Menin sunnuntaiaamuna kirkonmenojen aikaan harrastamaan suunnistusta.

Mammanpoikana menin taas lyllertämään tämän päiväsuunnistuksena. Tällä iällä kun pimeä pelottaa ja kartan sekä maaston näkeminen tuottaa vaikeuksia.

Kaiken lisäksi aliarvioin voimani ja aikaa jäi rutosti käyttämättä.
Siksi vastoin tapojani kävin matkalla maaliin poimimassa kaksi kymmenen pisteen rastia.

Korkeuseroja ei pahemmin ollut vanhan ja lihavan äijän kiusaksi. Olisihan tuossa 52-rastin vieressä ollut houkuttelevasti Liedon Vanhalinnan mäki, korkeus 55 m merenpinnasta.

Kiertosuunta myötäpäivään: L-55–56–36-42-52-41-31-21-54-11-16.

Mitään isoa virhettä, jota voisi eläkkeellä kiikkustuolissa muistella, en tänään pystynyt tekemään. Toisaalta – on niitä varastossa sen verran, että kiikkustuolissa voi sitten netin avulla tutkia ja vierittää raskaita kyyneleitä.

Rasteilla kyllä kävin ihan oikeaoppisesti.
Sen sijaan sekä lähdössä että maalissa saatoin tehdä pientä vilppiä.
Mahtaako tämä synti viedä ensi yön unet? 😏