sunnuntai 19. helmikuuta 2023

Kyllä vaalikone tietää

Valveutunut kansalainen on saattanut huomata, että vaalit ovat jo ovella.

Sulasta mielenkiinnosta teen näitä vaalikoneiden testejä, vaikka olen jo päättänyt mitä puoluetta äänestän. Ja kaipa se ehdokaskin on valittu - eli se sama, jota viime vaalissa äänestin.


Tein tänään Hesarin vaalikoneen testin.


Yleensä olen ollut vastauksissani joko puolesta tai vastaan. Eli minulla on selkeä mielipide asiasta kuin asiasta.
Tänään muutin strategiaani ja vastasi useaan kysymykseen melkein samaa tai eri mieltä.

Näin vanhemmiten sitä ihminen alkaa syöksyä kohti keskustaa – tosin ei keskustapuoluetta!


Sen takia tuloskartalla en olekaan enää aivan ruudukon koillisnurkassa. Suunta on kyllä selkeä mutta melko lähellä keskipistettä.


Jos olisin normaalilla tavalla vastannut, niin tämä musta kymmensakarainen tähteni olisi siirtynyt muutaman piirun kohti koillista. Olisin päässyt eroon noista minua lähinnä olevista puolueista.
Siis kuvassa lähinnä olevista!


Laitoin kuvaan nuolen, joka osoittaa oikean paikkani tässä maailmankaikkeudessa.
Ja sain näin pesäeroa noihin kristillisiin.


Tässä tämä!
Aika selvästi tästä huomaa, etten varsinaisesti kannata tätä nykyisin hallitsevaa punavihersosialismia.
Jopa ilman omaa nuolikorostustani! 😜


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti