehomman.

Mutta nyt piti tiskata käsin. Hallituksen puheenjohtaja totesi kannustavasti, että tänään tuli vuosiin puhtaimmat astiat meidän astiakaappiimme. 

Sininen namiska on vikavirtakytkin ja valkoinen T-nappula on testausta varten.
Tiedoksi, että sitä pitää painaa ainakin kaksi kertaa vuodessa.
Ei joka 20. vuosi, kuten minä olen tehnyt! 😋

Äitienpäivä

 Äitienpäivä tuli ja meni.

Me saimme Nauvoon vieraaksemme Juhan ja Annan sekä tietenkin Gaian, se olikin paras äitienpäivälahja Ullalle.

Vieraat toivat tullessaan ainekset herkulliseen ateriaan, meillä oli jääkaapissa odottamassa piiska uruguaylaista sisäfileetä. Juha toimi keittiömestarina – onneksi hän on perinyt taidon äidiltään eikä minulta.
Ruoka oli hyvää, seura mitä parasta eikä ruokajuomana toiminut kuohuviinikään aiheuttanut reklamaatioita.

Päivänsankari ei ole kovin halukas esiintymään valokuvissa joten keskityin koiran kuvaamiseen.
Nopea kamera sai sen vangittua filmille.

Gaia vauhdissa

Välillä pompitaan paikallaan

Tällaisen kuvan saaminen pennusta vaatii suurta kärsivällisyyttä!

Hirvijahti

Tulimme eilen parin viikon tauon jälkeen eilen Nauvoon.

Matkalla poikkesimme K-kauppaan ostamaan Bagar Bengtsin viinereitä. Nautimme ne kahvin kanssa heti perille päästyämme.

Sen jälkeen kävin hakemassa riistakameran metsästä, se oli tien toisella puolella. Siellä on ollut aina runsaasti peuroja ja joskus harvoin myös hirviä.
Kuvia oli runsaasti mutta suurin osa heikkolaatuisia. Yhden videon sain hirvestä, joka asteli rauhallisesti kalliolla.

Toisessa kolme peuraa eteni poispäin kamerasta, yksi oli jäänyt jälkeen ja se hyökkäsi eteenpäin saadakseen muut kiinni.

Vielä ei ilmaa voi kutsua kesäiseksi, päinvastoin kymmenen asteen lämpötila ja kostea tuuli tekivät ilmasta varsin hyisen.

Hirvi aamulenkillä

Kolmas pyörä vaunuissa?

4747

Sanotaan, että ikä on vain numeroita.

Mutta on se paljon muutakin – valitettavasti!

Nuorella ihmisellä aivoista lähtee mielettömästi käskyjä käden ja sormien lihaksille. Ja sormet tarttuvat kaikkiin esineisiin ja toimittavat ne oikeassa asennossa oikeaan paikkaan. Käyttäjän ei tarvitse kiinnittää huomiota liikkeiden käskytykseen – ne tulevat automaattisesti oikein ja tarkasti.

Mutta näillä vuosilla on alkanut tulla runsaasti hiekkaa rattaisiin. Sormien lihakset kyllä vieläkin toimivat mutta ajoitus aina välillä pettää. Tavarat putoilevat, kun se automaattikäsky tulee perille vääräaikaisesti.

Samaa tapahtuu jalkojen kanssa. Alvariinsa jalka tulee maahan väärään aikaan väärässä paikassa ja jalkojen kannattelema torso tuppaa horjumaan kuin heikkomielinen heinämies.

Vielä kymmenen vuotta sitten aivoihin upotettu kartta toimi kuin junan vessa. Jos olin lähdössä johonkin paikkaan toisella puolella kaupunkia tai toiselle puolelle Suomea, niin istuin autoon ja lähdin ajamaan. Alitajuisesti tiesin, mikä oli paras reitti, lähdin sitten Länsikeskukseen tai Joensuuhun. Perille tulin täysin ajattelematta asiaa lähdön jälkeen.

Nyt kun istun kuskin paikalle, niin pitää pitää lyhyt hiljainen hetki ja antaa kompuutterin kelata sitä korvien välissä olevaa karttaa. Kartta taitaa olla hiukan rutussa, kun vuosi vuodelta fundeerausaika pitenee.

Toisaalta – ikä on numeroita. Mulla numerofriikillä on kesällä tärkeä päivä. 4.7.47 syntynyt kun täyttää 74.

Olen ajatellut ulkoilla silloin duathlonin. Pyöräilen 47,47 kilometriä aikaan 2.47.47 ja juoksen 74 kymmenesosakilometriä aikaan 47.47!

Katto valmistui

Kaksi viikkoa sitten maanantaina aloitettiin paritalomme katon uusiminen.

Kaksi eestiläistä miestä tulivat paikalle ja aloittivat kaiteiden pystytyksen suojakseen.
Kun sää oli ihanteellinen, niin joka päivä miehet tulivat paikalle ja aloittivat kolistelun katollamme kello kahdeksalta.

Poikkeuksen tekivät Vappupäivä ja sunnuntai, silloin työt alkoivat vasta kymmeneltä.
Neljän aikoihin he pakkasivat tavaransa ja lähtivät koteihinsa. He nimittäin asuvat vuoden ympäriinsä Suomessa ja puhuvatkin ihan hyvää suomea. Tosin käytävät kieltämme harkitusti, pelkäävät tällaista eläkeläisäijää, että sen kanssa jää suustaan kiinni ja työt kärsivät. Ja suomalaisugrilaiseen tapaan eivät ole mitään smalltalkin mestareita.

Ensimmäinen sade työmaalla alkoi eilen iltapäivällä. Harjapelti oli silloin vielä kiinnittämättä. Mutta äkkiä sekin oli asennettu. Poikkeuksellisesti työt jatkuivat aina kuuteen asti.
Silloin katto ja rännitkit olivat valmiit ja meidän pihammekin siistitty.

Naapurin päädyssä oli vielä jonkin verran puutavaraa ja kaiteiden kiinnityselementtejä.
Tänään sataa joten herrat taitavat siirtyä seuraavan paritalon kimppuun vasta vapaapäivän jälkeen.

Asiallisia ammattimiehiä nämä kaverit olivat ja työn jälki ansaitsee kyllä kiitoksen.

32 vuotta vanhalle talollemme on nyt laitettu alakerta eli salaojat kuntoon kolme vuotta sitten. Ja nyt on katto uuden veroinen, joten hyvä meidän on tässä asustella kunnes viikatemies tulee ja korjaa sadon.
Ja riittää tässä asuntoa vielä meidän jälkeemmekin.

Katto on kaunis eikä talo muutenkaan ole häpeäksi omistajilleen.

Rankka työpäivä

Tänään koitti sellainen harvinaisuus, että lähdin töihin.

En nyt sentään kuukausipalkkalaiseksi vaan urakkahommiin.
Juhalla on pihallaan kasa mäntyrankoja ja herkkänä hetkenäni lupasin mennä tekemään niistä klapeja.

Olin aamulla yhdeksältä Paraisilla työhousut jalassa ja hanskat käsissä.
Moottorisahan akku oli talven jäljiltä huonommassa hapessa kuin työntekijä. Kun oli vartin sahannut, akku loppui. Vein sen lataukseen ja aloin halkaisemaan viime vuosia mäntyjä. Hieman työläästi ne halkesivat. Syy lienee ollut voiman ja taidon puutteessa.

Kun sain ne halottua, menin tarkistamaan akun tilanteen – se oli heikko.
Mutta talosta löytyi verkkovirralla toimiva moottorisaha, joten työ jatkui.

Pidin yhden kahvitauon, mutta muuten tein varsin ahkerasti töitä puoli yhteen asti. Siivosin jälkeni ja poistuin väsyneenä mutta onnellisena.

Työnantaja oli ystävällinen ja kannustava. Sekä herra että rouva vierailivat työmaalla ja kehuivat aikaansaannostani.

Puolet urakasta jäi vielä tekemättä. Lupasin tulla tekemään sen myöhemmin – sitten kun selkäni on palautunut tästä ja oikean käden hauiksessa löytyy pientä kipinää työntekoon. Nyt on kyllä takki tyhjä, raskaampaa tämä oli kuin puolimaratonin juokseminen.

Lähtötilanne

Päivän saalis

On tuo pino hieman alentunut

Perhekeskeisyyttä

Meitä Ullan kanssa ovat miniät kiitelleet siitä, ettemme pahemmin häiritse ja ota kantaa heidän perheensä elämään.

Se voi olla kehua, mutta saattaa siellä piillä pientä piikkiä, että voisi lapsiensa perheistä hiukan enemmän huolta kantaa ja yhteyttä pitää.

Vappuviikonloppuna yritimme korjata tilannetta.

Vappupäivänä kävimme tervehtimässä nuoremman poikamme perhettä. Saimme kutsun tulla maistamaan heidän pizzauuninsa tuotteita. Se oli sellainen kaasulla lämmitettävä uuni. Ihmeen herkullisia pizzoja Juha sieltä loihti. Mennen tullen voitti Kotipizzan tuotteet – tosin joidenkin mielestä se ei paljoa vaadi.

Minä kävin tekemässä Gaian kanssa kävelylenkin ja ihailemassa sellaista aluetta, jolla en ole ennen käynyt. Siellä oli vieri vieressä kymmenittäin upeita omakotitaloja. Tosin ne ovat kaikki kesämökkikäytössä.
Jossakin kirjassa kerrottiin, että on Suomi köyhä, siksi jää. Ei siltä kyllä näytä tuolla Airiston lomakylän tienoilla.

Ja seuraavana päivänä suuntasimme Tampereelle. Siellä juhlittiin pojantyttären Amalian syntymäpäiviä. Neiti täytti kolmetoista vuotta.

Sielläkin saimme lounaan ja monipuolisen kahvitrahteerauksen sen päälle. Mukanamme oli sisareni Maija, hän kun on Amalian kummitäti. Maijalla on runsaasti kummilapsia. Vanhin lähentelee jo kuuttakymmentä ja Amalia on nuorin heistä.

Matkalla sain hieman moitetta vaimolta Seat Aronan ahtaudesta.
Se vaan on niin, että montaa kertaa sellaista mielipidettä ei tarvitse vaimonkaan esittää. Siinä tulee nimittäin autonvaihto aika vikkelästi meikäläiseltä tehdyksi.

En ole kyllä vielä edes väriä päättänyt, joten kyllä siihen vaihtoon on piiiitkä matka! 😍