Tänään alkoivat iltarastit, joissa otetaan myös aikaa rasteilla ja lopussa. Siis emit-leimaus oli käytössä Piikkiössä Lähirasteilla.
Taisin olla kuin
vasikat kevätlaitumella, siltä se ainakin tuntui, kun katselee reittiviivaa.
Ykköselle hirveä nousu, 5 m käyräväli tuntui aina
kymmeneltä metriltä. Ja Garmin ilmoitti, että päivän kymmenen kerroksen haaste
täyttyi.
Kakkosella en katsonut rastimääritettä, vaan kartasta
katsoin, että se on jyrkänne. Tulin sen jyrkänteen alle, ei rastilippua
löytynyt, joten uudelleen ylös ja hakemaan notkoa. Sitä sitten hain oikein
kunnolla. Arvaa jotta hiukan harmistuin...
Nelosella tein pienen kuprun, kun tein ylimääräisen
lenkin oikealle.
Seiskalla en ymmärtänyt käyriä ja kävin ensin väärässä
paikassa. Maalissa kerroin tästä ratamestarille ja hän sanoi niiden tosiaan
olleen hyvin epämääräisiä.
Kasille mennessä oli vaikeuksia pysyä poluilla, ne kun
olivat heikkoja ja ruohottuneita.
Ysille mennessä sai ihailla maisemia, kun polku
kiemurteli vuoren pohjoispuolen jyrkänteiden vierestä. Ei siinä vaiheessa ollut
kiirettä, voimat olivat sulaneet nousumetreihin (166 metriä yhteensä).
Viikon päästä olen ilmoittautunut SM-kisoihin. Muuten
hieno juttu, mutta kunto ja taito eivät edellytä osallistumista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti