Pyöräilemässä

Tänään tein aamulla pyörälenkin.

Se oli vuoden pisin, hiukan yli 40 kilometriä.

Ajoin ensin Korppooseen menevä lautan lastauspisteeseen, en sentään lauttamatkaa ottanut.
Sieltä Nauvon kirkonkylään ja palasin takaisin samaa tietä, tosin en käynyt lauttarannassa vaan noin neljän kilometrin sakkolenkin saadakseni mitan täyteen.

Poljin alhaisella sykkeellä, jotta palautuminen olisi kohtuullista.

Mitään ihmeenpää ei matkalla tapahtunut, jollei oteta huomioon yhden Audin ja yhden Teslan ohitusta. Hurauttivat niin läheltä ohi, että jakaukseni meni sekaisin.

Ennen kirkonkylää laitumella oli tamma ehkä viikon vanhan varsan kanssa. Pysähdyin ottamaan kuvia. Se kesti niin kauan, että laskeutui maahan lepäämään.

Paluumatkalla hevoset olivat siirtyneet vajaan sata metriä laitumella. Emä söi edelleen rauhallisesti ruohoa ja varsa makasi sen vieressä.

Varsan etujalat pettivät ja se rojahti kyljelleen.
Emä ei ollut milläskään!

Strandhemin S-kirjaimen kohdalla käännyin takaisin ja
tein parin kilometrin mittaisen sakkolenkin.

Herkuttelua

Nauvon kirkonkylän pohjoissatamassa pitää Börje kalakauppaa.

Hän savustaa siellä itsekasvattamiaan kirjolohia. Tänään hän aloitti jokapäiväisen savustamisen – aiemmin keväällä hän on tehnyt sitä vain viikonloppuisin.

Lähdimme hakemaan Haverön vesillä kasvatettua kalaa puolen päivän jälkeen.
Menomatkalla poikkesimme Bodenissa. Sieltä mukaamme tarttui uudet perunat ja tilalla kasvatetut tomaatit ja kurkku.

Kauppamatkan jälkeen lähdimme veneilemään. Tarkoituksemme oli tehdä vähän pitempi reissu, mutta merikortti oli kotona ja kännykässä virta vähissä.
Ajoimme kirkonkylän edustalle, sieltä pohjoiseen laivaväylälle ja kotiin. Männyn siitepöly värjäsi meren keltaiseksi.

Illalla sitten herkuttelimme lähiruualla.

Lähiruokaa. Kala Börjeltä ja muut meiltä kahden kilometrin päässä olevalta Bodenilta.
Se on tilamyymälä, itse hoidetaan ostokset ja maksaminen.
Ilmeisen rehellistä porukkaa me suomalaiset, kun kauppa on ollut auki jo vuosikymmeniä.

Paikoitellen meri on keltainen!

Eläintarhassa

Laiskuuttani en vienyt kakkosriistakameraa metsään vaan jätin sen mökillä yöksi kellarin viereen koivuun kiinnitettynä.

Kun minä nukuin, niin siellähän oli liikennettä kuin Mannerheimintiellä.
Lajisto oli runsas – kauris, kettu, jänis ja supi. Kurjen kuvasin päivällä samalta paikalta.

Ei sitä kameraa siihen voi jättää pidemmäksi aikaa, mutta nyt kun täällä ei ole muita kuin me Ullan kanssa, niin se on hyvä ja helppo paikka.
Eikä tarvitse kiinnittää varoitusta, että täällä tarkkaillaan ohikulkijoita valvontakameran avulla.

Tulimme mökille jo maanantaina ja koko ajan on päivällä lämpötila ylittänyt hellerajan. Tässä alkaa kaivata kotiin ilmastoinnin pariin!

Sinitiainen vie ruokaa perheelleen pihan hopeapajussa

Jäniksiä täällä riittää

Ketusta ei hyvää kuvaa saa

Koosta päätellen tämä on metsäkauris

Kurki oli havainnut minut kuvan ottohetkellä, vaikka oli yli sadan metrin päässä

Supeja täällä on liikaa, mutta ne liikkuvat öisin.

Paavo Väyrystä mukaellen

SM-kisojen lyhyen suunnistusmatkan karsinta oli tänään Naantalin Merimaskussa.

Kun oli tuttua seutua, jätin saapumisen kisapaikalle viime tinkaan.
Se kostautui, parkkipaikka oli hiukan ahdas ja kun sinne saapui samanaikaisesti lähes neljä tuhatta suunnistajaa, niin suma seisoi.
Siinä meni ylimääräinen 15 min ja tuli tulenpalava kiire.

Ehdin kyllä lähtöön ja sain rintanumeronkin paikalleen.

Lähdin rauhallisesti matkaan, ykkönen oli selkeä piste pikkupiirteisellä mäellä. Käännyin 20 m ennen rastia takaisin ja sahasin pari minuuttia ennen kuin osuin rastilipulle.

Tiesin, että kunnollani olisi pitänyt mennä täysin virheettömästi, jotta paikka A-finaaliin olisi auennut.

Hölkkäsi kakkoselle ja jatkoin kohti kolmosta.
Sitä en koskaan löytänyt. Olin väärällä kalliolla! Pikkuisen harmitti. Kävelin maaliin.

Paavo Väyrynen kysyi aikoinaan voiko vilutukseen kuolla, vastaus on ainakin omalla kohdallani - ei voi!

Mutta tieto siitä ei harmitusta vähennä. Korjaan, tieto siitä EI VILUTUSTA VÄHENNÄ!

Olin mennyt vasemmalle matkalla kolmoselle.
Uskoin olevani rastiympyrässä ja aikani sahattuani maastoa, kyllästyin.
Olin jo viettänyt radalla sen verran aikaa kuin jatkoon pääsy olisi edellyttänyt.
Joten mitään ei ollut tehtävissä.
Ensi vuonna uudestaan?

Äänestämässä

Meillä on koti ollut rakennustyömaa viimeiset viisi viikkoa.

Tänään aamuyhdeksältä tuli kaapin asentaja töihin. Olimme tilanneet Ullan neitsytkammariin liukuovikaapit ja tänään ne piti asentaman.
Toinen vanhoista kaapeista oli jo purettu ja toisen kimppuun asentajamme hyökkäsi. Kun se oli melkein purettu, mies kääntyi katsomaan taistelutannerta. Hetken katseltuaan hän pysähtyi, veti henkeä sisään ja sanoi mitä helv….ä!

Kysyin pettikö pumppu. Hän vastasi, että ei häneltä, mutta pian ehkä sinulta. Hän otti rullamitan esiin ja mittasi etäisyyden seinästä tuuletusikkunaan, se oli 520 mm. Hänellä oli asennettavanaan kaapit, joiden syvyys oli 600 mm. Ja kyseessä oli L-kirjaimen muotoinen kaapisto, lähes kaikki osat olivat vääriä.

Joten hän purki loppuun purettavan kaapin ja vei roippeet mennessään. Ja totesi, että kaapin myyjä ottanee yhteyttä pikaisesti toimitusajasta ja hyvityksestä.

Sitten vastaanotimme Juhan tilaaman läskipyörän, joka oli sähköavusteinen. Purin sen pakkauksestaan ja ahdoin pyörän Aronan takaluukusta sisään. Mahtui juuri ja juuri. Lisäksi me Ullan kanssa mahduimme myös autoon ja lähdimme viemään sitä Airistolle. 

Siis emme upottaneet Airiston syvimpään syöveriin, vaan veimme kiltisti Juhan ja Annan asunnolle.

Paluumatkalla poikkesimme Skanssiin ja kävimme äänestämässä ennakkoon.

Hain kaupasta uusia perunoita ja silliä, niistä minä taioin herkullisen aterian: Sill och nubbe.

Ulla jopa kiitti aterian jälkeen, että minusta on tulossa hyvää vauhtia Michelin-tasoinen kokki.

Ehkä tähän positiivisuutta hehkuvaan lausuntoon oli vaikuttanut lasi viiniä ja 5 cl nubbea!
Vaikka omastakin mielestä annos oli todella hyvä. 

Silli jää hiukan taka-alalle, mutta lautasen takana ne tärkeimmät sijaitsevatkin! 😇

Sexnappan Putin?

Veljenpoikani teki retken ulkosaaristoon meidän veneellämme.

Hän palasi takaisin tiistaina ja lähdimme yhdessä katsomaan, onko kotkan raato vielä paikalla.

Siellä se oli ja lintumies tutki lintua. Totesi sen nuoreksi merikotkaksi. Epäili, että vanhempi uros on tämän haastanut taisteluun reviiristään. Ja huonostihan siinä kävi heikommalle.

Minä olin ottanut mukaan kumihansikkaat ja rohkenin nostaa linnun kuvattavaksi.
On se valtavan kokoinen taivaan kuningas.

Toinen veljenpoikani nähtyään kuvan totesi: Nauvon Putin. 😈

Kuoleman pelossa!

Eilisen oppitunnin jälkeen lähdin lenkille. Vaikka minulla on siis kuolemaan johtava sairaus.

Ystäväni Garmin väitti, että sykkeeni nousi ensimmäisessä mäessä yli 150, kun vauhti oli sellainen alle 130 sykevauhti. Aloin ihmetellä, mikä on oikein vikana.

Puolentoista kilometrin kohdalla oli vettä ojassa sen verran, että sain kasteltua sykevyön huolellisesti. Mutta syke vaan nousi, ylimmillään 157:ään. Itsellä tunne ei missään vaiheessa noussut sellaiselle tasolle, että anaerobisen kynnyksen yläpuolella leijaillaan.

Aloin pelätä ennenaikaista poistumista ja käännyin takaisin. Paluumatkalla syke normalisoitui, vaikka vauhti nousi.

Lenkin keskisyke 128 on arvio viimeisten kilometrien sykkeiden perusteella. Garmin antoi paljon korkeamman. 

Kohdassa missä punainen sykekäyrä menee nollaan, pysähdyin ja kastelin sykevyön.
Ei se laite alkanut heti toimia kuten junan vessa.