tiistai 22. kesäkuuta 2021

Paluu työsiirtolaan

Saavuimme jo eilen tänne paratiisiin viettämään Juhannusta.

Runsaan viikon poissaolon jälkeen en päässyt makaamaan divaanille lukemaan kirjaa ja siemailemaan sivistyneesti punaviiniä kristallilasista.

Ei, ei ja ei. Ensin piti ajaa tiet ja polut sekä niittää raivaussahalla polkujen vierustat. Kun lämpötila on yli 25 astetta ja aurinko helottaa siniseltä taivaalta, niin mieleen juolahti monta sanaa, joissa mainittiin taivaan isän vastustajan nimi.

Ja kun odotamme Juhannukseksi vieraita, niin piti käydä avaamassa vierasmajan ovi ja suorittamassa kevätsiivous. Tosin kun eilen oli kesäpäivän tasaus, niin sitä voinee kutsua myös syyssiivoukseksi. Syyssiivouksen teki miellyttäväksi mökin lämpötila – se ylitti reippaasti 40 astetta.

Kun sain nämä raastavat työt tehtyä, niin ensimmäinen vaimoni oli laittanut perunat likoon ja kehotti minua pesemään ne. Tosin hän varoitteli helteen vaaroista ja kehotti aterian valmistuksen jälkeen lepäämään – hänellä ei kuulemma olisi varaa menettää hyvää työmiestä sydänpysäykseen.

Lupasin harkita lepoa sitten kun työt on tehty.
Hain myös verkkoikkunan keittiöön, sen avulla pystyy hieman alentamaan huoneen lämpötilaa.
Etsin makuukammariin vastaavaa, mutta sitä en löytänyt. Sen sijaan löysin ikkunapokan, joka sopi siihen paikkaan. Se oli ilman hyttysverkkoa, mutta sellainen löytyi pohjattomista varastoistamme. Kätevästi suoritin verkottamisen. Kaunista siitä ei tullut, mutta ajoi asiansa.

Illalla lämpötilan hieman laskettua jaksoin raahautuu puuceen huoltotöihin. Siellä kun oli alusastia täyttymässä ja kaipasi tyhjennystä. Tähän työhön ei vaimo minua patistanut, hänellä on käytössä polttava vessa.

Kymmeneltä olin niin valmis, että jätin katsomassa suomen ottelun jalkapallon EM-kisoissa. Kaikki tiesivät, että turpiin tulee, kun yhtä maalia pelataan. Eikä yläkerran isäntä kehtaa joka kerta tuuperruttaa vastustajan miestä niin, että Suomi voittaisi.

Viikonlopun suunnistukset olivat tehneet tehtävänsä.
Garminin mukaan minun olisi pitänyt levätä Juhannusaattoon asti.

Peura menee

Hirvi tulee


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti