Viimeinen tango Kanarialla

 Lähdimme siis reissuun etelän lämpöön 13 joulukuulta portilta 13 ja kellokin oli noin 13.

Matka sujui hyvin ja all included hotellissamme saimme iltapalan ja yömyssyksi nautimme gin tonicit.

Seuraavana aamuna Ullalla ei pysynyt mikään sisällä. Sekä ruoka, juoma että lääkkeet palasivat ripeästi menoreittiään takaisin.

Kun myös seuraava yö kului samalla tavalla, niin iltapäivällä Ulla hyväksyi, että hommaan lääkärin käymään huoneessamme.

Lääkäri tuli ja kyseli sekä mittasi pulssia ja verenpainetta. Päätyi siihen, että Ullalla on ruokamyrkytys. Antoi piikin peffaan ja lääkemääräyksen. Poislähtiessään sanoi, että jos tilanne ei muutu paremmaksi 24 tunnissa, niin  soittakaa kiireesti ambulanssi.

Ei se miksikään muuttunut ja aamuyöllä kyselin voisinko soittaa sen ambulanssin. Ulla käski odottaa - varmaan Joulun ihmettä! Puolen päivän jälkeen hän suostui ambulanssikyytiin, ja hänet vietiin 800 metrin päässä olevaan yliopistolliseen keskussairaalaan.

 Ulla vietiin pois ja minä jäin tekemään paperisotaa ja neuvottelemaan vakuutusyhtiömme kanssa korvattavuudesta. Ullan käsilaukku ja känny olivat jääneet minulle ja kysyin voinko käydä viemässä ne Ullalle. Vastaus oli jyrkkä EI!! Veivät nämä potilaalle ja käskivät minun tulla katsomaan vierailuaikana klo 18.00.

 Parin tunnin päästä Ulla soitti viimeisillä voimillaan, että täällä ei tapahdu mitään ja kuolee pian.

Soitin Tjäreborgin oppaalle ja kerroin tilanteen. Sanoin että rouva on aivan kuiva ja hänen täytyy päästä tiputukseen ja PIAN!! Opas sanoi ottavansa yhteyden sairaalaan. Soitti viiden minuutin takaisin ja kertoi saaneensa lupauksen, että Ulla otetaan sisään nopeasti.

Kymmenen minuutin päästä Ulla soitti ja kertoi, että hän on tiputuksessa.

Sairaalassa häntä tutkittiin ja hoidettiin. Vatsatähystyksen jälkeen diagnoosi muuttui ruokamyrkytyksestä vatsahaavaksi.

Neljä yötä hän vietti sairaalassa, koko ajan tiputuksessa. Mitään hän ei syönyt eikä juonut. Ja antoivat ymmärtää jossakin vaiheessa, että jos Ullan tulo olisi ollut 12h myöhemmin, niin kuljetuksiin olisikin käytetty eriväristä autoa!

 Kolmantena päivä vatsa tähystettiin toisen kerran ja haava oli umpeutunut. Antoivat ennustuksen, että seuraavana päivänä hän pääsee pois. Ja pääsikin, mutta sekin olisi oma tarinansa kun me raukat yritimme ohittaa osastonhoitajan poistumisessa!

Ullan huonetoverina oli brittilady, joka maan tavan mukaan piti ikkunaa koko ajan auki, huone oli kylmä ja vetoisa. Se tiesi, että pari päivää kotiutumisen jälkeen hän lepäsi huoneessamme 38 asteen kuumeessa, nuhassa ja yskässä.

Sitten kun Ulla tokeni, niin oli minun vuoroni siirtyä kuumepotilaaksi. Lähtöä edeltävänä iltana mulla oli vielä 38,2 astetta kuumetta, nenä valui kuin Niagaran putous ja yskä karkotti kaiken ympäriltäni.

Koneen lähtö Suomeen oli aikataulun mukaan 13.20 eilen tiistaina. Meille oli varattu pyörätuoli kentällä, mutta espanjalaisella järjestelmällisyydellä sen saaminen jonotustiskiltä kesti ikuisuuden. Onneksi taksikuskimme auttoi Ullaa selviytymään siirtymästä, minä kun hoidin sairaana matkatavaroita. Kun saimme lopulta avustajan mukaamme, niin homma hoitui mahtavasti.

Portilta oli bussikuljetus koneelle, mutta meidän avustajamme vei meidän autolla ensimmäisenä koneen luo ja Ulla pääsi rauhassa kipuamaan portaat koneeseen.

Lento oli 2,5 tuntia myös mutta muuten se sujui hienosti.

 Hesassa meitä odotti rampin päässä avustaja pyörätuolin kanssa, vei Ullan moottorikäyttöisen laitteen luo. Me nousimme siihen ja kiidimme hurjaa vauhtia kohti matkatavaroiden luovutuspaikkaa.

Kun sain matkalaukkumme, avustaja kuskasi Ullan Juhan auton luo, minä seurasin kuin hai laivaa.

Matka kotiin sujui hienosti lumisateesta ja liukkaudesta huolimatta ja Juha pääsi vielä kotiin Airistolle pian kolmen jälkeen.

Ehkä muutaman vuoden jälkeen tähän matkaan saadaan kultareunukset - ehkä ei !

Tämä kuva sopii hyvin iltaruskon matkallemme. Eli ei se matka pelkkä sairastelua ollut.

Paitsi Ullalle!

Ja pääsihän Ullakin kerran sairaalan parvekkeelle ottamaan aurinko!

Mä kuulin, että luokka- ja shakkikaverini Maukka vietti talvea parin kilometrin päässä hotellistamme.
Joten viimeisenä sinkkuiltanani kävin testaamassa maksani sietokyvyn.
Ihan se tuoppi nousi ja tyhjeni kuin nuoruusaikana konsanaan.
Tosin olen sitä aikuisenakin treenannut!