Viikko sitten olin toimitsijana Satarasteilla, nyt pääsin itsekin suunnistamaan.
Ja näin se eteni:
K-1-2: Meni ihan Ok, ja välillä jopa juoksin!
2-3: Päätin sitten pellon ylityksen jälkeen oikaista polulle. Kun tulin polulle toetenkin seurasin sitä enkä kompassia ja kuljin 90 astetta väärään suuntaan. Mulla oli ranteessa muutaman vuoden tauon jälkeen rannekompassi, en oikein osannut sitä tulkita (tai edes katsoa!)
Vähän aikaa linjalla kulkua, mutta se oli pelkkää risukkoa ja nousin sitten sille oikealle polulle.
3-4-5-6: Nyt löytyivät rastit ja osasin käyttää jopa kompassia. Pystyvihreällä pystyin vaivoin pitämään alle 20 min/km-vauhtia - jalat olivat kuin Pirkan keitettyä spaghettia.
6-7: Menin polkua (joka ei ollut kartassa, mutta maastossa näkyi hienosti) rastin suuntaan, luulin olevani lounaassa olevalla polulla, joka vei rastin tuntumaan. Sähkölinjan alitettuani aloin etsiä rastia - en löytänyt. Sitten sain itseni kartalle kaakossa näkyvän pellon avulla.
7-8-9-M: Enää en pystynyt töppäämään enempää.
Takki oli aivan tyhjä maalissa, vaikka suurimman osan matkaa kävelin ryteikössä. Ja kiipeilin kaatuneiden puunrunkojen yli, hyppäämään en enää pysty edes tiiliskiven yli...
Tästä ryömimisestä tulee mieleeni rippi-isäni sanat, kun hän näki minut ympäripäissäni ojan pohjalla noin 55 vuotta sitten: Oletpa sinä Ilkka pannut itsesi huonoon kuntoon.
Vastasin papille, että ei tämä siitä johdu, kyllä tämä johtuu viinasta.
Tänään kaikki ongelmat johtuivat - ei viinasta - vaan huonosta kunnosta!
 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti