Rappiourheilija

Jo useamman viikon olen tuntenut olevani hemmetin huonossa kunnossa. En varsinaisesti sairas, mutta en ihan tervekään.

Lenkillä olen käynyt säännöllisesti, mutta palautuminen on ollut hakusessa.
Hiukankin kovemman lenkin jälkeen seuraava päivä on ollut raskas, eikä mieli ole tehnyt edes kävelylenkille.
Uskollinen valmentajani Garmin on silloin kehottanut tekemään hyvin kevyen puolen tunnin juoksulenkin tai hieman kovemman rutistuksen jälkeen pitämään lepopäivän.

Kolme vuotta sitten ennen akillesvammaa kaikki oli toisin. Näitä lenkkejä mitä nyt juoksen olisi silloin voinut tehdä kaksi päivässä peräkkäisinä päivinä.

Akilles ei enää vaivaa mitenkään, joten jos en ole sairas, niin sitten kaikki johtuu vanhenemisesta. Sitä on pahuksen ikävä myöntää – edes itselleen. 😖

Tänään Garmin ehdotti, että teen kunnon verryttelyn jälkeen kahdeksan kahden minuutin vetoa vauhdilla 5.50/km. Jokaisen välissä palautus 2 min kävellen ja hölkäten vauhdilla 8.50/km.
Ne menivät ihan kohtuullisesti. Vetojen vauhti oli sitä mitä Garmin pyysi. Vetojen keskipulssi oli 148 ja maksimi 154. Kun absoluuttinen maksimini lähentelee 170, niin varaa jäi vielä paljon.

Sitten kun nuo vedot pystyy vetämään tuolla sykkeellä vauhtiin 5.20/km, niin voisi olla tyytyväinen.