maanantai 11. joulukuuta 2023

Vihreä koira Mars-planeetalta

Sain aamutuimaan lenkkiseuraa.

Gaia tuli pitkästä aikaa yökylään.

Kun pururadalla on ladut, niin piti hakea hiukan erilaisia lenkkejä. Pääasiassa ne olivat polkuja joita toiset koiran ulkoiluttajat ovat tallanneet.

Iltalenkin tein hieman leveämmillä teillä, kun silloin toisia koiria on vähemmän liikenteessä. Tämä hurjimus kun ei vieläkään oppinut kohtaamaan toisia koiria rauhallisesti.

Kävelevät ihmiset ja jopa pyöräilijät se kohtaa jo varsin mallikkaasti.

Aamulla teimme runsaan kolmen kilometrin lenkin ja kuvan mukaiset kaksi iltapuolen lenkkiä olivat pituudeltaan yli viisi kilometriä.

Aikaa vietimme ulkona lähes kolme tuntia. Uskon nukkuvani ensi yönä hyvin. Ja saattaa se Gaiakin olla aika rauhallinen!

Tämä ei ole ufo eikä marsilainen vihreä koira.
Kyllä se on säteilevä Gaia.

Iltapäivän lenkki on oikealla ja illalla kiersimme Huhkolan.
Koira ei enää silloin pysähtynyt jokaisen ruohonkorren kohdalla haistelemaan kuka oli mennyt.
Välillä etenimme ihan hölkkää - nuo punaisella värillä näkyvät lenkin osat.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti