Matka huoneessani, osa 4

Heti kun opin lukemaan, olen lukenut innokkaasti kirjoja. 

Aluksi kirjat olivat pojille tarkoitettuja seikkakirjoja – ne kaikki jotka löytyivät Kyrön kirjastosta tuli luettua.
Aikuisiällä ahmin kaikki mahdolliset suomenkieliset scifi-kirjat, kielitaitoni ei oikein mahdollistanut englanninkielisten lukemista.
Hauskimpia kirjoja mielestäni ovat olleet Terry Pratchettin kirjat, ne ovat veijarimaisesti kirjoitettuja fantasiatarinoita ihmisten kyvyttömyydestä toimia järkevästi. 

Löysin omasta kirjahyllystäni osion, joka oli täynnä paksuja kirjoja. Kaikissa komeilee kirjailijan nimenä Kalle Päätalo. 

Maalaispoikana ja kun lisäksi aloin opiskella Tekussa, tunsin suurta sympatiaa Kallea kohtaan. Olen myös ihastunut Kainuun maastoihin ja osallistunut siellä yli kaksikymmentä kertaa Kainuun Rastiviikolle.
Olen näillä matkoilla käynyt Kallen kotitaloakin katsomassa. 

Lisäksi anoppini tiesi mitä ostaa minulle joululahjaksi. Joten minulla on Kallen koko tuotanto.
Joku on kysynyt, olenko todella jaksanut kahlata kaikki nämä kirjat kannesta kanteen.

Vastaus on kyllä – ne tuli luettua joka vuosi välittömästi Joulun aikana. Televisiosta en ole jaksanut katsoa mitään sarjaohjelmia, mutta nämä kirjat ovat korvanneet Dallasit ja muut vastaavat ohjelmat. 

Mutta kun kirjailijan into ehtyi, niin en ole kyllä kaivannut lisäosia.

Nykyään kirjojen lukeminen on jäänyt vähälle. Vuodessa tulee luettua tusinan verran kirjoja.
Kirjat on tullut korvattua netistä löytyvää tekstiä lähinnä päivänpolitiikkaa ja luonnollisesti kaikki mahdolliset suunnistukseen ja juoksuun liittyvät jutut.

Tässä tätä olisi tarjolla.
Jos joku haluaa lainata, niin sehän käy.
Eikä välttämättä tarvitse edes palauttaa... 👌

Matka huoneessani, osa 3

 Tänään kävin harrastamassa Street Orienteeringia Tuomiokirkon maastoissa.

Mutta löysin kirjahyllyn päältä palkinnon lähes viiden vuoden takaa. Sitä kisaa on paljon parempi muistella kuin tämän päivän suunnistusta.

Se kilpailu käytiin Espanjassa keskiaikaisen Aguilas-kaupungin kapeilla kaduilla ja jyrkillä rinteillä.
Sarja oli M65 eli pääsin taistelemaan nuorempiani vastaan.

Tein kisassa useamman virheen, mutta niin tekivät myös kilpakumppanini.
Toiseksi viimeisellä rastilla oli vielä kolmas muutaman sekunnin kärkikaksikon perässä.

Mutta he molemmat menivät maalin takana olevan rastin 12 kautta viimeiselle rastille. Se virhe maksoi heille paljon ja laitan liitteeksi sekä kartan että tulokset. Tämän tiukemmaksi suunnistuskilpailu harvoin menee.

Voittajan oli helppo hymyillä.

Aika komea pytty tuli palkinnoksi.
No, olihan se oikein kansainvälinen kisa.

Taistelu voitosta oli tiukka mutta rehellinen.
Ja suomalaiset pärjäsivät oikein hyvin!

Rastilla 19 olin siis vielä kolmantena.
Siltä rastilta näki sekä maalin että rastin 12.
Kilpakumppanit menivät ensin väärää rastia kohden ja tekivät ison mutkan.
Kilpailu ei ollut yhteislähtökisa, joten emme me toisiamme nähneet. 

Matka huoneessani, osa 2

 Päivä alkoi erittäin huonosti.

Aamuseitsemältä lähdin hakemaan päivän lehteä postilaatikosta ja ja laitoin jalkaani polkujuoksulenkkarit, jotta voisin testata niiden soveltuvuutta juoksuun tänään erittäin liukkaassa kelissä.

Portaiden alapäässä on muutama betonilaatta ja niiden pinnalla oli kirkas peilijää. Laatat viettävät hieman alaspäin ja ensimmäisellä askeleella lensin selälleni. Sain käsivarren alleni enkä lyönyt päätäni betoniin ja mikä tarkeintä, jalat säilyivät ehjinä.

Käännyin takaisin ja laitoin jalkaani nastoitetut jalkineet. En kaatunut toista kertaa.
Tämän ja muiden kiireiden takia vain vilkaisin huoneeni kirjahyllyyn ja sain silmiini kaksi kuvaa.

Toinen on taiteilijan tekemä ja toinen säkyläläisen valokuvaaja Liisa Siltasen luomus.

Tuolla kuvat ovat eläneet rauhallista rinnakkaiseloa viimeiset kymmenen vuotta – ihan samaa ei ehkä voi sanoa kuvien mallien toiminnasta.

Sen enempää ei kannata asiaa puida, se vaatisi liian paljon työtä ja energiaa.
Koetan löytää huomiseksi jonkun helpomman aiheen.

Kuvien edessä on runsaasti puusepän työkaluja.
Palaan niihin myöhemmin.
Sain tuon kuvan ystäviltäni 40-vuotispäivän kunniaksi.
Ulla sai omansa samoilta henkilöiltä vastaavasta syystä.

Matka huoneessani, osa 1

 Ranskalainen sotilas ja kreivi Xavier de Maistre kirjoitti romaanin Matka huoneessani jouduttuaan 60 päiväksi arestiin omaan huoneeseensa.

Syy rangaistukseen oli se, että hän oli tehnyt virheen kaksintaistelussa – mutta jäänyt henkiin.
Hän tutki huonettaan pikkutarkasti ja teki eri esineistä kertomuksen mielikuvitusmatkasta menneisyyteensä. 

Minäkin ole joutunut matkustuskieltoon, koska Ulla ei enää halua/jaksa matkustaa Nauvoa pidemmälle.

Ensimmäisen muistomatkani teen Mikkeliin. Matka tapahtui 60-luvun puolivälissä. Osallistuin siellä shakkiturnaukseen ja voitin toisen luokan kisan korottuen siten ensimmäiseen luokkaan.
Rinnakkaisen toisen luokan kisan voitti Eero Raaste, shakin suomalainen ihmelapsi. Hän korottui muistaakseni nuorimpana suomalaisena mestariluokkaan ja pärjäsi oikein hyvin kansainvälisestikin. Minun lahjani eivät riittäneet kovin pitkälle riittäneet.

Mitään muita muistoja tästä kisasta ja matkasta ei ole säilynyt paitsi voittamani palkinto. Se on tuo hempeä kukkamaljakko, joka sopii kuin nenä päähän shakinpelaajalle.

Maljakko on säilynyt kuin ihmeen kaupalla ehjänä kaikki muutot ja sekä Ullan ja Leenan siihen kohdistuneet vahingoittamisyritykset.
Kauneus ei katoa!

Tässä tämä ikimuistoinen palkinto.
Kaunotar on kyllä joutunut kateellisten pilkkaamaksi.
Heidän mukaansa se on lahjoitettu kisan palkinnoksi,
koska kukaan ei ole halunnut sitä ostaa! 😅

Hullu maailma

Kun katselee hieman kehittyneempiä laumaeläimiä – kuten hirviä, susiaja vastaavia, niin laumoilla on aina johtaja.
Johtajaksi nousee vahvin johtamaan laumansa selviämään ruuan hankinnasta ja vihollisista, unohtamatta tietenkään lisääntymistä.

Ihminen on myös laumaeläin. Ja omasta mielestään vieläpä älykäs laumaeläin.
Ihmislaumalla on myös johtajansa. Koska olemme mielestämme älykkäitä, olemme luoneet demokraattisen järjestelmän ja valitsemme johtajamme vaaleilla. Jos katselemme maailmaa täältä Euroopasta, niin suhteellisen hyvin demokratia toimii. Runsaat puoli vuosisataa olemme saaneet elää ilman pahempia sotia täällä demokratioissa.

Valitettavasti tämä valtiomalli ei ole kuin pienellä osalla ihmiskunnasta käytössä.
Lähin diktatuuri on tuo itänaapurimme. Siellä suuruudenhullu päällikkö uskoo olevansa kykenevä hallitsemaan koko maapalloa.

Ja siitä harppaus itään, niin siellä maailman väkirikkaimmassa maassa on iso pomo, joka tietää olevansa valmis johtamaan koko maapalloa – tavalla tai toisella.

Kummallekaan näistä ei ihmishenki ja demokratia merkitse mitään. Toisinajattelijat tapetaan, kidutetaan ja alistetaan säälimättömästi.

Pientä toivoa saatiin tällä viikolla, kun Syyrian diktaattori ajettiin maanpakoon.
Olisiko vastaava mahdollista myös itänaapurissamme?
Ja jos olisi, niin johtaisiko se demokratiaan vai vielä pahempaan diktatuuriin?
Ken elää, se näkee!

Mutta monesti on mieleeni tullut kuinka hieno paikka tämä maapallo olisi, jos ihminen olisi jäänyt tänne syntymättä!

Kuvakaappaus EteläSuomen Sanomista 10.12.2024.
Kuva on Suomen tämän hetken parhaan pilapiirtäjän Vainion käsialaa.

Olen sukusolujeni taksi

Luin tänään mielenkiintoisen artikkelin.

Siinä kerrottiin, kuten me kaikki tiedämme, että olemme monisoluisia. 

Vanheneminen alkoi, kun solut liittyivät kimppaan ja ottivat hoitaakseen eri tehtäviä.
Yksisoluisilla eliöillä, jotka jakautuvat tytärsoluiksi aina uudestaan, ei edes ole yksikäsitteistä yksilöä, jonka elämällä olisi päätepiste.

Monisoluisilla kuolema alkaa jo kohdussa. Näin poistuvat esimerkiksi räpylät sormien väleistä ja suurin osa keskushermoston soluista.

Oikeastaan monisoluiset ovat vain sukusolujensa kulkuneuvoja.
Sellaista ei ole tarvetta korjata loputtomiin, kun kerran geenien on kuitenkin määrä kopioitua seuraavan sukupolven kyytiin.

Joten tässä iässä on hyvä todeta, että olen siirtänyt geenini eteenpäin eikä minulla ole enää mitään virkaa.

Tämä oli hieno tieto – voin nukkua yöni rauhassa ja lopettaa kaiken murehtimisen!

Kuvakaappaus Tiede-lehden artikkelista.

Street Orienteering, Littoinen

Rastien käyntijärjestys 53-36-45-51-16-46-12-42-33-41-55-56-43-54-32-M.

Kartta oli vaihteeksi peruskartta. Sitä oli paljon helpompi lukea kuin nämä sprinttikartat, joista ei aina pysty erottamaan teitä ja muita kulkuväyliä.

Osaksi se johtuu siitä, että käytän näissä omaa tulostetta ja kirjoittimen tulostuslaatu on samaa luokkaa kuin meikäläisen laatu - parasta ennen pvm on kaukana takanapäin!

Muuten meni ihan hyvin, mutta 33:lta lähtiessä olin kyllä sekaisin. Sen huomaa siitä, että kadulla eteneminen vaihtui pariin otteeseen punaiseen värin, eli kävelyksi.

Piti vielä käydä rastilla 12, vaikka ei siitä paljon pisteitä herunut. Siellä oli käytävä, kun nyt jo edesmennyt ystäväni ja opiskelukaverini Jorkka oli rastin takana olevan firman toimitusjohtajana kuollessaan.

Talvirastit, Kuparivuori, Naantali

Talvirastit tänään Naantalissa, kutsussa kerrottiin, että mittakaava on 1:4000. Joten otin matkaan rannekompassin, jolla en oikein pysy suunnassa.

Kun kartan sai käteen, niin ei se ollutkaan korttelisuunnistusta vaan oikeaa suunistamista Kuprivuoren kivikoissa ja jyrkänteillä. Onneksi oli sentään nastajalkineet alla, kalliot olivat nimittäin äärettömän liukkaita.

Taivas oli paksussa pilvessä ja keskipäivälläkin oli hämärää. Fiksuimmilla oli otsalla lamppu - niillä oli sisäinen lamppukin kunnossa! ;)

Ratapiirustus ja rastinumerot eivät näkyneet kunnolla ja sen takia piti jatkuvasti pysähdellä. Pientä virhettä tuli pitkin matkaa mutta isommat pummit puuttuivat.

Rastilla 11 minut ohitti yksi kolminkertainen Jukolavoittaja. Peesasin häntä rastille 12 ja luin seuraavaa rastiväliä. Ohitin hänet leimauksen jälkeen enkä häntä sen jälkeen nähnyt.

Kisan jälkeen kohtasimme ja hän kysyi mitä reittiä menin rastille 13. Hän kertoi oman valintansa ja totesi, että minun oli selkeästi parempi.
Tai sitten mulla oli jalka paremmassa kunnossa...

Lähtö urheilukentän koillisnurkassa.

Arktinen ihanuus

Sain eilen Gaian seurakseni lenkkeilemään. Se on hyvä se, viime päivinä on tullut juostua turhan paljon ja palautumiselle ei ole oikein jäänyt aikaa.

Koiran kanssa aikaa kyllä kuluu ulkona, mutta matka ja rasitus jää vähäiseksi.
Se on juuri sopivaa työtä vanhalle miehelle.

Mittari näytti tänään ulkolämpötilaksi pakkasasteita yksitoista.
Siinä valmistautumisessa ulos ihmisen ja koiran välillä valtava ero.

Koska vierasta koiraa ei voi kaupunkialueella kuljettaa vapaana, niin sille täytyy laittaa valjaat selkään ja se on valmis.

Minun täytyy pukea sopivat vaatteet päälleni, tässä lämpötilassa monta kerrosta. Sitten laittaa sopivat jalkineet jalkaan – se vaatii pientä ähkimistä, että jäykkä selkä taipuu niin paljon, että saa vielä lenkkareiden nyörit solmittua.

Vielä paksu pipo päähän ja lämpöhansikkaat käteen, avaimet taskuun ja vihdoin vartin ponnistelujen jälkeen minäkin olen valmis astumaan ulkoilmaan.

Esi-isämme ovat tehneet valtavan virheen muuttaessaan tänne hornan tuuttiin kauas päiväntasaajalta.
Maapallon väkiluku pitäisi rajoittaa sataan miljoonaan – sitten kaikille riittäisi tilaa elää inhimillisissä olosuhteissa.

Tämän arktisen alueen voisi jättää susille, karhuille ja Putinin lähipiirille.
Amen!

Suden sukuiset ovat tottuneet elämään kylmissä olosuhteissa.
Ihmiskunnalle pitäisi olla riittävästi tilaa asua Kanarian saarilla!

Street-O, Piikkiö

Tänään pääsin taas harrastamaan ulkoilua kartan ja kompassin kanssa. 
Tosin tänään ei kompassia tarvittu!

Lähtö pohjoiseen rastille 33 ja heti joutui pois asvaltoidulta tieltä. Se olikin sitten ainoa kerta tänään metsikössä.

Eilinen aika rankka vetotreeni teki sen, että jalat olivat jo hapoilla ennen ensimmäistä rastia. Sitten möngittiin eteenpäin sellaista vauhtia, että kävellen liikkuva Metsänpoika olisi kadonnut horisonttiin alta aikayksikön.

Hommaa helpotti se, että näin päivänvalossa parilla rastilla näki vastauksen huomattavasti ennen rastipistettä.

Suunnitelmissa oli käydä loppuvaiheen rastin 22 jälkeen vielä koukkaamassa rastille 41, mutta jalat olivat siinä kunnossa, että katsoin parhaaksi edetä 44 ja 35 kautta maaliin.
Näytin taas kerran olevani pullamössöpoika, aikaa olisi ollut viisi minuuttia.

Reitti: L-33-51-13-31-34-54-42-46-45-53-55-52-43-22-44-35-M.

Marrasputki

 Perinteinen Marrasputki päättyi eilen.

Tämä on somessa sellainen haaste, jossa joka päivä on tehtävä joku aktiviteetti.

Yleisin muoto on se, että juostaan päivittäin vähintään 25 min. Ja toiseksi yleisin se, että juostaan tai kävellään se 25 minuuttia.
Minä oli mukana tässä helpommassa.

Kävelyä ja juoksua tuli molempia noin 80 kilometriä ja lisäksi 46 km suunnistusta.

Suunnistuksen osuus oli normaalia suurempi johtuen siitä, että näin talvella suunnistetaan pääasiassa Street Orienteering-muotoa, joka on aika lähellä maastojuoksua – suunnistustehtävät ovat helppoja ja siinä pystytään käyttämään teitä ja polkuja.

Juoksu- tai suunnistuslenkin tein 18 päivänä. 

Muina päivinä siis kävelyä. Ja kun minulla oli näitä hoitokoiria, niin parhaimpana päivänä tein neljä lenkkiä kävellen.

Elämä ei paljoa muutu tästä joulukuussakaan. Juoksun määrä pysynee samana. Kävelyä tulee todennäköisesti hieman vähemmän. Ja toivottavasti hiihtoa sekaan!

Tuo kuntopiiri sisältää lihashuoltoa, venyttelyä, hierontaa ja oikeaa kuntopiiriäkin.
Olen pari vuotta käyttänyt ahkerasti lihasvasaraa lihasten huoltoon.
Sinä aikana ei ole ollut mitään ongelmia lihasten kanssa.
Ja sinä siellä takana vasemmalla, kyllä mulla ihan oikeasti on joitain lihaksia!
Vaikka ei ne mitään hääppöisiä ole... 😂