Punainen viiva

Keskiviikkoillan vietimme kulttuurin parissa.

Viettää sanalla on käsittääkseni sellainen peruspositiivinen sävy. Se sävy ei toteutunut millään lailla Turun Kaupunginteatterin oopperassa Punainen viiva.

En tänne itseäni ängennyt sen takia, että olisin tykästynyt oopperaan. En todellakaan ja tämä näytös jää varmasti historiaan viimeisenä oopperanani! Ensimmäinen se ei ollut!

Kyllä kiinnostukseni näytöstä johtuu kokonaan Ilmari Kiannosta.
Monikymmenkertaisena Kainuun kävijänä olen tutustunut kahden kainuulaisen taiteilijan tuotantoon perusteellisesti. Toinen on Kalle Päätalo ja toinen Ilmari Iki-Kianto, joksi hän itse itseään on kutsunut.

Olen pari kertaa käynyt Kiannon Turjanlinnassa. Sinne pääsee opastetulla retkellä kirkonkylän satamasta. Paikka on täynnä kylttejä Kiannon huumorilla höystetyillä aforismeilla ja ohjeilla sekä muutenkin mielenkiintoinen paikka.

Kun tarvitsimme Nauvon mökille pitkää pöytää kesän kokoontumisia varten, kuvasin Kiannon tuvan pöydän ja rakensin samanlaisen Nauvoon. Siellä se palveli 15 vuotta, mutta Ulla ei siihen milloinkaan rakastunut. Pari vuotta jouduin surumielin tuhoamaan sen perhesovun säilyttämiseksi.

Palatakseni itse oopperaan, sen oli Aulis Sallinen säveltänyt, joten musiikki oli mahtipontisen voimakasta ja ääneltään kovaa. Punaisen viivan tarina oli synkkä ja surullinen, niin oli musiikki ja esityksen sovituskin. 

Murheellisen lopputuloksen täydensi akustiikka, se varmisti, että kukaan ei saanut sanoista mitään selvää. Ei ainakaan tällainen kuulovammainen – aluksi minulla oli kuulolaitteet korvissa, niiden kanssa en saanut yhdestäkään sanasta selvää.
Pois otettuani ne, tavoitin muutaman sanan sieltä toisen täältä. Onneksi tunsin Punaisen viivan juonen, jota tämä ooppera löyhästi seurasi.

Esityksen anti olisi ollut varmasti parempi, jos katonrajassa olisi ollut näyttö ja siinä selkokielinen tekstitys.

Tätä kappaletta en voi kenellekään suositella!

Opastettuun retkeen Turjanlinnaan sisältyi myös kertomuksia Kiannosta, hänen naisistaan ja Turjanlinnasta.
Kuvassa retkeen osallistujia, osa vaikuttaa tutuilta, tämä kuva on vuodelta 2004.

Tässä ollaan Kietäväisen temppelin edustalla.
Kun edellinen Turjanlinna oli palanut, Kianto alkoi rakentaa uutta 40-luvun lopulla.
Rakentajaksi valikoitui grynderi Kietäväinen, joka veti Kiantoa hiukan höplästä. Sen takia hän nimesi pikkumökin, joka rakennettiin ensin Kietäväisen temppeliksi.

Tällaisia kylttejä ja ohjeita oli rakennukset täynnä.
Useimmat lievällä huumorilla höystettyjä.