Kaarinan Syysmaraton

Eilinen päivä kului rattoisasti Kaarinan Syysmaratonin järjestelytehtävissä.

Ensin pari tuntia parkkeerauksen ohjausta.
Sitten siirryin tien risteykseen valvomaan autoliikennettä ja antamaan juoksijoille etuoikeus edetä vapaasti kohti 42,2 kilometrin taivalluksen jälkeen koittavaa maalia. Vaikka olihan siellä kympin ja puolimaratonin juoksijoita myös mukana.

Koronan takia lähtöjä oli porrastettu ja vajaan puolen tunnin aikana oli viisi lähtöryhmää.
Se tarkoitti sitä, että kun paikkamme oli kahden kilometrin päässä lähdöstä, niin yhtään lepohetkeä ei tullut. Jakkaralla ei ehtinyt istumaan mutta juomaan sentään pystyi.
Paljon oli tuttuja juoksemassa. Kaikkia en ehtinyt edes joka kierroksella havannoimaan, mutta monille tuli annettua asiantuntevaa kannustusta.

Kumppanini risteyksessä oli Kalliolan Pertti. Hän on samaa rautaista ikäluokkaa -47 kuin minäkin. Hän vaan on paljon lahjakkaampi juoksija.

Maratoneja hänellä on takana puolentoista sataa ja paras aika lähellä kolmea tuntia. Mutta maraton on hänelle liian lyhyt matka, miehen bravuri on 12 tunnin ultrajuoksu.
Kaksi vuotta sitten hän juoksi Kaarinassa siinä ajassa matkan 109,4 km. Tulos on kautta aikain toiseksi paras yli 70-vuotiaiden sarjassa ja jää maailmanennätyksestä vain kaksisataa metriä.

Sää oli mitä parhain juoksijoille ja myös meille toimitsijoille. Aamulla oli aste pakkasta, mutta lämpötila nousi yli viiden asteen kilpailun kuluessa. Tuulta ei ollut lainkaan.

Mutta oma kuntoni on vielä niin heikko, että kun olin kuusi tuntia jalkojeni varassa, sen jälkeen olin illalla aivan puhki. Vanhuus ei tule yksin!