maanantai 14. kesäkuuta 2021

Ruuhkaa mökkitiellä.

Vaalipäivä hurahti työn ja kuntoilun merkeissä. Olimme käyneet jo äänestämässä ennakkoon, joten se työ oli ajoissa tehty.

Yhden jälkeen aloin ajaa ruohikoita. Puolen tunnin jälkeen hyräytin siimaleikkurin käyntiin ja aloin siistimään polkujen reunoja.

Samalla ihmettelin kun kolmenkymmenen auton letka ajoi mökkitietämme kohti kirkonkylää. Ajattelin, että kyseessä on jonkin porukan saaristomatka.
Kun rumba jatkui molempiin suuntiin, niin sanoin Ullalle, että katsopa netistä mitä siellä isolla tiellä on tapahtunut.

Kilometri kirkolta Korppooseen päin oli tapahtunut liikenneonnettomuus ja kaikki liikenne ohjattiin Norrstrandintien kautta. Kun on vielä sunnuntai-iltapäivä, niin automäärät ovat suuret.

Kun työt oli tehty ja paita valmiiksi märkä, niin vaihdoin lenkkarit jalkaan ja lähdin juoksemaan. Jouduin taivaltamaan kilometrin verran autojen keskellä, ennen kuin pääsin Thorasintielle ja juoksemaan ilman autojen väistämistä. Paluumatkalla sama juttu.

Kolmen tunnin jälkeen Saaristotie oli saatu avattua liikenteelle ja mökkitiemme rauhoittui.

Ruuhka kuvana.
Alla video.




Liikenneruuhka saaristossa.
Kuvattu pihaltamme vanhan saunan edustalta.

Ihan tämä ruohonleikkuu käy työstä vanhalle ja väsyneelle ihmiselle!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti