Aamulla sateli hiljalleen vettä ja lämpötila oli niukasti plussan puolella, kun lähdin lenkille.
Sade kyllä lakkasi aika pian,
mutta pikkuisen olkapäät ja hartiat saivat kosteutta. Kohtuullinen
tuuli teki matkanteosta ikävän kun hartioita ja olkavarsia palelsi.
Pitänee jatkossa pukeutui siten kuin olisi talvi.
Kiersin
ensin pururadan ja siirryin sitten hiukan helpommalle alustalle.
Myötätuulessa aurinko alkoi hiukan jo lämmittää ja päätin
jatkaa kympin täyteen, kun juoksu tuntui kulkevan.
Kun
tallensin lenkin, niin
Garmin
päätteli, että kuntoni on noussut. Antoi tällaisen
ilmoituksen:
Maksimaalinen
hapenottokykysi on 42,
mikä on erinomainen, kun sukupuoli on miehet ja ikä on 70-79.
Kuntoikäsi on 37.
Se on ylin
10 % ikäistesi
sukupuolesi edustajien joukossa.
Suhteellisen ylpeä voi olla tuosta kuntoiästä. Vaikka pitääkin muistaa, että nykynuoriso syö pullaa ja kuntoilee kännykkää näpytellen. Itse asiassa vaimo väittää, että niinhän minäkin toimin!
Garminin
mukaan hapenottokykyni oli kaksi vuotta sitten ennen akilesvammaa 44,
joten hiljalleen alkaa kunto palautua.
Jospa laittaisi
tavoitteeksi, että tammikuussa se on 43 ja huhtikuussa 44. Sitten
kelpaisi aloitella kevään suunnistuskautta intoa puhkuen.
Mitä punaisempi jälki, sen kovempi vauhti.
Tää korutont on kertomaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti