perjantai 10. maaliskuuta 2023

Street-O Piispanristi

Viime keskiviikkona oli taas vuorossa Street Orienteering. Kilpailukeskus oli Piispanristillä, melkein siis kotimaisemissa. Aioin kirjoittaa kotimetsissä, mutta tämä on kaupunkisuunnistusta, eikä metsään tarvitse mennä – jollei tahdo!

Lähdöstä lähimmälle rastille eli 22:lle. Siitä jatko sujui juohevasti, pääsimme nimittäin alkumatkan suunnistamaan päivänvalossa rasteille 36-53-23-55 ja 26, sitä jouduin hiukan pyörähtämään, kartanluku petti. Jatko 46 ja 42.


Siitä oli tarkoitus käydä poimimassa rasti 56, mutta uuden lumen takia en näitä polkujen risteyksiä nähnyt ja lähdin nousemaan ylös mäkeen – ja nyt metsään!
Kartassa olevan kivikon näin, kun olin sen väärällä puolella, mutta se ei tahtia haitannut, vaan rasti 51 löytyi hyvin.


Sieltä tietä pitkin mäkeä alas ja rasteille 45-34-54-35.


Nyt suuntasin tietä alas kohti Piispanristiä ja käännyin vasemmalle kohti rastia 56. Siellä piti laskea pyöreiden jäteastioiden lukumäärä. Niiden piti olla kolmannen kivitalon jälkeen, sieltä löytyi kahdeksan astiaa.


Kun syötin vastaukset nettiin, niin kaikki muuta vastaukseni olivat oikein, mutta tästä tuli nolla pistettä. Ja kun tämä oli kisan suuripisteisin rasti (rastin numero näyttää siitä saatavat pisteet), niin hiukan harmitti.


Kun siirsin GPS-reittini kartalle, niin huomasin, etten ollut oikealla paikalla. Sinne oli rakennettu yksi kivitalo lisää ja se puuttui kartalta. Rasti olikin neljännen kivitalon jälkeen ja siellä oli eri määrä astioita.


Ilmeisesti joku oli protestoinut talon puuttumisen ja sen jälkeen myös tästä väärästä vastauksesta sai täydet pisteet.


Minä en sitä tehnyt, tämä kun ei ole lainkaan niin vakavaa. Eihän tässä ole edes rahapalkintoja!


Lähtö ja maali kartan yläreunassa Puuilon parkkipaikalla.
Kävin matkalla maaliin myös rastilla 16.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti