Ylioppilas Pekka Haavisto

Ylioppilas Pekka Haavisto on ollut esillä – jälleen kerran.

Aikaisemmin muistamme hyvin kun herra Haavisto käytti itsestään nimikettä professori ihan ulkomaita myöten. Akateemista tutkintoahan hänellä ei ole ja ja tämä ikivihreä menemättä vihreäksi kertoi, että kyllä hän on ollut vierailevana luennoitsijana yliopistossa.

Olen minäkin käynyt yliopistossa, joten voinen käyttää itsestäni nimikettä professori???

Nyt eduskunnan perustuslakivaliokunta on miettinyt, että onko ylioppilas Haavisto ministerinä käyttänyt valtaansa ja voimaansa lain mukaisesti eräässä pakolaiskysymyksessä. Vihreät kun ovat valmiita ottamaan kaikki Suomeen täysin riippumatta siitä mikä heidän taustansa on. Tässä tapauksessa herra Haavisto siirsi erään virkamiehen pois tieltään, kun oli eri mieltä hänen kanssaan käytännön toimista. Hallituspuolueet totesivat, että ei hyvä veli ole väärin toiminut.

Hallituksemme arvostelee Puolaa ja Unkaria, kun siellä oppositio ei saa ääntään kuuluville – hallitus kävelee näissä maissa ihmisoikeuksien yli.
Täällä Suomessa hallituspuolueet saavat tehdä mitä vaan joutumatta edesvastuuseen. Unkarin tie on siis myös Suomen tie.
Hyväveli-järjestelmä toimii täällä hienosti, oli hallituksessa mikä puolue tahansa.

Näiden poliitikkojen elämän kokemus on usein hyvin valikoitua ja vaillinaista. Tästä syystä heidän johtajaominaisuuksiaan pidetään usein heikkoina.
Tästä on tämä Haavisto hyvänä esimerkkinä.

Ja samoin pääministeri Sanna Marin runsaan kolmenkymmenen vuoden iässä tietää kaiken paremmin kuin kukaan muu maassamme. On jopa oman puolueen sisältä alkanut kuulua valituksia Mairinin omapäisyydestä ja kaikkien muiden ylikävelystä.

Siinä naisessa on ainesta uudeksi Kekkoseksi.

Turboa virittämässä

Street Orienteering Liedossa uusissa maisemissa.

Pääsi suunnistamaan pikku pakkasessa, joten sokeakin näki kartan.

Maastossa ei tänään tarvinnut liata jalkojaan, välillä 55-25 sentään pääsi kynnöspeltoa äestämään, mutta kuivin jaloin siitäkin selvisi.

Ratamestari oli tehnyt työnsä niin, että täydet 900 pistettä vaativat kovaa kuntoa ja nopeita jalkaa.

Rastit kiersin järjestyksessä 46-55-25-53-43-22-33-51-34-45-14-24-56-36-53-26-M.

Sen verran jäi aikaa, että olisin ehkä ehtinyt poimia rastin 35. Mutta sitten olisi joutunut repimään lopun tosissaan.

Ja meikä poika on aika huono kiusaamaan itseään ylikierroksilla.
Voi vaikka leikata moottori kiinni.
Mutta tuskin näin vanha ja väljä kone mistään itteensä ottaisi??

Urheilupuiston Monttu

 Löysin kuvan siitä areenasta, jossa Tepsi pelasi mestaruussarjaa 60-luvulla.

Hiukan on muuttunut työympäristö nykyisillä jääkiekkosankareilla! Muistikuvani mukaan katsomoita oli kyllä rakennettu lisää, silloin kun Niekku torjui maalilla.

Kuvan copyright Uno Selen, Turun museokeskus.

Itsenäisyyspäivän kevennys 😂😂

Näin Itsenäisyyspäivänä keskityn juhlimaan Suomen 103-vuotista itsenäisyyttä ja kopioin tekstin, joka oli eräässä Espanjan suomalaisten FB-ryhmässä ja kertoo erään porilaisen miehen käynnistä ruotsalaisessa halpatavaratalossa.

Ja sopii hyvin meidän epäitsenäisten tohvelisankarien päivään. 
Alla kursiivilla lainattu teksti:

Helsingistä kotiinpäin körötellessäni päätin käydä matkan varrella Tampereen Ikeassa hakemassa nopeasti ja kätevästi lampun.

Virhe.

Tampereen Ikeaa ei voi olla huomaamatta. Se on se suomalaiseen kulttuurimaisemaan niin luontevasti istuva myrskynsininen jättiläiskuutio, jonka kyljessä lukee Näsinneulan kokoisilla kirjaimilla IKEA.

Paikka on helposti nähtävissä mutta ajapa sinne autolla. Opastekylttejä ei ole. Lähdin siis ajamaan kohti kuutiota ja huomasin olevani hyvää kyytiä ajamassa kohti Lahtea. Ylivertaisen suuntavaistoni avulla ja hitusen liikennesääntöjä venyttämällä paikka kuitenkin löytyi.

Ikea on piiritetty liikenneympyröillä. Ne ovat hyvää verryttelyä tulevalle aivomyrskylle. Pää on sekaisin jo ennenkuin saa auton parkkiin.

Parkkipaikan on suunnitellut joku, joka ei koskaan ole suunnitellut mitään. Saan kuitenkin auton parkkiin ja marssin tärkeänä lamppuostoksille. Tässä vaiheessa vielä eheänä ihmisenä.

Ensimmäisenä vastassa on Liisa Ihmemaassa -tyyppinen pyöröovi. Moottorilla hissuksiin pyörivä laitos hämmentää niin, että pyörin tässäkin pari ylimääräistä rinkiä. Pyöröovista pääsee vihdoin aulaan, jossa kokonsa puolesta voisi pitää lentonäytöksen. Kiitos em. suuntavaistoni, löydän itse myymälään johtavat portaat ilman GT-karttaa.

Mietin, pitäisikö ottaa ostoskärry, mutta päätän, ettei sillä ole käyttöä. Mähän vain kipaisen hakemassa sen lampun.

Rappusten yläpäästä päästään vihdoin itse myymälään. Napamantereen kokoinen paikka on ammuttu täyteen erilaisia kalusteryhmiä ja muuta roinaa. Tavaraa on kuin Mustamäen torilla muttei niin laadukasta. Nämä eivät kuitenkaan ole myynnissä vaan mallina sille, mitä voit ehkä tuonnempana ostaa. Tyrkyllä on myös maalaamattomia lyijykynänpätkiä. Kaikki muu on suurta, lyijykynät eivät.

Lattiassa on nuolet, jotka kertovat miten reitillä edetään. Ne kiertävät hyvin seikkaperäsesti tuon koko Helvetin esikartanon. Ainoat paikat mitkä jäävät näkemättä, ovat henkilökunnan suihkutilat ja siivouskomero.

Henkilökunnasta en tosin ole ihan varma. Sitä kun ei näkynyt missään. Sen sijaan asiakkaita pyöri joka puolella, mm. se edessäni taapertava laajahko naisihminen, joka oli tällännyt ostoskärryynsä maton. Poikittain tietenkin, muutenhan siitä olisi päässyt ohi. Nuolien ohjaamalta reitiltä ei voi poiketa. Kokeilin, ajattelin oikaista, mutta löysin itseni kolmisen kilometriä aikaisemmin ohittamastani paikasta.

Mietin mitä tapahtuu, jos Ikeassa syttyy tulipalo. Kestää neljä päivää ennenkuin asiakkaat pääsevät - nuolia seuraten - ulos. Palopäällikkö todennäköisesti kuullessaan mikä paikka palaa, syyttää huonoa kuuluvuutta ja antaa koko roskan palaa maan tasalle. Nyt ei kuitenkaan onneksi pala. Ainoa savu mitä näkyy nousee miespuolisten asiakkaiden korvista.

Kierrettyäni maratonin mittaisen lenkin huomaan jälleen tulleeni portaiden ääreen. "Selvisin!", ajattelin, mutta liian aikaisin. Olin tullut vasta esittelykierroksen päähän. Tästä alkoi varsinainen myymälä. Ajattelemattomuutta myymälän suunnittelussa osoittaa mielestäni se, että tässä kohtaa ensimmäisenä oli tyrkyllä aterimia, mm. teräviä veitsiä. Kävi mielessä vetää ranteet auki.

Kiertelin ja kaartelin nuolia seuraten käsittämättömän roinamäärän keskellä ja ihmettelin tavaroiden nimiä, joista tuli mieleen ruotsinkieliset sisäelimet. Harmittelin myös, etten ottanut sitä ostoskärryä mukaan. Olisin voinut käpertyä nukkumaan siihen. Lyijykynilläkin olisi ollut käyttöä, olisin voinut syödä niitä, sillä nälkähän tässä marssiessa tuli. Nyt selvisi sekin, miksi kynät olivat pureskeltuja.

Löysin lamppuosaston. Voitto, ajattelin ja erehdyin taas. Jos mä haen Prismasta lampun, niin valitsen lampun ja nostan laatikon hyllystä. Ikeassa ei noin huolimattomasti toimita. Lamppu löytyi kaikenkaikkiaan noin 30 neliön alueelta. Piti kerätä eri hyllystä kisko, virtalähde, spotti ja polttimo. Jokaisessa paketissa oli 400-sivuinen käyttöohje. Mulla oli nyt kaipaamani lamppu eli sylillinen tavaraa. Taas oli ikävä sitä ostoskärryä.

Jälleen seuraan nuolia, nyt jo puolijuoksua. Mietin, että voisi ensikerralla ottaa nuolitarroja mukaan ja läpällä liimailla niitä Ikean lattiaan sinne tänne aiheuttamaan epätoivoa vaimojensa ostosreissulle pakottamille miesraasuille. Sitten ymmärrän ettei onnistu, koska ensikertaa ei toivottavasti tule.

Saavun lopulta varastoalueelle. Paikka on kuin Grand Canyon paitsi että korkeuserot ovat täällä suuremmat. Led Zeppelinin kaverit olivat varmaan Ikean varastossa hakemassa ylähyllyltä tikkailla jotain keksiessään Stairway to Heavenin.

Varaston suulla on kartta, josta näkee mistä haluamasi Strögen-nojatuoli tai Fjollan-tarjoilutaso löytyy. Navigaattori olisi parempi. Koko Euroopan kartoilla.

Pienessä paniikissa ramppaan varaston läpi kassoille. Jonot ovat yhtä mahtavat kuin kaikki muukin niitä lyijykyniä lukuunottamatta. Kaikilla on kärryissään Hiacen kokoinen röykkiö tavaraa. Tyrkyllä on myös lasikuitumatosta valmistettuja sinisiä Ikea-kasseja, joita voi ostosreissun jälkeen kätevästi käyttää vaikkapa asuntoauton suojapeitteenä.

Valitsen tietenkin lyhyimmän kassajonon, jonka päästä löytyy itsepalvelukassa. Itsepalvelukassaa saa käyttää, jos ostoksia on enintään viisitoista. Pääsen nippanappa käyttäjäksi koska mullahan on vain yksi lamppu, tosin lähes viidessätoista osassa. Ei ihme ettei näille kassoille ollut jonoa.

Hätäinen maksu tai no, hätäinen ja hätäinen, piti vastata kolmeenkymmeneen kysymykseen etukorteista, boonuskorteista, alennusvouchereista jne. ensimmäisen näkemäni henkilökunnan edustajan kyylätessä olan yli kuin haukka.

Kassojen jälkeen oli tyrkyllä hotdogeja puolella eurolla mutta vaikka nälkä oli, en uskaltanut ostaa. Ties mitä kommelluksia sekin olisi tiennyt. Sitäpaitsi kaikki tähän saakka näkemäni oli väsätty lastulevystä niin ei niistä hodareistakaan voinut olla varma. Vessaankin olisi pitänyt päästä, mutta siellä olisi pitänyt kuitenkin kasata itse vesi ruuvaamalla pienellä kuusioavaimella yhteen H, 2 ja O niin jätin väliin.

Länsi-Intian kokoisen aulan ja kiduttavan hitaasti pyörivän pyöröovijättiläisen läpi ulos ja autoa etsimään. Liikenneympyrähelvetin läpi ja maantielle. Tosin loistavasta suuntavaistosta huolimatta ensin kovalla touhulla vahingossa kohti Helsinkiä, mutta liikenteenjakajan yli U-käännös ja Vaasan väylä löytyi. Rootvallin reunaan jäänyt takimmainen äänenvaimentaja on pieni hinta siitä, että pääsi pois tuolta.

Ensikerralla painan Ikean kohdalla kaasua lumpio lukossa.

Tämä siis ei ollut omakohtainen kokemukseni, mutta samansuuntaisia ajatuksia olen kyllä päässäni pyöritellyt!

Turun Urheilupuistossa

Muutimme Turkuun vuonna 1960.

Silloin urheilulupuisto tuli tutuksi. Kävin koulua muutaman sadan metrin päässä Turun Normaalilyseossa ja kävimme liikuntatunneilla ainakin juoksemassa ja jäkistä pelaamassa.

Lisäksi silloin TPS pelasi jääkiekkoa urheilukentän länsipuolella kaukalossa ”Montussa”, jossa oli katsomo ehkä parille tuhannelle hengelle. Silloin pystyttiin kisaamaan luonnonjäällä ja pakkasta oli joskus paljon. Tepsin maalissa pelasi legendaarinen maalivahti Niekku Niemi. Hänellä oli pelatessaan päässä pipo. Ja kerrottiin, että hänen juomapullossaan oli hiukan terästettyä mehua. Ymmärrän se hyvin, kylmyyden ja viuhuvien kiekkojen tekia!
Hyökkäyspäässä joukkueen tähti oli silloin Pepita Nieminen.

Kun asuin Turun keskustassa 50 vuotta sitten myös puiston Karikon lenkki tuli tutuksi. Sitä on tullut tahkottua satoja kierroksia. Mutta muutettuamme Turusta -76 käynnit puistossa ovat jääneet vähiin.

Suunnistamassa en ole täällä ennen käynyt ja ihmettelin miten reitti rakennettaisiin. Kyllähän sen sinne sai hyvin.

Suunnistus meni muuten hyvin, mutta nelosella tuli lähes parin minuutin pummi - ai että harmitti. Lammessa ei ollut vettä - se vähän hämäsi.
Ja kartanluku oli vaikeaa, kun valoa ei ollut riittävästi, olisi pitänyt laittaa otsalamppu päivälläkin.

Väkeä oli paikalla paljon, sekä suunnistajia että muita ulkoilijoita.

Ensimmäinen luokkakuvani

Kuulun Facebookissa ryhmään Karinainen kuvin ja sanoin.

Siellä julkaistaan mm. kuvia Kyrön keskustasta ennen ja nyt rinnakkain.
Kun jätin kylän taakseni 12-vuotiaana, niin aika ohuet ovat muistikuvat kylän rakennuksista. Ja vielä heikommat nykyisestä, vaikka Maijan kanssa kesällä pyöräilimme kylän läpi käydessämme katsomassa synnyinkotiani.

Rymässä julkaistaan myös valokuvia ihmisistä mukaanlukien koulukuvia.
Minä kaivoin albumistani ensimmäisen luokkakuvani vuodelta 1954.
Opettajanani oli Milja Soveri. Suomen suurin ikäluokka takasi sen, että luokka oli suuri. Meitä oli 34 sodan melskeiden jälkeen syntyneitä lapsosia Milja-rouvan paimennettavana.

Muistikuvani mukaan hän ei ollut mikään ankara opettaja, mutta kuri ja järjestys luokassa vallitsivat. Ei siellä metelöity eikä juteltu vieruskaverin kanssa. Olimme aivan ilmeisesti hyvin kasvatettuja ja kunnioitimme auktoriteettia, sellainenhan luokan opettaja oli.

Olen luokkakuvassa vasemmanpuoleisen rivin neljännessä pulpetissa kahden tytön välissä. Oikealla puolella istuu Irma Nevala, hän teki työuransa Suomen Urheiluliitossa ja oli usein esillä kuvissa kun maajoukkueemme kisaili olympia- ja MM-kisoissa.
Joitakin nimiä luokkatovereistani muistan, mutta en niitä varmuudella osaa yhdistää näihin seitsenvuotiaisiin.

Oppitunnin aikana pulpetissa oli vain kaksi oppilasta, joten tilaa oli riittävästi.
Vasenkätisenä opettajani ei antanut minun kirjoittaa vasemmalla kädellä. Sellainenhan on epänormaalia eikä jumala sellaista kauaa katsele. Joten kaksi vuotta opettelin oikeakätiseksi.

Seuraava opettaja Tauno Pitkänen oli moderni ja antoi minun käyttää kynää vasemmassa kädessä. Vaikka Tauno oli harras uskovainen, niin hän ei pelännyt jumalien minua tästä rankaisevan.

Tämän ansiosta osaan kirjoittaa molemmilla käsillä. Nimikirjoitukseni jopa yht’aikaisesti!

Paimion Paipissa piipussa!

Joulukuu alkoi ja sehän on talvikuukausi.

Siksipä lähdimme Maijan kanssa hiihtämään Paimion Paippiin.
Viime talvi jäi kokonaan väliin hiihdon osalta. Edellinen hiihto oli huhtikuussa 2019 Lapin hohtavilla hangilla.

Eilen otin sukset suksipussista ja puhdistin skinit. Laitoin pohjaan myös jotain pikavoidetta, mutta luistosta päätellen se taisi olla pikapitoa.

Ainakin suksi luisti yhtä hyvin eteen- kuin taaksepäin.
Mutta pito oli loistava.
Kumpaankin suuntaan.

Maijan kanssa olimme siis liikenteessä. Isosisko joutui aina välillä odottelemaan minua! Kierrosajat 700 metrin kierroksella olivat keskimäärin 40 sekuntia hitaapia kuin pari vuotta sitten.

Kokemus Paipissa oli sitä luokkaa, että nyt on malttia odottaa luonnonlumia - tykkilunta kun ei näillä lämpötiloilla saa tehtyä!
Palaan nöyrästi takaisin juoksun ja suunnistuksen pariin.

Vaikka Garmin kehui, että oli todella hyvä lenkki. Hiihtäessä ylämäkeen pulssi nousi ja Garmin luuli, että tein puolentoista tunnin intervalliharjoituksen.