Juhlien ennakko

3.7.2020:
Huomiseksi suunniteltu pyöräily siirtyi tälle päivälle, koska huomenna sääennusteen mukaan sataa. Otin opiksi viime vuodesta, silloin 72 km lenkki hyytyi 47,47 kilometriin, kun rankkasade ja kylmyys nujersivat karpaasin.

Lähdin kukonlaulun aikaan – minulla se tarkoittaa ennen yhdeksää – liikkeelle. Evääksi otin kaksi litraa nestettä, kaksi energiageeliä ja kaksi energiapatukkaa.

Lähdin mökiltä länteen ja ensimmäinen tauko oli runsaan 8 km jälkeen Korppoon lauttarannassa. Siellä aloitellaan laiturien uusimista. Ensi kesänä tämä väli saa samanlaisen sähköavusteisen lautan kuin on Nauvon ja Paraisten välillä. Näin kertoivat kaksi miestä, jotka pystyttelivät suoja-aitoja työmaalle.

Täältä käännyin kohti Putinin ruhtinaskuntaa. Kirkonkylään sai polkea reippaaseen myötuuleen ja matka sujui iloisesti. Korkean sillan ylitys rajuun sivutuuleen pelotti huonolla korkeuspäällä ja tasapainolla varustettua urheiljanuorukaista. Selvisin, sekä mennen että tullen.

Pian sillan jälkeen käännyin kohti Kirjaista. Tie oli hieman huonossa kunnossa, pahimmat paikat pyöräilijä pystyi kyllä helposti kiertämään. Kirjaisten kylän ja venesataman ohitin vauhdilla ja jatkoin matkaani Österbyssä sijaitsevaan satamaan, sinne myös tie päättyy.
Olin pitänyt noin kymmenen kilometrin välein juomatauon ja samalla nautin mukaani varaamaani energiaa. 

Paluumatka samaa reittiä. Pysähtelin juomataukojen lisäksi myös ottamaan kuvia menomatkalla bongaamistani kohteista.

Hyvin se matka sujui eikä eilinen suunnistus painanut jaloissa. Aika pyörän selässä 3h20min. Aika pysähtelyineen 4h. Ja matka siis 73 km. Tasan!

Garminin kertomus.

Joutsenemo seitsemän poikasensa kanssa.

Österbyn satama Kirjaisissa.

Kestoparkki, tulosuunta nähtävissä männyn kyljestä.

Tilataidetta Saaristotien varrella.

Suunnistusta mökin naapurissa

Nagu IF järjestää aina heinäkuussa iltarastit Nauvon avokalliomaastossa. 

Maastot ovat pääasiassa hyviä juosta, korkeuserot melkoiset ja kartat hyviä. Nauvossa vaikuttaa huippuluokan suunnistajia, Nymalmin perhe ja Mats Dahlen – he edustavat Piffeniä kilpailuissa, Mats on jopa Jukola-voittaja norjalaisen Kristiansand OK:n väreissä. 

Mutta heidän ansiostaan radat ovat aina laadukkaita.

Tänään kisa käytiin kolmen kilometrin päässä mökiltämme. Ratamestarina juuri mainittu Mats Dahlen. Maasto oli tällaiselle vanhalle miehelle hyvää, hakkuita ei ollut pahemmin hankaloittamassa etenemistä.

Suunnistus sujui kuin tanssi. Virheitä ei tullut periaatteessa lainkaan.
Kolmoselle mennessä ajauduin liikaa oikealle, mutta ilmeisesti se ollut lainkaan hitaampi kuin ajattelemani suora reitti.
Ysille olin tulossa suoraan rastipisteelle, mutta näin oikealla jyrkänteen uskoen sen olevan rastini. Siinä tuli sellainen viidenkymmenen metrin koukku. 

Muuten suoritus oli hyvä.
Paitsi vauhdin osalta. Voimat eivät riitä juoksemaan varvikossa, huonolla alustalla ja ylämäissä – niissä eteneminen menee kävelyksi. Paljon olisi vielä petrattavaa.

Meidän mökkimme on 2 km 5-rastilta itään.

Paluu normaaliin?

Koronaviruksen aiheuttaman karanteenin vuoksi sosiaalinen kanssakäyminen muualla kuin somessa oli jäänyt olemattomiin.
Se ei tällaiselle hämäläiselle tuottanut mitään ongelmia, päinvastoin. Elämänlaatu paranee, kun viettää aikaa parhaassa seurassa – itsensä kanssa.

Nyt viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet melkoista hulapaloota.
Mökkielämä on tuonut kaikenlaista vierasta tai paremminkin tuttua lähipiiriin. Sitä on pitänyt opetella harrastamaan smalltalkkia – jopa toisella kotimaisella – muidenkin kuin vaimon kanssa. Hänenkin kanssa on ollut vähäistä, kun vietän elämääni nykyään pääasiassa hellan ja vaimon nyrkin välissä.

Nyt kaksiviikkoinen ekstroverttius on päätöksessä ja voi keskittyä oleelliseen. Kuntoiluun, kirjoittamiseen, lukemiseen, suunnistukseen ja askarteluun mökin puutteiden parissa. 

Riistakamerankin ehdin hakemaan metsästä.

Hirvenpaisti.

Valkohäntäpeura, sillä on vasa jossakin lähettyvillä.

Ultrajuoksua

Laiturin valmistuttua eilen kävin tunnin pyörälenkillä. Alkaa olla paukut vähissä helteen ja työnteon takia. Mutta vielä pumppu jyskyttää ja veri kiertää.

Tänään olen seurannut Nuuksio Backyard Ultra-juoksua. Siinä lähdetään tasatunnein kiertämään seitsemän kilometrin polkujuoksua. Kun sen on tehnyt saa levätä seuraavaan tasatuntiin. Kisaan lähti kuusikymmentä karpaasia.

27 tunnin jälkeen on mukana enää kaksi juoksijaa. Heillä on nyt maasrossa juostuna kilometrejä kasassa yli 180 kilometriä! Kilpailun ennakkosuosikki on Juha Jumisko, hänen voittoaan ei kukaan ole asettanut kyseenalaiseksi. Toinen vielä mukana oleva on nelikymppinen nainen Kati Ahokas. Hän aloitti juoksemisen vakavassa mielessä pari vuotta sitten ja on nyt paketoinut varsin vahvat miesjuoksijat – Juhaa lukuunottamatta.
Käsittämätön suoritus.

Tilanne lauantaina 27.6. klo 21.00

Minä juoksin aamuna helteessä kuusi kilometriä. Ja olin sen jälkeen koko päivän ihan unessa. Kyllä siinä voi vain ihmetellä mihin lahjakkaat ja hyvin harjoitelleet pystyvät!

Heikomman karpaasin lenkki

28 tunnin jälkeen molemmat ovat edelleen mukana kisassa!!!

Laituria rakentamassa

Palasimme takaisin mökillemme viettämään lomaunelmaa. Tällä kertaa se muodostui laiturin rakentelusta.
Irrotin ensin pintalaudat. Sitä on rakennettu kuin Iisakin kirkkoa ja lautojen kiinnitykseen oli käytetty nauloja ja erikantaisia ruuveja. Se hidasti tuhotyön tekemistä.

Sen jälkeen irrotin tukirakenteen tolppien varasta. Rakennetta oli korjailtu vuosikymmenten saatossa ja korjauksiin oli käytetty mitä ihmeellisempiä ratkaisuja. Tosin en voi voi niitä suuremmin moittia, koska ne kaikki olivat ihan omaa käsialaa.

Rakenteen paino on laskujeni mukaan noin 75 kg. Sen siirtäminen paljain käsin yksin vetten päällä oli eräänlainen insinööritaiteen urotyö.

Sain sen maihin!

Onneksi naapurimökiltä kuuluva iloinen puheensorina houkutteli tervehtimään Ruotsista saapuneita mökkiläisiä.
Kun ihmettelin miten sieltä koronapuutarhasta oikein on päästy tänne lintukotoon, sain vastaukseksi 8,5-prosenttisen oluttölkin ja aiheeseen liityvän kertomuksen.

Puolen tunnin rupattelun jälkeen palasin omalle tontille jatkamatta työntekoa.

Helteinen sää pakotti siirtymään työmaalle seuraavana päivänä jo kahdeksalta.
Olin varautunut päivään juomalla paljon ja koko päivän seuranani työmaalla oli urheilujuomaa ja mehua. Niitä kului päivän mittaan nelisen litraa. Mittari näytti varjossa 27 astetta. Laituri oli ihanasti auringossa, joten sain nauttia Suomen suvesta täysin rinnoin. (Mistähän tuollainenkin sanonta oikein juontaa?).

Ensin rakensin kahden hieman jo kulahtaneen puhelinpylvään varaan uuden alustan laiturille. Kiikkerän soutuveneen varassa tämä rakentelu oli mielenkiintoinen tasapainoittelu. Selvisin urakasta kastumatta ja kaatuilematta.

Touhun ehdottomasti mielenkiintoisin vaihe oli laiturirakenteen siirtäminen kuivalta maalta paikalleen. Siinä sitä ottivat lujasti yhteen 75-kiloinen laituri ja 85-kiloinen jässikkä.
Vielä tällä kertaa jässikkä voitti gladiaattoreiden taistelun. Mutta sanokaa minun sanoneen, että tämä oli kyllä laitimmainen kerta.

Ollaan jo voiton puolella!

Välillä kävin keittämässä ensimmäiselle vaimolleni aamukahvit ja kehotin häntä tulemaan kun kiireiltään ehtii katsomaan työmaan edistymistä. Hän tuli ja kysyi olenko ihan terve ja katosi paikalta! No, minulla on kokemusta vuosien varrelta, että nämä työmaat eivät ole hirveän kiinnostavia ja apumiehillä on ollut tapana hävitä nopeasti horisonttiin.
Rakenne tuli paikoilleen ja rihtattua oikeaan asentoon.

Sen jälkeen alkoi pintalautojen ruuvaaminen paikoilleen. Ei sekään ollut kauhean kivaa huonoselkäiselle karpaasille. Kolmelta lopetin työt. Muutama pintalauta jäi vielä ruuvaamatta mutta paukut olivat vähissä. 

Illaksi olin kutsunut eiliset naapurimme kylään kuohuviinille. He toivat mukanaan neljäkymmentä rapua. Olivat emännän itse valmistamia ja taivaallisen hyviä. Siinä se ilta vierähti ja taisi siinä kuoharin lisäksi jotakin muutakin suunkostuketta löytyä!

Melkein valmis!

Satarastit

Tulimme käväisemään kaupungissa ja suuntasin askeleeni suunnistusmaastoon

Tässä kertomus metsän siimeksestä. Ja aika helteisestä, lämpötila oli reilusti yli 25 astetta.

K-1: Ensin polkuja, sitten selvisi maaston teema: metsänhoitotyössä oli kaadettu närettä runsaasti ja niiden yli pääseminen vei voimia ja horjutti tasapainoa.
1-2: Nousin polulle ja siellähän pystyi juoksemaan.
2-3: Alussa pääsi hölkkäämään ihan avokalliolla, lopussa palattiin päivän teemaan.
3-4: Taas löysin alussa risukoita, sitten vauhdilla polkuja. Jopa niin reippaasti, että vedin rastin vähän pitkäksi.
4-5: Helppoa kuin heinän teko.
5-6: Mietin lähtisinkö kiertämään polkua vasemmalta. Mutta päätin, että ollaan suunnistamassa ja suoraan vaan. Tämä rastiväli oli kerta kaikkiaan kamalaa risukkoa.
6-7: Helpotti - sai painella polkuja melkein rastille saakka.
7-8: Pystyvihreän ylitys otti taas voimille, mutta sitten ulkoilureittiä rastille. Paitsi, että piti lähteä polulta liian aikaisin ja mutka - ei vaan osaa!
8-M: Johan muuttui etenemisjälki vihreäksi!

Maalissa ratamesteri kyseli hymyillen, että huomasinko, kun hän oli kääntänyt maaston kaikki risut ja rangat kulkusuuntaan. Lukuunottamatta niitä, jotka hän oli korjannut kokonaan pois juoksu-uralta.

Kiitin ratamestaria suurenmoisesta uhrautuvaisuudesta ja totesin että ihan pari närettä oli kyllä jäänyt mun eteeni.

Juhannus

Siinä se Juhannus hurahti ohi.

Sen verran paljon vanhuksella riitti kiireitä, että näppäimistön hipely jäi kokonaan tekemättä.

Janin porukka tuli myöhään torstai-iltana mökille.

Juhannuksen päivärutiinit olivat hyvinkin sellaiset, että aamulla Amalia tuli aikaisin minun seurakseni aamupalalle. Neidin aamupala oli aika köyhä – kupillinen jugurttia ja lasi maitoa. Mutta hyvin sen kanssa energiaa riitti päiväksi. Sitten seuraan liittyivät Jani ja Tiina. Viimeisinä peiton alta paikalle kömpivät Joona ja Ulla.

Aurinko helli tänä Juhannuksena ja nuoriso lähti merelle päivittäin ottamaan aurinkoa ja uimaan.
Minun vastuullani oli paljolti ruuan laitto. Se oli yksinkertaista mutta ravitsevaa. Uudet perunat, silli, jotain salaatin tapaista, grillistä jotain sekä savulohta Börjeltä.

Myös järven veden lämpö houkutteli porukkaa uimaan kaksikymmenasteisessa vedessä.
Iltaan kuului luonnollisesti saunominen. Parina iltana sain paistaa lättyjä ja yhtenä iltana söimme Ullan tekemää mansikkakakkua. Nämä makeat ruuat saivat enemmän kiitosta kuin varsinaiset pääruuat. Mutta nälkää ei kukaan valittanut. Eikä mitään kulinarististen nautintojen aiheuttamaa nautinnollista huokailua kuulunut.

Joonan kanssa pelasimme parina iltana shakkia. Vielä oli minun vuoroni voittaa, mutta ei ole kaukana se hetki, kun suvun shakkikuninkuus siirtyy pari sukupolvea nuorempaan suuntaan.

Maanantaina puolen päivän aikaan tamperelaiset pakkautuivat autoon. Hyvästelin heidät kiittämällä siitä, että olitte tulleet meitä vanhuksia ilahduttamaan ja olin ikään kuin jatkavinani lausettani. Kun ei mitään kuulunut, niin Tiina täydensi: ...ja kiitos siitä, että ymmärsitte lähteä.

Varmaan hän oli huomannut, että meikäläisen fyysinen kestokyky alkoi olla limiitissä. 😉

Amalia kukkaistyttönä.

Joona keskittyy.

Ehdin sentään jossain välissä harrastamaan maratonia. Tosin pyöräillen!