Kova hinku ultraamaan

Tällä iällä ihmiselle tulee mahdottomia päähänpistoja.

Ilmoittauduin alkuviikolla huhtikuussa juostavaan ultrajuoksuun Kaarinassa. Se juostaan Kaarinan urheilukentällä neljänsadan metrin radalla.
Tavoitteeni on juosta maraton ja vielä vähän yli, jotta sitä voisi kutsua ultrajuoksuksi.

Reitti saattaa tulla tutuksi, koska jo maratonilla kenttä pitää kiertää yli sata kertaa. Tavoitteeni 50 kilometriä, se tekee siis 125 kierrosta.
Jotta pää ei menisi aivan pyörälle ja kisaajat pyörtyisi tässä karusellissä ennen aikojaan, niin aina kolmen tunnin välein käännetään juoksusuuntaa.

Koska vauhtini on nykyään hidasta, niin olen ilmoittautunut 12 tunnin juoksuun – kuudessa tunnissa en enää ehdi juosta edes maratonia.
Aivan koko aikaa en aio kisassa viihtyä, heti kun saan 50 km täyteen luovutan kilpailukorttini toimitsijoille.

Tänään juoksin testiluontoisesti pitkän lenkin 17 kilometriä. Aikaa kului kaksi ja puoli tuntia. Aika kuitti olin, kun pääsin perille – se ei lupaa hyvää kolminkertaiselle matkalle.

Mutta kisaan on aikaa lähes neljä kuukautta. Kun näitä pitkiä lenkkejä tekee pari kuukaudessa, niin valmius suoriutua matkasta kasvaa.
Kun mitään aikatavoitetta ei ole, niin voin pitää pitkiä kävelyjaksoa aina juoksun välissä. Eikä ole kiellettyä heittäytyä välillä selälleen ja ottaa vaikka pienet nokoset!

Ultrajuoksuja minulla on takana neljä. Pisin niistä 24 tunnin kisassa juostu 100 kilometriä. Siinä kisassa ehdin ottaa neljän tunnin unetkin välillä.
Joten ihan kokematon poika en ole näissä karkeloissa!

Ehkä kuitenkin pitäisi harkita vielä kerran osallistumista.
Olin tämän näköinen,
kun viimeksi (2018) Kaarinassa oli juostu viisi (5) tuntia! 😘

Tämän päivän reitti.
Hiukan oli pyöräteillä jäätä ja lunta hidastamassa etenemistä.
Eikä asteen pakkanen ja heikko tuulikaan helpottanut juoksua.

Tämä lenkki oli tehty peruskestävyysalueella. Keskisyke 119, maksimini on 170.
Joten se ei ei aiheuttanut isoa rasitusta.
Garmin lupasi, että voisin tehdä huomenna uuden samanlaisen.
En silti tee!