Puuceen onni

Palasimme eilen takaisin tänne luontoparatiisiin (Jope: -helvettiin).

Täällähän ihmisen ruumis ja sielu lepää (Jope: kärsii).

Totta on, että kaksisataa vuotta vanhassa vetoisassa hirsirakennelmassa on raikas ilma. Jos sen ilman saa lämmityslaitteilla sopivaan lämpötilaan, niin uni on aivan priimaa.

Oura antoi yli kahdeksan tunnin unestani arvostelun ihanteellinen.
Yksi syyte kyllä tuli sen härvelin mieleen. Olin nukahtanut kahdessa minuutissa ja se voi olla Ouran mukaan merkki siitä, että en saa riittävästi unta.

Mutta minä nukahdan lähes aina alle viidessä minuutissa. En ymmärrä miten puolihorteessa vuoteessa pyöriminen voisi olla terveellisempää kuin kolmessa minuutissa nukahtaminen!

Hyvin nukutun yönkin jälkeen piti saapastella aamutoimille puuceehen, josta on merinäköala (Jope: pöheikkönäköala).
Meillä on sisätiloissa polttava vessa, mutta se on varattu talon rouvalle – sinne ei palvelusväellä ole asiaa.

Puuceen vieressä tervalepässä on linnunpönttö.
Siellä pesii kirjosieppo. 

Kun istun pöntöllä – en siis linnunpöntöllä – niin sieppo odottaa oksalla poistumista. Se ei halua näyttää minulle tietä pöntölle, ei vaikka juuri minä olen sen siihen ripustanut.

Olin ottanut kameran mukaani ja aikaa oli viritellä se kuntoon siepon odotellessa. Sain siitä jonkinlaisen kuvan tänään.

Tuossa oksalla se lintu nököttää vaikka pitäisi viedä ruokaa hautovalle rouvalleen!

Tässä näköalani vessasta.
Tuo puro yhtyy mereen sadan metrin päässä ja kesän koittaessa näköyhteys mereen katoaa.
oikealla näkyvä punainen seinä on venevalkamamme äärellä oleva vaja.
Siitä on suora vesiyhteys Atlantille.