torstai 24. kesäkuuta 2021

Erilainen Juhannus

Meille on tulossa hieman erilainen Juhannus.

Janin porukka joutui peruuttamaan tulonsa, koska he ovat käyneet ravintolassa, jonka henkilökunnassa oli koronatartunta.
Ja Ulla on menossa ensi viikolla sairaalaan, eikä sinne passaa mennä, jos on ollut tekemisissä koronaan altistuneen kanssa.

Joten vietämme tämän juhlan ihan kahdestaan. Eipä se nyt maata kaada – olemme tässä totutelleet viettämään aikaa kahdestaan jo puolitoista vuotta. Lastenlapsiakaan emme ole sinä aikana pahemmin nähnyt. Onneksi meillä sekä lapset että lapsenlapset tulevat mainiosti toimeen ilman meitä. Ja mekin kyllä kestämme tilanteen.

Mutta yli viidenkymmenen vuoden yhteiselomme aikana tämä ensimmäinen Juhannus kun emme ole jossakin kylässä tai meille ei ole tulossa ketään vieraaksi.

Minä suoritin aamulenkin pyöräillen, tein 30 kilometrin reissun rauhallisesti.

Saaristotiellä oli runsaasti liikennettä, isompi virta kulki kohti Korppoota. Tästähän voisi tehdä gradutyön ja tehdä uraauurtavan päätelmän, että ennen juhlapyhää liikennevirta on kaupungista poispäin ja pyhän päinvastoin. Vai onko mahdollista tehdä näin rohkea päätelmä yhden pyörämatkan jälkeen?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti