keskiviikko 9. kesäkuuta 2021

Herkuttelua

Nauvon kirkonkylän pohjoissatamassa pitää Börje kalakauppaa.

Hän savustaa siellä itsekasvattamiaan kirjolohia. Tänään hän aloitti jokapäiväisen savustamisen – aiemmin keväällä hän on tehnyt sitä vain viikonloppuisin.

Lähdimme hakemaan Haverön vesillä kasvatettua kalaa puolen päivän jälkeen.
Menomatkalla poikkesimme Bodenissa. Sieltä mukaamme tarttui uudet perunat ja tilalla kasvatetut tomaatit ja kurkku.

Kauppamatkan jälkeen lähdimme veneilemään. Tarkoituksemme oli tehdä vähän pitempi reissu, mutta merikortti oli kotona ja kännykässä virta vähissä.
Ajoimme kirkonkylän edustalle, sieltä pohjoiseen laivaväylälle ja kotiin. Männyn siitepöly värjäsi meren keltaiseksi.

Illalla sitten herkuttelimme lähiruualla.

Lähiruokaa. Kala Börjeltä ja muut meiltä kahden kilometrin päässä olevalta Bodenilta.
Se on tilamyymälä, itse hoidetaan ostokset ja maksaminen.
Ilmeisen rehellistä porukkaa me suomalaiset, kun kauppa on ollut auki jo vuosikymmeniä.

Paikoitellen meri on keltainen!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti