maanantai 19. joulukuuta 2022

Lupaus huomisesta

Ensimmäinen vaimoni voi päivä päivältä paremmin.

Saa jo juoda vettä rajattomasti ja hänelle on annettu ihan oikeaa ruokaa. Siis jotain mautonta velliä. Hänen huonetoverinsa englantilainen rouva on kehunut sairaalan ruokaa – se hieman närästää Ullaa.

Lääkäri kertoi hyviä uutisia, vatsahaava on umpeutunut jollakin tavalla, näin hän ymmärsi murteellista englantia puhuvan lääkärin kertomuksesta. Ja samalla ilmoitti, että kotiutetaan huomenna, todennäköisesti.

Kun palasin seurusteluretkeltäni soitin firmaan, jolta olin vuokrannut Ullalle 4-pyöräisen sähköskootterin.
Kerroin tilanteen ja sanoin että sopisiko, että he hakisivat skootterin pois tarpeettomana ja toisivat tilalle pyörätuolin. Lupasivat tulla vaihtamaan ne huomenna aamupäivällä.

Vaihdoin aamuisen juoksulenkkini vuoristokiipeilyyn. Hiki siinäkin urheilussa tuli.

Kävin Ullaa katsomassa puolilta päivin. Alkaa olla selkeästi tervehtynyt. Sieltä tuli jo terävästi käskyjä meikäläiselle ja ankaraa kritiikkiä.
Lähinnä vakuutusyhtiön suuntaan, kun kyselevät kaikenlaista hänen terveydentilastaan ennen matkaa.

Tekevät työtään ja selvittävät, jospa kuitenkin pääsisimme sairaalalaskun maksumiehiksi vakuutusyhtiön asemasta.

Tänään huipulla ei tuullut!
Oli tästä kohtaa vielä kymmenkunta nousumetriä edessä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti