Autokaupassa

Vein tänään puolen päivän maissa Kian kaksivuotishuoltoon. Se oli hiukan isompi huolto – ainakin hinnasta päätellen.

Siinä oli sitten aikaa keskustella automyyjän kanssa, olin sellaisesta sopinut. Mutta kaveri, jonka kanssa oli treffit, oli koulutuksessa ja lennossa myyjä vaihtui naispuoliseen automyyjään.

Hän oli kotoisin Lapista ja siinä sitten keskusteltiin myös Lapin hulluudesta eikä pelkästään autokuumeesta. Jota minulla ei ollut, sen kerroin heti, etten turhaan kuluta myyjän aikaa.

Vajaan tunnin me seurustelimme ja hän sai väsättyä minulle tarjouksen. Vastaavanlaiseen mutta ladattavaan Nero-hybridiin olisin joutunut tekemään yli kaksikymmentä tuhatta väliä.

Kysyin häneltä, että olisiko kovin järkevää minun tehdä kauppa, kun nykyisillä kilometreillä polttoainesäästöni olisivat vuodessa luokkaa hieman alle kaksituhatta euroa. Laskelman mukaan takaisinmaksuaika olisi siten yli kymmenen vuotta, joten kaiken todennäköisyyden mukaan olisin jo haudassa siinä vaiheessa.

Pääsimme hänen kanssaan yksimielisyyteen, että auton vaihto ei ole kovin mielekästä.
Hän kiitti mukavasta keskustelusta ja toivotti minut tervetulleeksi sitten kun asia tulee uudelleen ajankohtaiseksi.

Tämä kuva autostamme on hieman yli kaksi vuotta vanha.
Muuten samanlainen tänään paitsi likainen!

Viimeinen pitkis

Sunnuntaina kilpailin suunnistuksessa ja sen jälkeen sain hoitokoiran kolmeksi päiväksi.

Enkä mitä tahansa koiraa vaan Gaian, jonka kunto ei kesken lopu.
Yhteensä tein Gaian kanssa lenkkejä noin seitsemän tuntia, vauhti ei päätä huimaa mutta tehoa niihin tulee, kun metsässä on korkeuseroja ja epätasainen alusta.

Tänään lähdin aamulenkille juomarepun kanssa tarkoituksena juosta hieman pidempi lenkki.

Alkuviikko painoi rahkeissa sen verran, että tyydyin kahden tunnin lenkkiin. Jalat olivat sen jälkeen aika voimattomat – se lienee ymmärrettävää.

Mutta ei lenkki mitään vahvaa signaalia antanut siihen, että puolentoista viikon päästä maraton tulisi juostua hymy huulilla.

Mutta jos kolme tuntia menisi hymyillen, kaksi tuntia irvistellen ja sen päälle pari tuntia itkien, niin saattaisi se homma valmistua…

Tässä tämä viimeinen pitkis kuvana.
Elän toivossa, että se on viimeinen pitkis ennen maratonia.
En siis sitä, että elämäni päättyy seuraavaan maratoniin. 👍

Gaia kylässä

Saimme pitkästä aikaa hoitokoiraksi Gaian.
Talven liukkaat kelit ovat tehneet sen, että en ole kovin innostunut hoitovastuusta tämän voimakkaan ja voimakastahtoisen neidon ulkoiluttamisesta.

Sunnuntaina kysyttiin, että sopisiko hänen tulla päivähoitoon. Vastasin, että voisi nyt kevätsäiden aikaan olla pari yötäkin meillä.

Kovin suuria myyntipuheita ei tarvittu, kun tähän tuli myönteinen vastaus. Eikä itse asiassa vuokrakohdekaan ole vielä pahaksi pistänyt tänne joutumisesta.

Sunnuntaina tein jo pari lenkkiä ja maanantaina useamman. Silloin matkaa taittui kymmenen kilometriä.
Tämän kanssa kilometrit ovat paljon raskaampia kuin kevyessä juoksussa. Mutta kyllä tämän kaunottaren seurassa on mukava tehdä pitkäkestoista lenkkiä tulevaa maratonia ajatellen.

Ja kun yöllä ei ole ollut pakkastakaan, niin lumi on sulanut kokonaan eikä jäätäkään en ole enää paljoa suunnistusta haittaamassa.

Gaia aamuauringossa.

Täydellinen sunnuntai

Suunnistuksen kilpailukausi käynnistyi tänään sprinttikisalla Turun Halisissa.

Kisa oli aluemestaruuskisa ja sehän on tapahtuma, jossa minulla on mahdollisuus jopa menestyä.

Ilma oli täydellinen suunnistuskilpailuun, lämpötila nolla paikkeilla, tuuli kova ja raaka, kaiken kruunasi pieni tihkusade.
Sprinttikisahan on sellainen, jossa suositeltava voittoaika on minun sarjassani 12 minuutin luokkaa.
Meillä matka oli ihannereittiä 1,8 km. Sellaiseen viimeaikainen treenini ei ole aivan ihanteellinen.

Lähtöväli kisaan oli yksi minuutti. Edellä lähteneen sain kiinni ykkösellä, hän oli kait kiertänyt rakennuksen väärältä puolelta.
Pystyin lukemaan rastivälit etukäteen juostessani ja tiesin koko ajan minne mennä rastilla leimattuani.
Rastivälillä 7-8 taisi tulla ensimmäinen virhe, se väli olisi kai pitänyt juosta vasemman kautta.

Metsärastit löytyivät hyvin ja loppu oli taas helppoa (tai vaikeaa, miten sen nyt ottaa) sprinttisuunnistusta.

Osallistujia oli sarjassamme 12, niistä neljä oli alueen ulkopuolelta. Sijoitukseni oli neljäs, mutta yksi edelläni oli ulkopuolinen, joten maalissa minulle selvisi, että olen kilpailun kolmas ja ansainnut pronssimitalin.

Se oli 60-vuotisen urani ensimmäinen.
Joten nyt on paikka nostaa malja ja juhlia…

Lähtökolmio ja maali ovat kartan vasemmassa reunassa.

Syke nousi nopeasti yli 150:n ja pysyi siellä maaliin asti.
Se tarkoittaa, että pysähdyksiä ei ole tullut ja 
Oikeastaan tuon kovempaa ei kunnollani olisi voinut mennä!

Pala karttaa ja mitali.

Täydellinen lauantai

Olimme tänään Turun kaupunginteatterissa katsomassa näytelmää Täydellinen lauantai.

Se oli hulvaton komedia, jossa arvostelujen mukaan sai nauraa kaksi tuntia kuollakseen.
Ihan hyvää viihdettä se pääasiassa oli ja nauraa sai monta kertaa sydämensä kyllyydessä.

Mutta monta kertaa siinä tuli tunne, että tämä ongelmissa rypeminen menee hiukan yli äyräiden kuten myös näyttämön seinän takana olevan huoneen korjaus.

Teatterin jälkeen siirryimme Kakolanmäelle ravintola Rubeniin syömään.
Ajokeli oli huono, lunta tuli ja tuuli oli kovaa. Jätin auton vankilan muurien ulkopuolelle ja siinä oli henkilökunnan edustaja lumitöissä.

Hän opasti, että tulkaa sen invaluvan kanssa sisäpihalle, siellä on kaksi invapaikkaa ja Turun kaupunki on nirsoillut ja sakottanut 30 minuutin paikalla invaluvalla olevia. Kiitin ja siirsin auton lähemmäs.

Hyvä palvelu jatkui ravintolan sisällä.
Lisäksi ravintola oli miellyttävä kokemus kun tilan akustiikka oli sellainen, että pöydässä oli miellyttävää keskustella – toisin kun Kakolan toisessa ravintolassa, jossa tällainen kuulovammainen voi käydä yhden kerran. Tai kaksi kertaa, ensimmäisen ja viimeisen samalla käynnillä.

Ruoka oli kyllä maittavaa, mutta ihan kymmentä pistettä en siitä antaisi.
Saatan olla hieman nirso, kun yleensä syön itse tekemääni ruokaa! 😋

Kuvakaappaus Turun kaupunginteatterin sivuilta.
Kuvassa päähenkilöt.

Turku-Rastit alkoivat

Kesäsuunnistuskausi alkoi - maassa oli 5 cm uutta, puhdasta lunta.

Kyseessä oli siis Turku-Rastit Kaarinassa ja kartta oli sprinttikartta, mutta ihan siellä suunnistaa sai kahdella metsäisellä mäellä.

Ja kun kolmen kilsan radalla oli nousua yli sata metriä, niin rastilla 5 reidet huusivat jo hoosiannaa!

Muuten meni ihan mukiinmenevästi lukuun ottamatta seiska rastia - alamäessä alkoi kulkea niin, että meni sata metriä pitkäksi. Siinä meni pummiin aikaa kolmisen minuuttia.

Alamäet olivat kamalia tällaiselle selvin päin horjuvalle - pitäisikö alkaa suunnistamaan aina pienessä sievässä.

Ei se tasapaino siitä parantuisi, mutta rohkeus jonkin verran!

Oikeassa yläkulmassa oleva mäki oli paha kiivetä.
Vielä pahempi se oli tulla alas kivikkoisella rinteellä.
Oli pakko ottaa tukea puista ja oksista.

OHO, mikä meininki!

Eilen juoksin puolimaratonin - kolmeen tuntiin ja risat.
Hiukan se sieppasi ex-maratoonaria.

Siksi päätinkin lähteä tänään uudelle lenkille.
Ja etenin tänäänkin puolimaratonin.
Aika parani yli kaksi tuntia! 

Aikaa tosiaan meni hieman alle tunti. Jos olisin tehnyt sen juosten, niin uusi Suomen ennätys olisi nähnyt päivänvalon.

Mutta käytin tähän suoritukseen polkupyörää - ja kaiken lisäksi sähköavusteista laitetta.

Mutta kevään ensimmäinen pyöräily tuli tehtyä. Sää suosi ja vanhan ykköstien vieressä pyörätie oli harjattu vapaaksi hiekasta. Joten ihan mukava lenkki tästä tuli.

Pari tuntia lenkin jälkeen alkoi ukkostaa ja hetken päästä Esteri pani parastaan.
Vettä tuli ja paljon!

.